lauantai 11. lokakuuta 2014

Kauhun ja kauneuden valtakunta (Gemma Doyle #1) / Libba Bray

Hurahdin kesällä Beauty Queensin hulvattomaan äänikirjaversioon ja yritettyäni aikani matkia mainion Miss Teksasin aksenttia, päätin että tutustun Libba Brayn muuhunkin tuotantoon ja hupsistakeikkaa, Helmetin kätköistähän löytyi jopa ihan suomennettukin teos: Kauhun ja kauneuden valtakunta. Sinne siis seuraavaksi!

Kauhun ja kauneuden valtakunnan pääosassa on 16-vuotias Gemma Doyle, jonka elämä Intiassa muuttuu tyttöjen sisäoppilaitokseen Lontoon liepeillä. Koulussa Gemma luo pikkuhiljaa uusia ystävyyssuhteita mutta koulun varjoissa on jotain hämärää ja vaarallista...

Kauhun ja kauneuden valtakunta oli sopivan kepeä ja helppo välipalakirjana luettavaksi ja suorasukainen Gemma oli kipakka mutta omalla tavallaan kiinnostava henkilö. Mutta sitten ne risut - kirja sijoittuu viktoriaaniselle aikakaudelle ja valitettavasti Brayn sankarittaret olisivat uskottavampia mikäli tarina sijoittuisi ihan reilusti nykyaikaan. En oikein usko että hienostoneitien sekaan olisi helpolla hyväksytty köyhää orpotyttöä ja itsensä viilteleminenkin tuntui kovin nykyaikaiselta. Enkä nyt taida edes aloittaa tarinan fantasia-puolesta joka ei ollut ihan omalaatuisimmasta päästä.

Mutta silti, kirja oli omalla tavallaan ihan ok. Teksti soljui mukavasti eteenpäin ja rivien väleistä kyllä tunnistin Brayn ilkikurisuuden ja halun ajaa nuorten naisten asiaa. Ahmaisin kirjan päivässä joten ihan toivottomasta tapauksesta ei ole kyse! Kauhun ja kauneuden valtakunta on itseasiassa Gemma Doyle -trilogian aloittava teos, sarjassa ovat ilmestyneet myös Rebel Angels ja The Sweet Far Thing. Saatan palata Gemman seuraan jonain heikkona hetkenäni mikäli lukupinoni osoittaa ehtymisen merkkejä...
Tom näyttää siltä, että huuliltaan puuttuu piippu, kun hän sanoo: "Jokainen mies haluaa naisen, joka helpottaa hänen elämäänsä kaiken tavoin. Naisen on oltava viehättävä, tyylikkäästi pukeutunut, taitava musikantti, hän täytyy osata maalata sieviä kuvia ja hänen täytyy tietää, miten taloutta hoidetaan. Ennen kaikkea naisen täytyy suojella miehensä mainetta, eikä hän saa missään nimessä herättää huomiota omalla persoonallaan."
WSOY, 2007
Sivuja: 360
Alkuteos: The Great and Terrible Beauty
Suomentanut Laura Honkasalo

3 kommenttia:

  1. Mä oon myös lukenut tämän sarjan, mutta ei se kyllä mitään suurempaa vaikutusta tehnyt minuunkaan. Brayn myöhempi tuotanto on jotenkin kiinnostavampaa, vähän kirpeämpää. Tämä oli yllättävän sovinnainen ja - tosiaan - melko epäuskottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, totta, tämä oli pienoinen pettymys Beauty Queensiin verrattuna. Koska se oli niin hulvaton. Ja edelleen mietin mitä etua historiallinen elementti tässä toi koska tapahtumat olisi kai voinut siirtää nykyaikaankin jolloin henkilöt olisivat olleet uskottavampia. No vali, vali.

      Poista
  2. No voi harmi, ehdin jo innostua Brayn nimen näkemisestä mutta toivo lässähti alkuunsa. Teos kuulostaa ihan menevältä ja tosiaan nopeasti luettavalta, mutta tässä huojuvien kirjapinojen keskellä en taida ottaa tätä lukuun. Pitää katsella, josko löytyisi sitten niitä muita, myöhempiä.

    VastaaPoista