Luutohtorin tytär / Amy Tan

Olen tainnut aikaisemminkin mainita että rakastan Amy Tanin kirjoja. Luin niitä aikoinani ehkä liiankin ahkerasti, sitten piti pitää tauko. Tänä vuonna olen pikkuhiljaa palaamassa Tanin pariin, keväämällä tapasin vanhan rakkaani Ilon ja Onnen tarinat, nyt sain tutustuin uudelleen Luutohtorin tyttäreen.

Luutohtorin tytär on monella tapaa melko tyypillistä Tania, äidin ja tyttären ihmissuhteiden selvittelyä, kulttuurieroja kiinalaisen ja amerikankiinalaisen sekä eri sukupolvien välillä, kiehtovia tarinoita... Tällä  kertaa tapaamme USAssa syntyneen Ruthin, joka elää aika lailla tyypillistä nykyajan elämää. On kiirettä, avomies, lapsipuolia, deadlineja - ja äiti, joka on viime aikoina unohdella asioita. Lääkärilläkäynti paljastaa Lulingin sairastavan dementiaa.

Kirjassa liikutaan kahdella ajallisella tasolla, nykyajassa Ruth yrittää oppia tuntemaan äitinsä tarinan ennenkuin sairaus tekee liikaa tuhojaan, toisella tasolla seurataan LuLingin ja hänen äitinsä, Kalliin Tädin, elämää Kiinassa.

Kallis Täti ja LuLing tulivat luutohtorien suvusta, sellaisten, joiden luokse ihmiset tulivat kun luu oli poikki tai sijoiltaan. Kalliin tädin, tohtorin kauniin ja ainokaisen tyttären, tradegia alkaa kun neitoselle ilmaantuu kaksi kosijaa, toinen mieluisampi toista. Hylätty kosija kun ei tahdo hyväksyä saamaansa vastausta. Syntyy vuosikymmeniä kestävä koston ja onnettomuuksien kierre - kirous, kuten LuLing sanoo.

Minusta Luutohtorin tytär ei ollut ihan parasta Amy Tania, vaikka tarina sinänsä on kiinnostava ja mukavasti rakennettu, varsinkin Lulingin vaiheet Kiinassa kiehtoivat jo mielikuvitusta kutittevien nimien ja termien takia, niinkuin Kuolemattoman sydämen kylä, tai Maailman loppu. Ruthin tarina jäi hiukan LuLingin varjoon vaikka äidin sairastumisesta lukeminen onkin sydänsärkevää. Se sai minut kuitenkin ajattelemaan isovanhempia ja heidän tarinoitaan, millaisia kertomuksia siellä on mahtanutkaan olla ja ovatko ne kaikki jo kadonneet tiedostamme, rakkaudet ja pettymykset, seikkailut, joita emme ehkä ajattelekaan mummoilla tai vaareilla olleen. Kiinnostavatko teitä vanhempienne tai isovanhempienne tarinat, tiedättekö niitä? Minä haluaisin kuulla nuo tarinat, tutustua isovanhempiini ja vanhempiini nuorina.

Mielenkiintoiseksi tarinan tekee, että Amy Tanin mukaan tarina perustuu tositapahtumiin - hänen oman äitinsä vaiheet ja salaisuudet paljastuivat hänelle samaan tapaan kuin kirjan Ruthille. Kirja syntyi niiden neljän vuoden aikana kun Tan hoiti Alzheimer-diagnoosin saanutta äitiään. Kirjan kannen valokuvassa oleva nainen onkin Amy Tanin isoäiti, hän omistaakin kirjan äidilleen ja isoäidilleen: "Tämän tarinan sydän kuuluu isoäidilleni ja sen ääni äidilleni."

(LuLing yrittää muistaa sukunsa nimeä.)"Miksi en pysty näkemään sitä enää? Olen puristanut sata sukunimeä ulos suustani, mutta yksikään ei ole tuonut mukanaan muiston purkausta. Oliko se nimi epätavallinen? Kadotinko sen siksi että pidin sen liian kauan salassa?  Ehkä minä menetin sen samalla tavalla kuin menetin kaikki lempitavarani - takin jonka Gaoling antoi minulle kun lähdin orpojen kouluun, leningin josta toinen mieheni sanoi että se sai minut näyttämään filmitähdeltä, ensimmäisen vauvamekon josta Luyi kasvoi ulos. Aina kun rakastin jotain niin että sydäntä kivisti, panin sen parhaiden tavaroideni arkkuun. Pidin ne kätkössä niin kauan että melkein unohdin ne."

Sivuja: 362
Lisää kirjasta: Satun luetut, Helsingin Sanomat, Aamunkajon lukukokemukset