Constance: the tragic and scandalous life of Mrs Oscar Wilde / Franny Moyle

Kiinnostukseni Oscar Wilden elämään ja tuotantoon ei liene salaisuus. Vaikka mies parhaiten muistetaankin nokkeluuksistaan ja surkeasta lopustaan, oli hänen elämässsä paljon muutakin ja sitä valoittaa Constancen, Wilden vaimon, elämäkerta. Constance on jäänyt historiassa paitsioon. Hän oli skandaalista kärsiviä vaimo ja äiti, mutta hän oli myös rohkea ja moderni nainen aikana jolloin naiset olivat juuri saaneet oikeuden hallita omaisuuttaan.  (Vuoteen 1882 saakka naisen aviopuoliso hallitsi hänen omaisuuttaan, mistä seurasi monia surullisia tarinoita.)

Tarina on surullisen tuttu. Poika kohtaa tytön ja he rakastuvat, avioituvat ja perustavat perheen. Hankitaan oma koti ja sisustetaan, siunaantuupa perheeseen pian kaksi pientä poikaakin. Molempien urat kukoistavat - elämä on hyvää. Sitten mies alkaa hiukan kyllästyä vaimoonsa, joka ei enää synnysten ja sairastamisen jälkeen olekaan niin liljamainen kuin hääpäivänä. Miehen mieli kaipaa jännitystä ja niinpä perheidylliin luikertelee käärme...

Franny Moyle on tehnyt hienon tutkimustyön ja tuonut Constance Wilden esiin varsin elävän tuntuisena. Kirja sisältää mm. lukuisia katkelmia Constancen kirjeistä ystävilleen, samoin kuin hänen poikansa Vyvyanin muisteloita. Constance näyttäytyy kirjan sivuilla älykkäänä ja rohkeana naisena, jolla on aivan omia ajatuksia. Hän on omistautuva äiti ja rakastava vaimo, joka ei arkaile tiukan paikan tullen kääriä hihojaan mikäli perheen hyvinvointi sitä vaatii. Hän on aatteen nainen, josta tulee myös tyyli-ikoni, jonka pukeutumista seurataan ja kommentoidaan.

Pukeutuminen onkin yllättävän suuri osa kirjaa, sillä ns. järkevän pukeutumisen suuntaus oli hyvin tärkeä asia Constancelle. Suuntaus pyrki vastustamaan luita murtavia korsetteja ja suuria vannehameita, jotka olivat aiheuttaneet jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, mm. Oscarin sisarpuolet olivat menehtyneet hameen syttyessä tuleen tanssiaisissa. Nykypäivän lukijana ja pukeutujana moinen hanke tuntui ensin oudolta ja jopa turhanpäiväiseltä, mutta kiitos Moylen tekstin, aloin ymmärtää että kyse on ollut ihan oikeasta käytännön ongelmasta.  Kirja tarjoaakin myös mielenkiintoisen kurkituksen viktoriaanisen ajan ylemmän luokan elämään, mistä pidin kovasti! Esiin nousi monia minulle aivan uusiakin asioita, joiden taustojen Moyle avaa hienosti vieden samalla Wildejen tarinaa kohti surullista loppuaan.

Oscar esitetään kirjassa heikkona miehenä, joka ajautuu huonoon seuraan ja tekee kehnoja ratkaisuja puhtaasti typeryyttään ja turhamaisuuttaan. Hieno kirjailija, mutta heikko ihminen. Niin paljon kuin Oscar Wilden teksteistä pidänkin, aloin loppua kohden jo kiristellä hampaitani Oscarin hurvitellessa samalla kun hänen perheensä yrittää kaapia rahaa laskujen maksuun. "Oscar is weak like water", Constance kirjoittikin kuvaavasti ystävälleen.

Oscarin tavoin myös Constance oli kirjailija, hän oli julkaissut useampia lastenkirjoja ja toiminut myös Oscarin kirjallisena avustajana mm. Onnellisen prinssin kirjoittamisen aikana. Franny Moyle nostaakin esiin kysymyksen siitä, kuinka paljon Constance on itseasiassa auttanut kertomuskokoelman laatimisessa, sillä ainakin yksi kirjan tarinoista, Itsekäs jättiläinen, muistuttaa tyyliltään enemmän Constancen kuin Oscarin tekstiä.

Luettuani jäin miettimään enemmänkin piilomerkityksiä Wilden tuotannossa, esimerkiksi Ihanneaviomies ja Dorian Grayn muotokuva ovat melko mielenkiintoisia tässä mielessä. Edellisessähän on kunniallinen, lähes ihanteellinen aviomies, jolla on synkkä salaisuus. Jälkimmäisessä taas nuori herrasmies kaipaa Wilden tavoin jännitystä ja ajautuu viettämään paheellista elämää. Lukiessani huomasin myös löytäväni Wildejen tarinasta jotain samaa kuin A.S. Byattin Lastenkirjasta, mikä ei toki sinänsä liene ihme, kuvataanhan molemmissa samaa ajankohtaa. Silti mietin olisiko Constance voinut olla jonkinlaisena esikuvana esimerkiksi Olive Wellwoodille.

Kokonaisuutena viihdyin loistavasti Franny Moylen kirjan parissa ja kiittelen kirjan parissa tehtyä taustatyötä joka tuo sekä aikakauden että pariskunnan itsensä hienosti eloon.

It was the last time she ever went to the theatre with her husband. It may well have been last time she saw him as a free man. And Bosie remembered that "When I said goodnight to her at the door of the theatre she had tears in her eyes."

2011, John Murray
Sivuja:  374