Syksy on ihmisen parasta aikaa

Syyskuu on lempikuukauteni, nautin sen raikkaudesta, ruskan väriloistosta ja auringonnousuista jotka on päivä päivältä helpompaa pongata. Syksy on kesän ihanan joutilaisuuden jälkeistä aktivoitumista ja uusia juttuja ja suunnitelmia, uudenlaista energiaa. Kaikenlaisia ideoita onkin putkahdellut päähän ja joitain ajatuksia ehdin jo kokeillakin, blogissa vilahtivat mm. kaksi videobloggausyritelmääni. Kolmannenkin klipin tein, keksin nimittäin kesken kävelylenkkini yrittää kertoa lukijoille Andy Weirin The Martian-kirjasta. Luomus jäi kuitenkin "leikkaamon lattialle", sillä kukaan tuskin haluaa katsella pomppivaa lenkkipolkua ja kuunnella huohotustani. Jatkan siis ideointia ja harjoittelua, katsotaan saanko aikaiseksi muuta kuin nolotusta...

• Videoviikonloppu: kurkistus Maltan kansalliskirjastoon
• Videoviikonloppu: Helsinki-Vantaan lentokentän uudessa kirjanvaihtopistessä

Syyskuun luetut

Syyskuun luettujen lista on hämäävän lyhyt, paljon jäi bloggaamatta - yritän parantaa tapani lokakuussa. Itselleni epätyypillisesti luin yllättävän paljon it-maailmaan sijoittuvaa tietokirjaillisuutta ja tasapainoksi sitten ahmittiin hattarankevyttä hömppää (The Selection-trilogia). Kuukauden kivoimpiin lukukokemuksiin kuuluivat uuden Denise Rudbergin dekkarituttavuuteni Yksi tappava syrjähyppy, Andy Weirin mainio The Martian ja vuosien odotuksen jälkeen ilmestynyt jatko-osa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan, The Kizuna Coast. Tsekkaa itse jollet usko!

• Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen
• Mischief / Fay Weldon
• Hello Ruby / Linda Liukas
• The Martian / Andy Weir
• The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan
• Tuomitut (Arianna de Bellis #4) / Vera Vala
• The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks created the digital revolution / Walter Isaacson
• The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) / Sujata Massey
• Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) / Denise Rudberg
• Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen
• The Selection-trilogia / Kiera Cass

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteessa on alkamassa selvästi loppukiri, kolme lukupistettä pompsahti plakkariini. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa on tämän kirjabloggaajan joulu eli Helsingin kirjamessut. Pian alan selailemaan katalogia ja tekemään tarkkaakin tarkempia luentosuunnitelmia vaikka lopulta luultavasti tulen kuluttamaan aikaa haahuillen ja kirjapöhinästä nauttien. Tekisi mieli kokeilla myös messuvbloggausta - kiinnostaisiko moinen ja millaisia videoita haluaisitte nähdä?

Olen lokakuussa myös mukana Naisten pankin kampanjassa tukemassa kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja hyvinvointia.

Luetut, ei-blogatut

Kerry Fisher: Island Escape (Avon, 2015), 400s.

Kerry Fisherin Island Escape pomppasi puhelimeeni koska tunsin tarvitsevani annoksen chick-litiä. Kirja osoittautui melko mukavaksi luettavaksi, peukutan myös sitä että tämän chikkerin pääosissa ovat päälle nelikymppiset naiset, ihan mukavaa vaihtelua. Island Escapen pääosissa ovat ystävykset Octavia ja Roberta, jotka kitkuttelevat eteenpäin enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä avioliitoissaan kunnes tietysti alkaa tapahtua. Tarina mukailee melko ennalta-arvattavasti peruschick-litin kaavaa mutta viihdytti.

Roope Lipasti: Linnan juhlat (Atena, 2015), 283s.

Olen yrittänyt kiltisti kirjoittaa aina jotain kotimaisista romaaneista, etenkin silloin kun olen niistä pitänyt mutta Linnan juhlien kohdalla kävi huono tuuri. Sain ison nipun varauksia kirjastosta samaan aikaan ja homma meni suorittamiseksi. Lukea ehdin, mutta blogata en. Päällimmäiseksi ajatukseksi kirjasta jäi se, että kuten aiemminkin pidän kovin Roope Lipastin lämpimästä huumorista ja pieni hupsuttelu tekee tänä synkkänä aikana vain hyvää.

Tess Gerritsen: Salametsästäjä (Otava, 2015), suomentanut Ilkka Rekiaro, 330s.

Salametsästäjä on Rizzoli & Isles -sarjan 11. kirja, mikä ei kylläkään tunnu hidastavan tämän kuolemansyyntutkijan ja rikosetsivän muodostaman parivaljakon vauhtia. Kirja oli tuttuun tapaan sujuvaa ja sanailu nokkelaa eivätkä Afrikkaan osin sijoittuvan tapauksen juonenkäänteetkään olleet kuluneimmasta päästä - viihdyin vallan mainiosti.

Kerry Greenwood: Murder in Montparnasse (Allen & Unwin, 2002), 300s.

Ensikosketukseni Greenwoodin Phryne Fisher -kirjoista kärsi jokseenkin samasta syystä kuin Linnan juhlatkin. Ensin ei mukamas ollut lukemista, sitten sitä oli yht'äkkiä liikaakin. Kiva kirja, kiinnostavat henkilöt ja toimiva rikosjuoni - tykkäsin ja haluan palata sarjan pariin myöhemmin ja paremmalla ajalla. Ja mielellään sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin nimittäin epähuomiossa 12. kirjan mainion neiti Fisherin seikkailuista ja olin jokseenkin pihalla joistakin neidin yksityiselämään liittyvistä juonikuvioista. Milloinkohan opin lukemaan sarjat oikeassa järjestyksessä??!

Dustin Harbin: Diary Comics (Koyama Press, 2015), 236 s.

Dustin Harbinin Diary Comics -kirja sai alkunsa harjoituksesta jossa kirjailija päätti piirtää jokaisena vuoden päivänä sarjakuvaruudun ko. päivän tapahtumista. Kiinnostuin, koska olen toteuttanut samaisen harjoituksen valokuvien kautta. Lukiessani kävi ilmi etten ollutkaan yksin mietteideni kanssa, myös Dustin Harbin painiskeli samojen ongelmien kanssa - ihan tavallinen arki nimittäin ei ole erikoisen kiinnostavaa ja arjen tarkistelu - tapahtuipa se sarjakuvan tai kameran kautta - muuttaa arkea hiukan erilaiseksi. Vaikka Harbinin arki onkin värikkäämpää kuin omani, ei kirja tarjoa silti suuria kokemuksia vaan ennemminkin pieniä, tavallisia ja ehkä tärkeitäkin hetkiä yhden ihmisen elämästä. Mukava lukukokemus.

The Last Anniversary / Liane Moriarty

Kesän tohinassa aloin kaipaamaan jotain kevyttä luettavaa, sellaista jonka pariin on mukava hypätä silloinkin kun vähän väsyttää. Takuuvarmaa viihdyttäjää etsiessäni mieleen tuli mainio Liane Moriarty, jonka kirjoista mm. Little Lies on jäänyt mieleen mainiona kokemuksena. Moriartyn kaava tuntuu olevan vakavista asioista kertominen pilke silmäkulmassa, maustettuna pienellä mysteerillä ja kokonaisuushan toimii!

73 vuotta sitten sisarukset Connie ja Rose Doughty tekivät järkyttävän löydön kotisaarellaan Scribbly Gumissa. Jack ja Alice Munro olivat kadonneet jättäen vain pienen tyttövauvansa kehtoonsa. Sisarukset adoptoivat Enigmaksi nimetyn lapsosen ja muuttivat Munrojen katoamisen menestyväksi bisnekseksi. Mutta nyt Connie on kuollut ja hän on jättänyt talonsa Sophie Honeywellille, naiselle joka antoi rukkaset Enigman lapsenlapselle. Connien yllätys kuohuttaa sukua mutta Sophiellakin on haasteensa - jostain pitäisi löytää se Oikea.

Kuten juonenkuvauksesta käy ilmi, on Moriarty ladannut kirjaansa teeman jos toisenkin, on parisuhdepulmia, laihduttamista, ongelmia äiti-suhteessa, biologisen kellon tikitystä ja tietysti vielä vanha mysteeri. Ottaen kirjavan kokonaisuuden huomioon on kirja mukavan toimiva paketti vaikka ehkä pientä karsimistakin olisi voitu tehdä. Moriartyn teksti on kuitenkin sujuvaa ja kepeää ja hänen henkilöihinsä on helppo samaistua.

Takana on siis onnistunut lukukokemus, viihdyin mainiosti vaikkei The Last Anniversary ylittänytkään suosikkikirjaani Little Liesiä. Etenkin kirjan tapahtumapaikka, pieni Scribbly Gumin saari tuntui tapahtumapaikkana tuntui kiehtovalta ja jouduinkin taas googlettelemaan ja kehittämään uusia matkahaaveita. Scribbly Gum taitaa olla lähtöisin ihan kirjailijan mielikuvituksesta mutta löysin ihania kuvia noillakin hakusanoilla. Taidankin napata tällä kirjalla itselleni pisteen Kirjan vuoden lukuhaasteessa: Kirja paikasta jossa olet aina halunnut käydä. Australia, mates!

Penguin Books, 2014
Sivuja: 402
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja paikasta jossa olet aina halunnut käydä

The Rosie Effect (Don Tillman #2) / Graeme Simsion

Pari vuotta sitten tutustuin Graeme Simsionin kautta professori Don Tillmaniin joka ei ollut ihan siitä tavallisimmasta päästä. Don päätti aloittaa avioliittoprojekin ja tarpoessani kaamosajan pimeissä metsissä hänen seurassaan, minä kikattelin ja unohdin tyystin pimeän ja ankeuden. Tänä keväänä huomasin Simsionin tehneeni mainiolle kirjalleen jatkoa ja kun lukijana oli edelleenkin mainio Dan O'Grady, piti kirja ostaa Audiblesta kuunneltavaksi.

The Rosie Effectissä Don ja Rosie ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja muuttaneet New Yorkiin jossa pariskunnan elämä on täynnä yliopistoelämää, töitä cocktailbaarissa ja yhteistä hauskanpitoa. Kunnes pikku jalkojen töpinä muuttaa paratiisin kaaokseksi - kestääkö onni sittenkään?

Painaessani Audiblen sovelluksen play-nappia, minua hirvitti hiukkasen. Olin innoissani koska olin nauttinut Donin ja Rosien seurasta mutta entäs jos taika onkin kadonnut? Muutaman luvun jälkeen oli jo helpompi hengittää, Don oli edelleen jonkinlainen Gregory Peck -versio The Big Bang Theoryn Sheldonista ja Dan O'Gradyn aksentti on toimii. Mutta. Kuunneltuani pidemmälle tunnelmani laskevat sillä ihanan räväkkä Rosie nimittäin tuntuu rouvana muuttuneen melkoiseksi tiukkapipoksi ja siksi sarjan ensimmäisessä osassa ollut viehätyskin katoaa. It takes two to tango, you know.

On The Rosie Effectissä paljon hyvääkin - niinkuin Don, joka on ihan yhtä raivostuttava ja samalla sydäntä lämmittävä hahmo kuin ennenkin. Nyt vain pariskunnan väliltä puuttuu aimo annos kemiaa. Kirjan parissa kuitenkin vierähti kohtuullisen mukavasti bussimatka jos toinenkin, olkoonkin että matkatoverit ehkä kummeksuivat sitä kuinka muljauttelin silmiäni Rosielle. Kirja ilmestyy suomennoksena kesäkuussa Otavan kustantamana nimellä Vauvatesti. Nyt sitten vain pelolla ja innolla odotan kirjoittaako Simsion seuraavaksi Taaperotestin...

Penguin Books Limited,  2014

Kesto: 9h 9min
Lukija Dan O'Grady

What Alice forgot / Liane Moriarty

Flunssakirjojen esittely jatkuu! Kuunneltuani Moriartyn mainion Little Liesin, halusin jatkaa samoissa tunnelmissa vähän pidempäänkin mikä on minulle harvinaista, yleensä yritän pitää ainakin muutaman kirjan tauon saman kirjailijan teosten välillä mutta sairastellessani kaipasin jotain takuuhauskaa ja kiinnostavaa, joten Audiblen koriin tuli klikattua What Alice forgot jonka alkuasetelma on varsin mielenkiintoinen.

Joskus kuntoilu voi olla vaarallista tai ainakin elämän mullistavaa. Näin käy Alicelle joka kaatuu ja lyö päänsä step-tunnilla. Kun Alice herää, on maailma kuitenkin kummallinen paikka - viimeiset 10 vuotta ovat pyyhkiytyneet naisen mielestä ja sen myötä myös ystävien ja perheenjäsenten viimeisimmät vaiheet ja jopa lapset.

Kirjan alkuasetelma on siis varsin kutkuttava ja sai minutkin miettimään, mitä vastaavassa tilanteessa tekisin. Mitä kaikkea ihmettelisin jos uskoisin eläväni vuotta 2005 - kokeilkaapa, sillä ajatusleikki on kiinnostava. Millaista elämää luulisit eläväsi ja olisiko uuteen elämään sopeutuminen helppoa?

Hyvästä alusta huolimatta jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä että kirjassa voisi olla jotakin muutakin sisältöä kuin sitä missä Alice ihmettelee elämänsä muutoksia. Lisäsisältöä toki yritetään tuoda Alicen perheen avulla, mutta silti kirjan teemat tuntuu toistavan itseään liikaa. Myös aiemmista Moriartyn kirjoista tuttu huumori sekä hienoiset jännityselementit loistavat tässä kirjassa poissaolollaan ja kokonaisuus jää siksi rehellisesti sanottuna tylsäksi.

Bolinda, 2010
Kesto: 15h 34min
Lukija: Caroline Lee

Little Lies / Liane Moriarty

Australialaisen Liane Moriartyn tuotantoon tulin tutustuneeksi viime vuonna Hyvän aviomiehen muodossa ja koska kokemus oli kaikin puolin positiivinen eikä yhtään niin viihteellinen kuin aluksi kuvittelin, teki mieli lukea lisääkin Moriartyltä. Audiblen kokoelmista löytyi Little Lies-kirja, jonka taisin nakata ostoskoriin ilman sen kummempaa pohdiskelua tai ennakkotutkintaa. Tarkoitus oli viettää useampi viikko kirjan parissa mutta flunssapöpö muutti kaiken. Pian makasin sängyssä peittojen alla silmät kiinni, vain äänikirja kaverina. (Sivumennen sanoen, äänikirjat ovat ihan parhaita sairastaessa. Aina kun ei edes jaksaisi kannatella kirjaa mutta jotain viihdykettä pitäisi kuitenkin olla. Peukutan.) Kirja tuli siis kuunneltua odotettua nopeammin ja olin ehkä aika huonossa kunnossakin, mutta tykkäsin kovasti.

Little Lies vie lukijansa päiväkodin ja 5-vuotiaiden lasten äitien hektiseen elämään. Tarinalla on varsin erilaista päähenkilöä: kovia kokenut Jane, joka on pienen Ziggy-pojan yksinhuoltajaäiti, kaunis ja rikas Celeste, jonka elämä vaikuttaa täydelliseltä sekä räväkkä Madeline, jolle päänsärkyä aiheuttaa myös teini-ikäinen tytär. Päiväkodin maailma on hurja ja hierarkinen paikka, jota hallitsevat täydelliset äidit täydellisine vaaleine polkkatukkineen ja pikkuinen Jane on siellä alusta alkaen alakynnessä ja hurjia juttuja saattaa tapahtua...

Kuumeisesta lukijasta huolimatta minusta Little Lies oli suorastaan riemastuttava kirja joka toimi vallan mainiosti äänikirja muodossaan - Caroline Leen aussiaksentti on minun korvassani mahtava ja hän onnistui tuomaan hienosti kaikki kirjan henkilöt (joita muuten on kohtuullinen liuta) henkiin.

Kirjan on rakenne on näppärä, heti alussa tehdään selväksi että koulun trivia-illassa on tapahtunut jotakin kurjaa mutta enempää ei kirjailija suostu paljastamaan. Tapahtumien taustat aukeavat vähältä mutta paukut säästetään ilman epäilystäkään loppuun. Kutkuttavaa! Little Lies on myös siitä mielenkiintoinen pakkaus että samojen kansien välissä on vakavaa asiaa väkivallasta ja kiusaamisesta ja silti se oli - kiitos rivien välisen ironian - myös hauska. Outoa mutta toimivaa. Suosittelen kokeilemaan, sillä minulle tämä oli paras kirja pitkään aikaan.

Kirjasta kiinnostuneille vinkiksi että WSOY julkaisee suomennetun version nimellä Mustat valkeat valheet elokuussa 2015.

Bolinda, 2014
Kesto: 15h 56min
Lukija: Caroline Lee

Hyvä aviomies / Liane Moriarty

Heinäkuun helteissä sain luettavakseni sähköisen ennakkokappaleen Liane Moriartyn kirjasta Hyvä aviomies. Kirjailija ei ollut ennestään tuttu mutta kannen perusteella veikkailin sisältä löytyvän chick-litiä ja sehän passaa helteeseen kuin jäätelötuutti meikäläisen käteen.

