Peter Pan tuskin tarvitsee kummoisiakaan esittelytekstejä, tarina pojasta joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi on tuttu mm. valkokankaalta ja onpa sen mukaan nimetty syndroomakin. Tarina itsessään muistuttaa rakenteelta vaikkapa Narniaa tai vaikkapa Liisaa ihmemaassa, samaan tapaan myös tässäkin kertomuksessa lapset päätyvät Mikä-Mikä-Maahan, jossa luonnollisesti on kaikenlaista mielikuvitusta kutittelevaa ja jännittävää, kuten merirosvoja, keijuja ja intiaaneja.
Kuten jo kerroinkin, on Peter Pan minulle tuttu Disneyn tekemästä versiosta joka kyllä jonkin verran eroaakin J.M. Barrien alkuperäisestä teoksesta. Lapsenakaan en kokenut Peter Pania erikoisen läheiseksi itselleni, minä lähdin mielummin Narniaan tai Oziin kuin Mikä-Mikä-Maahan. Muistaakseni syynä tähän pidin sitä että tytöillä ei ollut erikoisen hauskaa Barrien fantasiamaailmassa ja miten oikeassa olinkaan jo silloin! Muljauttelin nimittäin silmiäni useaankin kertaan kuunnellessani kuinka Wendy leikkii kotia Kadonneiden poikien kanssa ja päätyy lopulta siivoamaan Peterin kotia. Ihan aikuisen näkökulmasta minun käy sääliksi Wendyä (joka kyllä kaiketi oli tyytyväinen tylsään osaansa) mutta mietin vain oliko kotileikki todella jännittävintä jota Barrie pystyi tyttölapselle kuvittelemaan?! Voihan nenä...
Kirjan tunnelma ei - vastoin odotuksiani - ole täynnä reipasta seikkailumeininkiä vaan se on enemminkin synkeä ja jopa surullinenkin. Peterin veijarimaisuus ajaa jo rasittavuuden puolelle ja kirjaa kuunnellessa tuntui siltä että lähes kaikki henkilöistä kaipasivat äitiä joka jättäisi ikkunan auki seikkailemaan karanneita lapsia varten. Viittaukset äiteihin ja heidän tärkeyteensä olivatkin minusta kirjan koskettavinta antia - äidit ovat tärkeitä!
Peter Pan: "I just always want to be a little boy and have fun!"Blackstone Audio, 2009
Kesto: 5h 2min
Lukijat: Christopher Cazenove, Gabrielle De Cuir
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti