torstai 4. lokakuuta 2012

Kolmikulma / Karo Hämäläinen

Minun sydämessäni on heikko kohta finanssitrillereille, mikäpä olisikaan jännittävämpää kuin miljoonien eurojen pyörittelyn ympärillä tapahtuvat juonittelut. Luin viime vuonna Karo Hämäläisen Erottaja-trillerin ja jäin koukkuun! Hämäläisen teksti koukutti ja ammattitaitoinen teksti tarjosi maallikolle mahdollisuuden kurkistaa rahoitusmaailman syövereihin. Ja jos Erottaja tuntui ajankohtaiselta niin Kolmikulman innoitusta tuskin tarvitsee etsiä lehtien otsikoita kauempaa...

Kolmikulma keskeisenä teemana Euroopan unionin finanssikriisi. Kuvitteellinen Hellenian valtio nimittäin on rahoitusvaikeuksissa, valtion lunastamien lainojen korot nimittäin ylittävät sen korot. Maan päämies kääntyy unionin johtajin puoleen mutta mukana on muitakin pelaajia...

Kirjan kertojina vaihtelevat niin raskaan vastuun saanut Conrado Iliades kuin salaperäinen Irene Adler (viittaus kuuluisampaan kirjalliseen Irene Adleriin ei liene sattumaa?) kuin rapakon takaa kotimaahan saapunut rahantakoja Ilari Rautamies. Tarina kulkeekin mukavasti eteenpäin kolmen kertojan avulla ja  Hämäläinen antaa jokaiselle heistä mukavasti toisistaan erottuvan äänet. Erityisen hyvin hän onnistuu tavoittamaan juuri Ilarin äänen, miehen joka älykkyydestään ja varallisuudestaan on jotenkin juntti. Ilari on aito, ärsyttävä, nokkela ja jopa vähän hauskakin.

Kolmikulma oli herkullinen ajatusleikki varsin ajankohtaisista tapahtumista. Kirja on melkoisen napakka pakkaus toimintaa, juonittelua - ja tietysti rahaa! Olen Kreikan rahoituskriisiä seuratessani miettinytkin että aiheesta löytyisi aineksia niin trilleriin, tragediaan kuin farssiinkin ja ilahduin huomatessani että Karo Hämäläinen oli tarttunut aiheeseen. Lopputulos onkin vallan mainio, on kuin Ilkka Remes tapaisi Tuomas Vimman kansainvälisen rahoitusyhtiön lasin ja teräksen täytteisessä toimistossa. Tätä lisää!
"Realiteetit ovat kääntyneet niin, että sata on mahdottomuus. Euroopalla ei ole varaa siihen. Kaikki tietävät sen. Markkinat tietävät sen.
On kyse euron, euroalueen ja EU:n eloonjäämisestä.
Hellenia on pelastettava.
Politiikot pyristelevät kaikin keinoin eroon Etelä-Euroopan maita koskevista kysymyksistä. Oppositio on teroittanut lyömäaseensa, joista mahtavin on: pankit on saatava vastuuseen. Valtaapitävien poliitikkojen olisi löydettävä keino, joilla he ratkaisisivat euro-ongelmat ja voisivat sanoa, että kansalaisten sijaan kärsijöitä ovat kasinopeluripankit, taivaita tavoittelevat Manhattanin, Frankfurtin Financedistrictin ja Lontoon Cityn pukuherrat Phantomeissaan ja Maybacheissaan."
WSOY, 2012
Sivuja: 369

2 kommenttia:

  1. Miulta on molemmat Hämäläisen kirjat lukematta, mutta olen jo nyt aika varma, että pitäisin kummasta vaan. Kiva, että joku kirjoittaa Suomessakin dekkareita tämmöisestä tuoreesta näkökulmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kokeilemaan näitä, varsinkin tämä tuorein on aika ajankohtainenkin, joten kirjan maailmaan on kiinnostavaa sukeltaa.

      Melkeinpä mielummin ostaisin tämän isälle lahjaksi kuin sen tavanomaisen Remeksen!

      Poista