Kuninkaiden tiet / Raija Oranen

Raija Orasen Metsästäjän sydän oli ihan ensimmäinen kirja, jonka blogiani varten luin ja tuntui siksikin mukavalta tarttua Orasen uutuuteen Kuninkaiden tiet, jossa jälleen kerran seurataan Suomen itsenäisyyden isiä. Jos Metsästäjän sydän vei lukijansa tasavallan syntyvaiheisin Mannerheimin myötä, mennään Kuninkaiden teissä ajassa taaksepäin Ruotsin vallan aikoihin, jossa nuori Gustaf Mauritz Armfelt hurmaa ja politikoi.

Kuninkaiden tiet seuraa Armfeltin elämää ja uraa Ruotsin hovin nousevana tähtenä, joka päätyy kuningas Kustaa III:n hyväksi ystäväksi ja jopa rakastetuksi. Kansainvälinen politiikka on käymistilassa, Venäjää hallitsee suvereenisti Katariina Suuri ja Ranskassa vallankumous tekee tilaa Napoleonille. Kaiken keskellä on myös Suomen kysymys, sillä Ruotsin raja on keisarinnan mielestä aivan liian lähellä Pietaria...

Raija Oranen on tehnyt hienoa työtä pyrkiessään tuomaan tuon varsin kuohuvan ajan eloon. Myös kannen kuva, kartta shakkinappuloineen, tuntuu kuvaavan loistavasti kirjan teemaa, sillä melkoista shakkia on tuo aika ollut. Viihdyin Armfeltin seurassa ehkä paremmin kuin ensin arvasinkaan, mutta näin jälkikäteen ajatellen jokin kuitenkin jäi lukukokemuksestani puuttumaan. Aihe kokonaisuutena on aika haastava, sillä poliittisesti tärkeitä tapahtumia ja henkilöitä on runsaasti ja tämä saattaa jo vähän turruttaa lukijaakin.

Myös Armfelt on varsinkin kirjan alkupuolella hiukan kaukainen hahmo, joka tuntuu enemmäkseen keskittyvän pitkin poikin Eurooppaa temmeltämiseen Kustaan kanssa. Kustaa III jostakin syystä muistutti minun kuvitelmissani hämmästyttävän paljon takavuosien Musta Kyy -sarjassa ollutta, Hugh Laurien esittämää prinssi Yrjöä pitseineen ja toistuvine ha ha -kommentteineen. Laurien hahmo on toki mainio, mutta komediallisuuden takia minun oli vaikea ottaa kirjan Kustaata tosissani.

Kokonaisuutena Kuninkaiden tiet oli mukavan informatiivinen, sujuva ja kiinnostava romaani, jossa vilahtelevat monet muutkin historiasta tutut hahmot, kuten huono-onninen Marie-Antoinette ja Katariina Suuri. Sivuhenkilöistä kiinnostavin minusta olikin Marie-Antoinetten rakastaja, ruotsalainen kreivi von Fersen, jonka elämäntarina sai hetkeksi miettimään elämän mielettömyyttä. En tiedä miksi juuri tämä kiinnosti minua niin paljon...

Samasta aiheesta lisää: Tanssi yli hautojen

(Armfeltin ja Napoleonin välit ovat ... viileät.)- Kas, paroni Armfelt on vielä Pariisissa, Napoleon sanoi.
- Milloin paroni aikoo lähteä täältä?
Selvempää haastetta tuskin saattoi heittää. Armfelt otti sen vastaan. - Minä lähden niin pian kuin säät kevään myötä ovat riittävän hyvät, hän vastasi rauhallisesti.
Napoleon katsoi häntä tuikeasti, kaikki lempeys oli kadonnut, silmissä välähti ilkeä tuli. - Minun mielestäni sää on jo nyt riittävän hyvä.
Se oli käsky häipyä. Armfelt päätti teeskennellä tyhmää. - Ilma on ehkä lämmin, hän sanoi, - mutta tiet ovat valitettavasti niin huonokuntoisia, ettei niillä voi näin aikaisin keväällä ajaa muilla kuin sotavaunuilla. Minun on siis valitettavasti odotettava, että luonto tekee sen, mihin edes konsuli ei pysty, eli kuivaa tiet.

Teos, 2012
Sivuja: 508