maanantai 16. helmikuuta 2015

2 x Siri Kolu: PI - pelko ihmisessä ja IP - ihmisen puolella

Pilvillä on p-influenssa ja kun valtio alkaa eristää sairastuneita kansallisen terveyden suojelemiseksi, ei auta muu kuin pakata laukut. Perheelle, etenkin Petri-veljelle, Pilvin sairastuminen tulee yllätyksenä. Paljon pelkoa herättänyt virus tekee muuttaa sairastuneen eräänlaiseksi eläimen ja ihmisen välimuodoksi, hybridiksi joka on supersoturi. Ihmiset pelkäävät tartuntaa mutta myös pihmisiä, huhut ja ennakkoluulot jylläävät.

Olen ollut blogeista huomaavinani positiivista puhinaan Piip-kirjojen suhteen joten uteliaana tartuin kirjapariin, kunnon dystopiahan maittaa aina! Kirjaduon ensimmäinen osa, PI, käsittelee Pilvin aikaa luolassa muiden sairastuneiden kianssa ja tutustumista salaperäiseen Largoon. Toisessa osassa Pilvi etsii itseään ja uutta identiteettiään siinä missä ihmiset ja pihmiset etsivät tapaa elää rinnakkain.

Kirjailija avaa mainiosti taustoja pikkuhiljaa ja antaa lukijan täydentää aukot omalla mielikuvituksellaan, minulle mielenkiitoisimmaksi elementiksi nousivat terveiden ihmisten reaktiot - se, kuinka entinen kiva naapuri voi hetkessä muuttua pelottavaksi tai vihattavaksi sairautensa takia. Piip onnistui myös herättelemään ajatuksia ennakkoluuloista ja myötätunnosta.

Kirjojen muodostama kokonaisuus on toimiva ja varsinkin IP:ssä äänessä olevan P-ihmisiä vihaavan Mimosan ääni on vahva ja kiinnostava. Kolu kirjoittaa paljon lyhyin lausein, enkä oikein osaa päättää pidänkö siitä vai en. Parhaimmillaan hän on nokkela ja ymmärtävä ja menee suoraan asiaan ytimeen, mutta hetkittäin teksti tuntuu myös hengästyttävältä. joissa viitataan myös paljon West Side Storyyn ja Berliinin taivaan alla -elokuvaan joita en tunne niin hyvin että osaisin tulkita viitteitä joten kenties jotain olennaista jäi myös ymmärtämättä.

PI: Pelko ihmisessä
Otava, 2013
Sivuja: 285
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja nuorille tai nuorille aikuisille

IP: Ihmisen puolesta
Otava, 2014
Sivuja: 318

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti