keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Meidän kotona / Martina Haag

Joulun pyhinä minuun iski chick-lit -kuume (syytän tästä sinua, Bridget Jones). Halusin lukea jotain iloista ja kuplivaa, lämminhenkistä ja riittävän helppoa jottei suklaansyöntini keskeytyisi. Omasta hyllystäni löytyi luettavaksi Martina Haagin Meidän kotona -opus, jonka olen joskus muinoin jostakin alesta kotiin kantanut koska Haagin Ihana ja rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin) oli hulvatonta luettavaa. (Hmm... Pitäisikin lukea lisää Haagia, koska siitä tulee hyvä mieli!) 

Martina Haag on ruotsalainen näyttelijä ja kirjailija, joka asuu Tukholmassa kolmen lapsensa ja kahden kissansa kanssa. Kirja pohjautuu vahvasti Haagin omaan elämään, se sisältää pieniä hetkiä raskaudesta ja perhe-elämän kaaoksesta. Välillä Martina sentään ehtii koe-esiintymään sellaisia huippurooleja kuin esimerkiksi punaisen servetin osa varten.

Meidän kotona oli nopealukuinen ja ilahduttava lukukokemus, Haag kirjoittaa elämästään mukavan ironisella otteella mutta kuitenkin lämmöllä. Osa tekstistä toki lainaa mm. Bridget Jonesilta, mutta mukana on hyviä oivalluksia, kuten Jumalalta saatu mahdollisuus lähettää viesti 15-vuotiaalle Martinalle. Meidän kotona ei ole syväluotaava ja tajuntaaräjäyttävä lukukokemus, mutta sen parissa saa hyvin ajan kulumaan ja mielikin paranee. Nauru pidentää ikää, tiedättekös!
"PAKKOPAKKOPAKKO muistaa kun vauva on syntynyt:
  • Jos otamme vauvasta 1000 valokuvaa ensimmäisellä viikolla. Näytetään ihmisille ehkä vain kymmenen.
  • Älä ikinä vastaa: - Me ollaan syöty tänään aprikoosisosetta, kun kysytään mitä sinulle kuuluu tänään.
  • Älä puhu vauvan vatsan toiminnasta kun kaverisi syö. Huom! Älä puhu ikinä vatsan toiminnasta!"

Schildts, 2006
Sivuja: 180
Alkuteos: Hemma hos Martina
Suomentanut: Kaisa Haatanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti