perjantai 13. kesäkuuta 2014

Sycamore Row / John Grisham

Olen lukenyt ahkerasti John Grishamin kirjoja, amerikkalaisella lakimaailmalla kiemuroineen on  mielessäni oma viehätyksensä ja nuo kiemurathan Grisham taitaa. Viime vuosina herran kirjoista on tosin kadonnut viehätys ja luullakseni olenkin loukussa vanhan kirjaihastukseni kanssa. Tiedättehän sen ikävän tilanteen, jossa lukija huomaa "kasvaneensa" kirjailijan tuotannosta ulos mutta ei, tottumuksesta, osaa lopettaa lukemista ja räytyy vääränlaisten kirjojen parissa. John Grisham, ehkä meidän on aika erota.

Kiinnostavin juttu Sycamore Row -kirjassa taitaa olla se, että kyseessä on jatko-osa ensimmäiselle Jake Brigance -kirjalle Aika tappaa. Kyseinen teos on suosikkini kirjailijan tuotannosta joten arvatenkin päädyin takaisin Clantoniin. Aikaa Carl Lee Haileyn uraaurtaneesta oikeudenkäynnistä on kulunut muutaman vuoden verran ja Jake kitkuttelee pienessä lakitoimistossaan. Sitten parantumattomaan syöpään sairastunut Seth Hubbard tekee itsemurhan ja jättää jälkeensä varsin poikkeuksellisen testamentin.

Myönnän, John Grisham, että osaat kirjoittaa varsin sujuvasti ja tarinassasi on kiinnostavia dramaattisia aineksia. Oli toki myös mukava palata tuttujen henkilöiden pariin mutta totta puhuen, Sycamore Row haiskahtaa minun makuuni vanhan menestyksen kierrätysyritykseltä. John, ei näin voiteta takaisin lukijoiden sydämiä, kyllä sinun on vain yritettävä luoda upea tarina. Sycamore Row olisi toki voinut olla sellainen - kirjan alkuasetelma on ainakin riittävän kutkuttava. Ikävää vain että pääset asiaan vasta viimeisen sadan sivun aikana. John, minä sinnittelin ihan loppuun saakka yhteisen taipaleemme takia, luin reippaasti jopa silloinkin kun tajusin juonesi ennalta-arvattavaksi ja kestin ne ylimääräiset rönsytkin sinun takiasi. Niiden hetkien takia kun olen kirkkain silmin ihastellut keksimiäsi kiemuroita. Mutta John, yhteinen kipinämme on kadonnut ja tunnustan hairahtuneeni muiden, koukuttavien kirjailijoiden teoksiin. Kiitos muistoista, John Grisham.

Knopf Doubleday, 2013
Sivuja: 447

2 kommenttia:

  1. Olen itse halunnut tutustua Grishamiin - mita kirjaa suosittelisit ensilukijalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, minä aloittaisin alkupään kirjoista, esim. vaikkapa juuri tässäkin postauksessa mainitusta Aika tappaa -kirjasta. Lämpimiä muistoja minulla on myös Sateentekijästä.

      Poista