Pianotunnit / Janice Y.K Lee

Oletteko koskaan kehittäneet ennakkoon kirjasta käsitystä ja sitten kamppailleet hämmennyksen kanssa kun ennakkokäsitys onkin aivan pielessä? Pianotuntien kanssa minulle kävi näin, kirja oli hyvä ja mukaansatempaava (tuli luetuksi kahdessa illassa...), mutta silti hämmennykseni vaivasi koko lukuelämystä. Harmi sinänsä, tämä toki ole kirjan vika. Minä kuvittelin Pianotuntien olevan sota-ajan suuria rakkaustarinoita, tiedättehän, niitä sellaisia, joissa on suuria tunteita, tragedioita ja mies, jota ei pysäytä käsikranaattikaan. No, menihän tämä vähän sinnepäin, mutta monessa suhteessa Pianotunnit on ennenkaikkea realistinen inhimillisistä ihmisistä, jossa pahoja asioita sattuu hyvillekin ihmisille ja onnellinen loppu ei ole taattu.

Innostuin tästä kirjasta siksi, että se tapahtuu Hongkongissa, yhdessä suosikkikaupungeistani. Jostakin syystä minulla on aina Hongkongissa kotoisa olo, jopa silloinkin kun olin siellä ensimmäistä kertaa. Kenties edellisessä elämässä... Pianotuntien Hongkongista ei nykyisin tosin taida olla paljoakaan jäljellä, kaikki on peittynyt uusien pilvenpiirtäjien alle. Oli mukavaa päästä kurkistamaan suosikkipaikkani menneisyyteen ja kuvitella millaista elämä on ollut tuolloin.

Pianotunnit liikkuu kahdella ajallisella tasolla, toisen maailmansodan melskeissä(1941-) ja rauhan ajassa (1951-). 40-luvulla toisensa kohtaavat britti-Will ja rikkaan kiinalaisen liikemiehen tytär Trudy, jota Hongkongin kuningattareksikin kutsutaan. Onnea kestää vain hetken sillä tapaninpäivänä 1941 japanilaiset miehittävät Hongkongin. Will joutuu muiden ulkomaalaisten siviilien tavoin vankileirille, kaunis, nokkela ja ylpeä Trudy taas yrittää pärjätä japanilaisten miehittäjien kanssa serkkujensa Dominickin ja Victor Chenin kanssa.

50-luvulla tapaamme Clairen, joka on paennut Croydonin ankeutta avioitumalla tylsän Martinin kanssa. Martinin työ on tuonut pariskunnan Hongkongiin ja nyt Claire antaa pianotunteja rikkaan kiinalaisen pariskunnan, Victor ja Melody Chenin tyttärelle, Locketille. Pian Claire tapaa myös Chenien autonkuljettajan, Willin. Kiinnostus, rakkaus lähtee liikkeelle hitaasti ja vähän kitkutellen, Will tuntuu kantavan paljon menneisyyden taakkaa mukanaan.

Minulla tämä tarina oli ennenkaikkea paitsi sota-ajan kuvaus, myös tarina selvitymisestä. Kuten kirjassa todetaankin, tuo sota ihmisten todellisen luonteen esiin. Joku veljeilee vihollisen kanssa, toinen myy sen mitä voi säilyttääkseen oman tai rakkaansa hengen. Leen maalaama maailma on karu ja todentuntuinen. Kaiken tämän keskellä jääkin minusta Clairen ja Willin tarina auttamatta taustalle, kenties niin on tarkoitettukin.

"Yllätyksekseen Claire ei inhonnutkaan Hongkongia, niinkuin äiti oli povannut. Kadut olivat vilkkaita ja kiehtovia ja täysin erilaisia kuin Croydonissa. Ne olivat täynnä ihmisiä ja kauppoja ja tavaroita, jollaisia hän ei ollut nähnyt koskaan ennen. Claire osti mielellään paikallisia leivonnaisia, mangopullia ja munapiiraita. Joskus hän meni retkillään keskustan ulkopuolelle, missä ympäristö muuttui nopeasti vieraaksi, ja hän saattoi olla ainoa valkoinen. Hedelmäkojuissa oli röykkiöittäin appelsiineja ja banaaneja, jotka olivat vielä ylellisyyttä sodasta toipuvasta Englannissa, mutta niissä oli myös piikkisiä kumman näköisiä hedelmiä, joista hän oppi maistettuaan pitämään: tähtianiksia, durianeja ja litsiluumuja."

Vielä muutama oma kuva Hongkongista...

Hongkong, jossakin näillä main Trudy ja Will seikkailivat silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Lahden toisella puolella Kowloon.

Hollywood Roadilla, vanhinta Hongkongia.

Kiinalainen temppeli suitsukkeineen, muistaakseni tämä temppeli sijaitsee lähellä Hollywood  Roadia.

Niitä edellä mainittuja Durianeja.

Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella.
Sivuja: 392.