Kirjan keskiössä ovat salaisuudet ja niiden elämää muuttava voima. Siivotessaan Cecilia, täydellinen kotirouva ja Australian 3. paras Tupperware -myyjä, löytää miehensä papereista kirjeen, joka on osoitettu hänelle, mutta kirje on tarkoitettu avattavaksi miehen kuoleman jälkeen. Pandoran lipasko? Tess pakenee aviokriisiään kotimaisemiin ja tutustuu Cecilian ohella Racheliin, jonka menneisyyttä varjostaa tragedia.

Moriartyn teos osoittautui yllättävän koukuttavaksi tapaukseksi. -Kolmen naisen voimin tapahtuva kerronta kuljetti tarinaa mukavaa vauhtia eteenpäin ja mielenkiintoi säilyi näkökulman muutosten ansiosta. Kirja asetelmineen on sinällään melko perinteinen, jopa hitusen ennalta-arvattavakin mutta siltikin tämä soppa toimii ja jätti tämän lukijan lopuksi pohtimaan elämän taitekohtia. Kelpo kesälukemista!

WSOY, 2014
Sivuja: 358
Alkuteos: The Husband's Secret
Suomentanut Helene Bützow
Kirjasta lisää: Oota, mä luen eka tän loppuun

Valo valtameren yllä / M.L. Stedman

Valo valtameren yllä oli jäänyt mieleeni kansainvälisten kirjasivujen hehkutuksesta. Tarina, ja varsinkin sen tapahtumapaikka, yksinäinen majakkasaari Australiassa, kuulostivat aivan mahtavilta ja kirja oli pakko laittaa lukulistalle!

Kirja vie lukijansa 1920-luvun Australiaan, majakkasaarelle, jonka rantaan on juuri huuhtoutunut kuollut mies ja pieni vauva. Saarella majaa pitävät majakanvartijana toimiva rehti Tom ja hänen vaimonsa Isabel, jonka rakkaus tuntuu vielä tänäkin päivänä miehestä ihmeeltä. Vain yksi asia puuttuu pariskunnan onnesta - lapsi. Onko aaltojen saarelle tuoma lapsi vastaus pariskunnan rukouksiin?

M.L. Stedmanin kertomus on katkeransuloinen kertomus rakkaudesta. Sen teksti on todella kaunista luettavaa, Leena Perttula on tehnyt hienoa työtä käännöksen kanssa. Sanoisinkin että kirjan vahvimpia puolia ovat ehdottomasti pienet mietteliäät hetket ja tunnelmat, joiden kuvaamisessa kirjailija on taitava. Varsinkin juuri Janus Rockin maisemat lumosivat minut täysin - pääsisinpä joskus moiseen paikkaan! Ehkä vähän romantisoin mutta hetken aikaa näin itseni majakanvartijan vaimona, jylhissä maisemissa, rantakalliolla - öh - lukemassa.

Mutta palataanpa sitten itse kirjaan. Vaikka Janus Rock veikin sydämeni, kertoo kirja kuitenkin yllättävän tyypillisen tarina äidin ja puolison rakkaudesta. Muistan, hämärästi, lukeneeni joskus jonkin juoneltaan hyvin samantyyppisen teoksen ja se häiritsi lukukokemusta jonkin verran. Ja vaikka Valo valtameren yllä olikin kaunista tekstiä, se oli hetkittäin melkeinpä liiankin kaunista. Tarina nimittäin pitää sisällään myös aimo annoksen surua, vihaa ja tuskaa ja minun makuuni näiden tunteiden kuvaus oli vähän liiankin siloista. Se jokin, joka saa minut sitoutumaan kirjaan ja suorastaan hullaantumaan siihen, jäi puuttumaan. Esikoisteokseksi Valo valtameren yllä on kuitenkin vaikuttava taidonnäyte ja jäänkin uteliaisuudella seuraamaan mitä Stedman seuraavaksi kirjoittaa.

"Eristyneisyys kehrää omaa salaperäistä koteloaan. Se panee mielen keskittymään yhteen paikkaan, yhteen aikaan, yhteen rytmiin - valon pyörimisen rytmiin. Saarella ei kuulu muita ihmisääniä, ei näy ihmisen jalanjälkiä. Majakkasaarilla voi elää todeksi minkä tarinan tahansa, eikä kukaan tule sanomaan, että tarinankertoja on väärässä: eivät lokit, eivät prismat, ei tuuli."

