maanantai 16. kesäkuuta 2014

Disa Hannuntytär / Kristiina Vuori

Kristiina Vuoren keskiaikaan sijoittuvat kirjat ovat kuuluneet olennaisina osina pariin viime kesääni: esikoisteos Näkijän tytär herätti kiinnostukseni ja Siipirikostakin pidin. Ensimmäisen kerran taisin kuulla Disa Hannuntyttärestä Tammen kustantamon Marmeladia ja  proosaa -tilaisuudessa, tuolloin kirjailija esitteli Siipirikkoa mutta kertoi tulevan kirjan kertovan mm. äidinrakkaudesta ja sisältävän todellisiakin historian henkilöitä - kiinnostus heräsi.

Disa Hannuntytär sijoittuu 1300-luvun loppupuolen Suomeen. Disa päätyy iäkkään ja varakkaan miehen puolisoksi, kokee usein kärttyisän puolisonsa nyrkkien voiman. Tolkuissaan Disan pitää vain poika, rakas pieni Viljami, joka eräänä kohtalokkaana päivänä nostaa jousensa suojellakseen emoaan. Isänmurha on rikoksena vakava ja sukulaisten ahnehtien Viljamilta tämän perintöä, päätyy Disa pakenemaan poikansa kanssa kohti Turkua ja mahdollista turvakirjettä joka pelastaisi pojan hengen.

Aloin kenties lukemaan Disaa hieman huonossa lukuvireessä, muuta tekemistä oli paljon ja kärsinkin hiukan keskittymis- ja innostumisvaikeuksista. Kenties odotukseni Disan tarinan suhteen olivat liian korkealla mutta koin ettei tarina lähtenyt toivotulla tavalla vetämään minua puoleensa. Tämä on sääli, sillä kirjan alkuasetelmahan on herkullinen, kerrankin kohtaamme viihdekirjassa sankarittaren joka on jo naimisissa ja äiti. Myös ulkomuodoltaan Disa poikkeaa monista muista kirjakaunottarista, häntä kuvataan isokokoiseksi, kurvikkaaksi naiseksi! Hienoa että joku uskaltaa rikkoa perinteisiä kaavoja näin!

Tuskailin siis hiukan Disan tarinan parissa, mutta ilokseni huomasin että tarina (tai lukuvireeni) alkoi elpyä ja varsinkin mainiossa Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarjassa vilahtaneet vitaalitveljet olivat oivallinen lisä tarinaan, totta puhuen olisin mieluusti lukenut vaikka kokonaisen kirjan näistä piraateista! Nostan hattuani jälleen kerran myös Kristiina Vuoren laajalle tutkimustyölle, vaikuttavaa!
"Ja vasta silloin Disa havahtui, ymmärsi näkemänsä ja sen mitä siitä seurasi. Hän katsoi tulevaisuuteen, ja se oli pelkkä pimeä kuilu, jonka pohjalla huusivat Isä Jumala ja kaikki hänen pyhimyksensä. Huusivat rikoksista mustinta, isänmurhaa."
Tammi, 2014
Sivuja: 459

Ps. Tällä napataan taas piste Kirjabingosta, tällä kertaa ruudusta Historiallinen.

4 kommenttia:

  1. Ihana kirja ja varsinkin merirosvot toivat jännitystä kirjaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, vitaaliveljet olivat kyllä ihan paras osa tässä kirjassa!!

      Poista
  2. Hiplasin tätä jo kirjastossa eilen, mutta jätin vielä hyllyyn kun minulla on Synnintekijä kesken suht samalta aikakaudelta ja Kalmantanssi odottamassa. Kristiina Vuorta en ole vielä lukenutkaan, mutta Utrio on lempikirjailijoitani, joten Vuoren romaanit kiinnostavat myös. Vai että merirosvojakin luvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, voi kyllä olla että pari kirjaa samalta aikakaudelta putkeen on liikaa mutta tutustu ihmeessä joskus Vuoren kirjoihin!

      Poista