Seuraneiti / Kaari Utrio

Äh. Sorruin taas Bestseller-hyllyn lumoihin. Tarkoitukseni oli vain palauttaa muutama kirja ja sitten huomaankin että jalat vievät kohti Bestsellereiden kiusauksia. Mukaan lähti tällä kertaa Kaari Utrion Seuraneiti - siitäkin huolimatta että olin jo edellisen kirjan kohdalla hieman harmitellut sitä kuinka Utrion kirjat nykyisin toistavat toisiaan. Johdonmukainen ja päättäväinenkö - en minä ainakaan!

Seuraneidin keskushenkilö on suloinen Linda Melin, joka eittämättä on maailman kaunein nainen, mutta valitettavasti myös pelkkä varaton kappalaisentytär Kajaanin seuduilta. Nöyräksi, hyväsydämiseksi ja älykkääksi kuvatun Lindan mahdollisuudet oivalliseen avioliittoon kuitenkin paranevat kun hänen tielleen vaipuu tajuttomana kaksikin herraa, serkku ja tukkukauppias Claes Carlsson ja hengästyttävän komea ja korkeasäätyinen Victor Waldau.

Seuraneiti oli mielestäni taattua Utriota, takuuvarmaa tekstiä, nokkeluuksia, historiaa ja tietysti sitä rakkautta. Harmi vain että Utrion epookki-sarja tuntuu kovasti toistavan itseään, sankaritar tuntuu järjestäen olevan köyhä mutta järkevä kaunotar, jonka rakkausasiat menevät ensin pikkuisen solmuun - ehkä rakastutaan väärään mieheen. Eihän tässä sinänsä mitään vikaa ole, samoja teemoja tapaillaan esimerkiksi Ylpeydessä ja ennakkoluulossakin mutta Utrion kirjat kuitenkin muistuttavat toisiaan siinä määrin etten pysty niitä näin jälkeenpäin erottamaan toisistaan. Yhden tapahtumat sijoittuvat kenties Lappiin? Minun makuuni Linda oli ehkä hivenen tylsäkin sankaritar kaikessa nöyryydessä, taidan pitää sittenkin enemmän Utrion kipakoista sankarittarista. Kirja oli ihan miellyttävä lukukokemus, se tarjosi romanttista todellisuudenpakoa pieni pilke silmäkulmassaan mutta jäi kuitenkin kokonaisuutena keskinkertaiseksi.

(Utrio irroittelee hupaisasti kuvaillessaan ylhäisen herran rakkauden tunteita.)
"Rakkauden tunne hyrskyi Victorin mielessä niin valtaisana vuoksiaaltona, että häntä alkoi pyörryttää. Hän ajatteli itseään synkässä metsässä, yksin kivuissaan, ja Lindaa rientämässä apuun yli kivien ja risujen, kaatuvien puiden paukahdellessa polun molemmin puolin. Hän ei muistanut kokeneensa mitään sellaista, koska oli silloin tajuton, mutta mielikuva oli niin voimakas että hän purskahti itkuun."

Amanita, 2013
Sivuja: 464