Karisto, 2013
Sivuja: 422
Alkuteos: The light between oceans
Suomentanut Leena Perttula

Troijan laulu / Colleen McCullough

Minä pidän kovasti kirjailijoista jotka onnistuvat elävöittämään historiaa ja pidin kovasti Colleen McCulloughin Troijan laulusta, joka pohjautuu Kreikan mytologiasta tuttuihin taruihin aina Akhilleuksesta ja Odysseuksesta Helenan ryöstöön saakka. Kokonaisuus onkin oikein elävä ja henkilögalleria herkullinen - on vallanhimoinen Agamemnon, jonka haaveissa on Kreikan suurkuninkuus, rakastunut Menelaos-raukka, Odysseus, Ithakan kettu, sankarillinen ja ristiriitainen Achilleus...

Kaikki alkaa ahneudesta - ja hevosista. Troijan kuningas suututtaa ensin ahneuksissaan itsensä Poseidonin, joka lähettää leijonan verottamaan kuninkaan kallisarvoista hevoslaumaa. Koska hevoset ovat kalliita, päättää saita kuningas uhrata vuosittain kuusi neitsyttä, tyttöset kun ovat kuitenkin ilmaisia hevosiin verrattuna... Vasta kun kuninkaan oma tytär joutuu uhrilampaaksi, alkaa kuningas nikottelemaan ja tarjoaa pitkin hampain kreikkalaiselle sankarille, Herakleelle, palkkioksi kaksi hevosta mikäli tämä vapauttaa heidät leijonasta. Herakles tekee työnsä, mutta kuningas päättää olla maksattamatta. Herakletta ei kuitenkaan petetä ja ahne kuningas menettää päänsä ja hänen pojastaan, Priamoksesta tulee kuningas. Priamos vannoo kostoa kreikkalaisille ja aloittaa kauppasaarron. Samana päivänä hänelle syntyy poika, Paris. Tuhon siemet on kylvetty.

Pääosin kirjan näkökulma on toki miehisissä aiheissa, ollaanhan kuitenkin sotimassa. Kertojan vuoro vaihtelee henkilöstä töiseen ja tekee tarinasta elävämmän. Enimmäkseen äänessä ovat miehet, mutta Helena ja Briseiskin pääsevät välillä kuljettamaan tarinaa eteenpäin. Helenan puheenvuorot ovatkin ehkä kirjan hauskinta antia. Legendaarinen kaunotar ei kuitenkaan ollut ihan siitä bimboimmasta päästä vaan näyttäytyy kirjassa suorastaan viekkaana selviytyjänä jolla tosin on yksi kohtalokas pahe - miehet.

Helenan voi nähdä kirjassa kylmänä miesten nielijänä, joka tärkein avu on hänen kauneutensa, mutta minä antaisin Helenalle vähän anteeksikin. Naisella kun ei tainnut olla liikoja selviytymisvaihtoja noihin aikoihin, kuten McCulloughkin tuo esiin. Miehet tappavat, valloittavat, ryöstävät, nainen sopeutuu, suree surunsa ja aloittaa uuden elämän, uudessa maassa, uuden miehen kanssa. Pieni nipottava havainto vielä kirjan naisgalleriasta, jossa lähes jokainen mainittu nainen on häikäisevä kaunotar, jollei nyt sitten satu olemaan hullu tai jumalten riivaama - rooli, johon hevosenkasvoinenkin riittää...

(Helena kertoo elämästään Troijassa.)"Mutta Helena on vahvempaa ainesta! Sen sijaan että olisin vetäytynyt syrjään otin ärsyttäväksi tavakseni liittyä Hekaben, Andromakhen ja muiden ylhäisten naisten seuraan heidän oleskeluhuoneeseensa, jossa kiusallani hivelin rintojani (ne ovat todella upeat) heidän kauhistuneitten silmiensä edessä (kukaan heistä ei olisi voinut paljastaa omia löysiä pussejaan joissa oli pari hernettä pohjalla).  Kun kyllästyin siihen, aloin läimäytellä palvelijoita, roiskautella maitoa naisten tylsille kirjailutöille ja kangaskudelmille ja esittää yksinpuheluja raiskauksista, tulipaloista ja ryöstöistä. Eräänä unohtumattomana aamuna sain Andromakhen sellaiseen raivoon, että hän kävi kynsin hampain kimppuuni, mutta sai pian havaita, että Helena oli tyttönä oppinut painimaan ja oli kova pala huolellisesti varjelulle ylhäisönaiselle. Minä kamppasin hänet ja annoin tällin silmään, joka turposi umpeen ja musteni melkein kuukaudeksi. Sitten kuiskuttelin häveliäästi kaikille, että se oli Hektorin tekosia."

Tammi, 2001
Sivuja: 535
Alkuteos: The Song of Troy
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Kreikka

Perintöosa / Tamara McKinley

Perintöosa on Tamara McKinleyn Australiaan sijoittuvan sukutrilogian kolmas osa (muut osat: Merten taa ja Pelottomien maa). Kirjasarja kattaa kolmen sukupolven verran Australian historiaa alkaen uudisraivaajien saapumisesta ja mainio lukupaketti sellaiselle, joka nauttia hyvästä, polveilevasta sukutarinasta ja saada hyppysellisen historiaa sen ohessa.

Perintöosan sankareina ovat nuori Ruby, joka lähtee miehensä kanssa perustamaan lammasfarmia kaukaiseen Eden Valleyyn. Ruby jää lastensa kanssa pyörittämään farmin rankkaa arkea kun kultakuume pyyhkäisee yli Australian ja James lähtee jahtaamaan äkkirikastumisen unelmaa. Viinilaaksoon taas saapuu Englannista nälkää paennut seikkailijatar-Jessie, joka on ottanut pestin laakson lasten opettajana. Useampikin laakson miehistä pistää kauniin Jessien merkille...  Mukana tarinaa ovat kertomassa myös nuori Fredrik, joka saa selville isovanhempiensa salaisuuden ja kovia kokenut aboriginaalityttö Kumali, joka näyttää löytävän onnensa Eden Valleystä. Tarinan ehdoton pääosan esittäjä on kuitenkin jylhän kaunis Australia itse, täynnä vaaroja ja mahdollisuuksia.

Tamara McKinley on taitava tarinankertoja ja kolmeen sukupolveen mahtuukin jo monenmoista juonenkäännettä. Erityisen paljon pidin siitä että kirjoissa Australian tarinaa vietiin eteenpäin myös alkuperäiskansojen kokemusten kautta. Oli kiinnostavaa lukea heimojen uneksimispaikoista ja lauluista, kaunista ja runollista. Samalla tunsin häpeää ja surua lukiessani valkoisen miehen käytöksestä, väkivallasta ja alistamisesta. Tämä kiteytyy varsinkin Kumalin tarinassa, vapaasta kansasta on tullut valkoisen miehen alistamia ja pahoinpitelemiä orjia omalla maallaan. Olen ymmärtänyt että aboriginaalien kokemukset ovat Australiassakin paljon tapetilla ollut asia, valtio julkisti vasta vuonna 2008 virallisen anteeksipyynnön koettelemuksista.

"Kumali kuului gundungurra-heimoon, jonka maat rajoittuivat Wollondillyjokeen etelässä, Nepeanjokeen idässä ja Binnoomurin luoliin luoteessa. Hänen isoisänsä Mandrag oli kertonut valkoisista miehistä tarinoita, jotka olivat siirtyneet hänen äitinsä heimolle. Mandrag oli tiennyt, että valkoiset tunkeilijat löytäisivät pian tien heidän pyhien vuortensa yli. Hän oli kertonut hyvistä miehistä,  jotka oli tavannut Warangissa, mutta varoittanut toisten raakuudesta, ja siitä, miten piittaamattomasti kaikki valkoiset ryöstivät pyhiä unipaikkoja ja laululinjoja. Hänen viisaita neuvojaan oli kuunneltu, mutta kukaan ei ollut ymmärtänyt, miten suurta tuhoa valkoiset aiheuttaisivat, ennenkuin oli ollut liian myöhäistä."

Sivuja: 415

Unimaisemat / Tamara McKinley

Olen tutustunut muutamaan Tamara McKinleyn kirjaan aiemmin ja todennut ne mainioiksi lukuromaaneiksi. McKinleyn kirjat sijoittuvat yleensä Australiaan ja hän kuvaa mielellään maan historiaa ja erilaisia ihmiskohtaloita, jättäen silti tilaa myös rakkaudelle ja erilaisille käänteille. Unimaisema noudattelee samaa kaavaa - se kertoo Catriona Summersin tarinan.

Catriona syntyy kiertelevään teatteriseurueeseen ja tekee ensiesiintymisensä näyttämöllä vain muutamaa minuuttia syntymänsä jälkeen. Tyttö viettää lapsuutensa kierrellen Australiaa, mutta teatterielämää on kovaa eikä kovin tuottoisaa. Catrionan lapsuus saa tylyn lopun järkyttävän tapahtumaketjun muodossa, mutta elämä jatkuu. Tytöllä on ainutlaatuisen kaunis ääni ja hänestä aletaan kouluttaa laulajatarta. Takamaiden pikkutytöstä tulee kansainvälinen tähti, mutta menneisyyden varjot eivät tahdo päästää otettaan...

Unimaisemassa oli hyvää ja huonompaa. Käänteitä oli sopivassa määrin ja Australia paikkana kiehtoo. (Kyllä, minulla on matkakuume!) Silti, minua häiritsi hiukan se kuinka helposti ja nopeasti jotkin asiat sivuutettiin. Catriona tuntuu toipuvan traumaattisista kokemuksistaan hirmuisen nopeasti ja suhtautuvan asioihin paljon kypsemmin kuin lapselta odottaisi. Avioliitto tulee melkein yllätyksenä, en ollut huomaavinani Catrionassa rakastumisen merkkejä ennen kosintaa... Loistokas urakin syntyy miltei itsestään. Tarinan painotus tuntuu hassulta, lapsuusaikoja kuvataan tarkasti samoin kuin eläkeikää, mutta vuodet siinä välissä kuitataan melko nopeasti. 

Kauneinta ja kiinnostavinta kirjassa oli Australian aboriginaalien uskomukset unimaisemista ja laulusta. 

"-Aboriginaalit, jotka uskovat yhä uniperinteeseen, ovat yhteydessä kehonsa rytmiin ja ympäröivään luontoon, hän selitti. - He kutsuvat sitä lauluksi, ja kun he kuulevat laulun, he tietävät, että heidän on aika aloittaa viimeinen pitkä matka takaisin uniaikaan. Billy uskoo, että hän tapaa esi-isänsä, näkee maailman luomisen ja että hänet pannaan tunnustamaan kaikki väärinteot, joita hän on tehnyt toimiessaan Maan vartijana. Vastattuaan teoistaan hyvän ja pahan hengille ja todistettuaan, että on valmis vastaanotettavaksi, hän tapaa Aurinkojumalattaren, hänet kannetaan tähtiin, ja hän sulautuu linnunrataan. Catriona huokaisi. - Oikeastaan kadehdin häneltä hänen uskoaan."

Totally British: + 1 piste. (Commonwealth/Australia)

The Amazing Adventures of the Dietgirl / Shauna Reid

Dieettityttö tuli minua vastaan Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä, kirjan nimi (ja hinta) olivat niin puoleensa vetävät että kaupathan siitä tuli! Eikä kaduta. Shaunan tarina oli hauska, koskettavakin ja näppäili minullekin tuttuja sointuja, etenkin juuri joulun herkuttelujen jälkeen luettuna.

Yksinkertaisimmillaan Shaunan voisi kiteyttää näin: nainen pudottaa paljon painoa. Prosessissa Shauna oppii pitämään itsestään ja ulkomuodostaan, pikkuhiljaa. On mukavaa kokea Shaunan kanssa se ilo, jonka saa, kun kokoa tai paria pienemmät farkut mahtuvatkin jalkaan. Minusta Shaunan tarina oli kannustava. Painonpudotus ei käynyt helposti eikä nopeasti, takapakkeja tuli ja prosessikin taisi kestää monta vuotta, mutta loppuun päästiin. Tärkeintä on se, että Shauna oppii muuttamaan suhtautumistaan ruokaan, sen sijaan että napostelee purkin Nutellaa, voikin syödä patukan todella hyvää suklaata ja varata aikaa siitä kunnolla nautiskelemiseen. Eikä haittaa jos joskus nautiskelee, kunhan muistaa muulloin pitää itsensä kurissa.

Plussaa Shaunalle myös Suomen visiitistä, josta hän kirjassaan kertoo. Suomesta tosin muistuvat lähinnä mieleen suklaat "Who know that finns are that good with chocolate?!" Totta turiset Shauna, Geisha ON hyvää!