torstai 25. joulukuuta 2014

The Death Cure (Maze Runner #3) / James Dashner

Pari viikkoa takaperin elämääni tuli äänikirjan mentävä aukko, johon hain helpotusta tuttuun tapaan
Overdrivestä, mikä muuten, jos en vielä muistanut kertoa, on ihan mahtava palvelu. Olen nyt onnistunut johdattelemaan työkaverinikin sen hellään huomaan mikä on muuten ihan mahtavaa, paitsi että nyt edelläni varausjonossa on vielä yksi tyyppi lisää... Niin, se kirja. Päädyin palaamaan takaisin James Dashnerin Maze Runner -trilogian pariin, siitä kun oli vielä kuuntelematta viimeinen osa ja edellisten kanssa oli kovin jännää (The Maze Runner-postaukseni löytyy täältä ja The Scorch Trials taas täältä). Dystopiaa siis pukkaisi taas!

Kirjasta on aika vaikeaa kertoa mitään spoilaamatta kovasti edellisiä kirjoja, mutta paljastettakoon että ainakin Thomas sekä osa muusta Labyrintin jengistä ovat edelleen hengissä. Ja koska Dashnerin kirjoissa meno on aika kovaa, se onkin jo jonkun sortin saavutus! Kuten kirjan nimestä voi päätellä nyt keskiössä on parannuskeinon löytäminen sillä tilanne ulkomaailmassa viruksen suhteen alkaa olla jo huolestuttava. Jäljellä on enää viimeinen testi mutta pelastuuko ihmiskunta sittenkään?

Koska kyseessä on trilogian päätösosa, odotin luonnollisesti saavani vastauksia kysymyksiini? Onko Wicked oikeasti hyvä? Mistä virus on lähtöisin? Tapaavatko pojat koskaan enää perheitään? Mikä on tarina Thomasin ja Theresan taustalla? Onko Thomasilla ja Theresalla tulevaisuudessa säpinää? Isoja kysymyksiä nämä...  Homma alkoi ja jatkui tuttuun tapaan räminällä mutta kirjan edetessä alkoi jo hiukan huolettaakin - paljon kun olisi saatava selville ja minuutit kuluivat sukkelaan. Varoituksen sanana siis kerrottakoon että ihan hirveästi ei Dashner menneisyyden verhoa raota, ilmeisesti  paukkuja on säästelty trilogian esiosaan, joka kulkee nimellä The Kill Order joka palaa aikaan ennen Wickediä ja labyrinttiä.

Itse tarina on melko tuttua Dashneria, menoa piisaa ja Thomas ei pääse helpolla. Minua hieman häiritsivät Theresa ja Brenda, jotka sarjan lähes ainoina naisina kuulostavat ehkä liiankin samanlaisilta, aivan kuin he olisivat samasta muotista valettuja. Vaikkei kirja ollutkaan tajunnanräjäyttäjä, pimeitä työmatkoja aamuruuhkassa kirja kyllä piristi.

Listening Library, 2011
Kesto: 8h 55min
Lukija: Mark Deakins

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti