sunnuntai 30. marraskuuta 2014

On pimeässä hyvä taivaltaa eli mitä luettiin marraskuussa

Huh, marraskuu on takana ja se on oikeastaan ollut juuri sellainen kuin odotin. Pitkä, kiireinen, harmaa, pimeä, kylmä, mutainen, märkä - sellainen kuin marraskuut usein tuppaavat olemaan. Pimeydessä toki hyvänä puolena on se, että kun intoa ei ulkona samoilemiseen juuri riitä, jää ainakin aikaa lipittää glögiä sohvan nurkassa kirjaan uppoutuneena. Aurinkoa kaipaan jo nyt hurjasti mutta onneksi on sentään kirjat!

Marraskuun luetut

Marraskuuni näemmä jakautui kolmeen selkeään haaraan: tyttökirjat, historiallinen fiktio ja fantasia/sci-fi. Sarjakuvia tuli vaihteeksi luettua ja ilmeisesti kiitos Ihminen sodassa -haasteen, on meno ollut kohtalaisen ... sotaisaa, oli Ruusujen sotaa, Vietnamin sotaa, kylmää sotaa, juoksuhautoja tarjolla ihan joka lähtöön. Sattuneesta syystä (marraskuu!) luin melko paljon, 17 kirjaa ja kolme sarjakuvaakin. Kuukauden huikeimmiksi lukukokemuksiksi nousivat tällä kertaa Will Eisnerin Last Day in Vietnam, Conn Igguldenin Trinity sekä Tuomas Vimman Raksa-sarjan päätösosa, Firman mies. Peukutuksen arvoisia kirjoja kaikki! Melkein mitalisijoille ylsivät myös lapsuuteni suloiset Ursula-kirjat jotka toivat monta hyvää muistoa mieleen.
Haasteiden tilanne

Ihminen sodassa -haaste taisteltiin loppuun marraskuussa, päädyin lopulta 18 kirjaan ja kenraalin kaluunoihin. Luettujen joukossa on yhtä sun toista, tyttökirjoista sarjakuviin, Shakespearesta G.R.R. Martiniin. Luen kohtuullisesti sodasta muutoinkin joten haaste ei tarjonnut suuria ahaa-elämyksiä mutta meno oli silti asianmukaisen ajautuksia herättävää. Suosikkeinani mieleen jäivät Conn Igguldenin Trinity, jossa ruusut sotivat ja joka sisälsi varsin toimivia taistelukohtauksia ja sai miettimään sitä, mitä ihmeen mieltä sotimisessa noin ylipäätään onkaan. Haasteen ansiosta tulin myös tutustuneeksi Will Eisnerin sarjakuviin, joihin sitten hurahdinkin aivan täysin. Ah sitä onnea kun löytää uuden kiinnostavan kirjailijan!

Entäs ensi kuussa?

Joulukuussa alkaa taas kirjabloggaajien jo perinteeksi muodostuva joulukalenteri ja minullakin löytyi tällä kertaa oma luukku. Kalenteri avautuu 1.12 Amman kirjablogissa jasieltä selviää myös minne seuraava luukku putkahtaa. Hauskaa joulunodotusta kaikille!

3 kommenttia:

  1. Marraskuu on aina marraskuu. Kummasti tuli minunkin luettua. Lisäksi huomasin, että kiireen ja flunssan ja pimeyden vastapainona on kummasti tullut luettua kaikenlaista viihdettä ja hömppää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, samanlainen havainto minullakin. Mieli teki kovasti lukea jotain viihdyttävää ja helppoa, siksi kai minullekin osuivat käteen sarjakuvat ja tyttökirjat.

      Poista
  2. Huoh! Suorastaan kadehdin, kun näen kuinka paljon ihmiset ovat ehtineet lukea viimeisen kuukauden aikana. Sinäkin. Itse on keskittynyt lähinnä tieteellisiin teksteihin, joita en osaa "lukemiseksi" laskea, menevät työn puolelle.

    Ooo, tuli nostalgiafiilis. Olen lukenut Ursula-sarjaa joskus tyttösenä. Siitä on ikuisuus, mutta näen kansikuvat vieläkin mielessäni. Juonista en kyllä muista yhtään mitään. En ehkä kestäisi uudelleenlukua.

    VastaaPoista