Dieettityttö tuli minua vastaan Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä, kirjan nimi (ja hinta) olivat niin puoleensa vetävät että kaupathan siitä tuli! Eikä kaduta. Shaunan tarina oli hauska, koskettavakin ja näppäili minullekin tuttuja sointuja, etenkin juuri joulun herkuttelujen jälkeen luettuna.
Yksinkertaisimmillaan Shaunan voisi kiteyttää näin: nainen pudottaa paljon painoa. Prosessissa Shauna oppii pitämään itsestään ja ulkomuodostaan, pikkuhiljaa. On mukavaa kokea Shaunan kanssa se ilo, jonka saa, kun kokoa tai paria pienemmät farkut mahtuvatkin jalkaan. Minusta Shaunan tarina oli kannustava. Painonpudotus ei käynyt helposti eikä nopeasti, takapakkeja tuli ja prosessikin taisi kestää monta vuotta, mutta loppuun päästiin. Tärkeintä on se, että Shauna oppii muuttamaan suhtautumistaan ruokaan, sen sijaan että napostelee purkin Nutellaa, voikin syödä patukan todella hyvää suklaata ja varata aikaa siitä kunnolla nautiskelemiseen. Eikä haittaa jos joskus nautiskelee, kunhan muistaa muulloin pitää itsensä kurissa.
Plussaa Shaunalle myös Suomen visiitistä, josta hän kirjassaan kertoo. Suomesta tosin muistuvat lähinnä mieleen suklaat "Who know that finns are that good with chocolate?!" Totta turiset Shauna, Geisha ON hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti