perjantai 13. syyskuuta 2013

Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin / Wylie Overstreet

Pongasin Kirjojen keskellä -blogista hauskuuden, jota oli ihan pakko käydä kurkistamassa - nimittäin
Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin. Homman punaisena lankana on siis kuvata maailmanhistoriaa Facebookin statuksin, Big bangistä aina nykypäiviin saakka. Siispä voit lukea kuinka Nooa voittaa risteilylahjakortin, Yhdysvaltain uudisasukkaat kutsuvat intiaanit tapahtumaan Sadonkorjuujuhla ja kuinka Eeva tykkää paikasta Paratiisi.

Homman idea on yksinkertainen ja vitsi toimiikin hyvin aika pitkälle mutta alkaa jossain vaiheessa toistaa itseään. Varsinkin alkuvaiheessa sain muutamat aika hyvät kikatukset ja kuten Maija omassa jutussaan sanookin, kirja on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun lukija on väsymyksen aiheuttamassa kaikki on todella hauskaa -tilassa. Kirjaan on päivitetty myös Suomi-statuksia mikä oli hauska lisä lukukokemukseen, voinhan lukea vaikka Lallin statuspäivityksiä.

Tämä on viimeinen lukutaitokampanjapostaukseni, hauskaa oli mutta en kyllä varmaan jaksaisi montaa viikkoa tällä tahdilla. Lukeminen on ihanaa mutta monesti jutun kirjoittaminen vie aikaa kun kirja-ajatukset muhivat päässä. Olenkin ollut positiiviesti yllättynyt siitä että pystyn tarvittaessa myös tällaisiin spontaanimpiin juttuihin. Ja mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään hyvän asian puolesta...

Atena, 2013
Sivuja: 151
Alkuteos: The history of the world according to Facebook
Suomentanut Panu Väänänen

Lopullinen kampanjasaldoni siis jäi 8 kirjaan ja on aika käydä itsekin kartuttamassa keräyskassaa ja antaa lukutaidon lahja muillekin. Ja keräyssivuthan löytyvät täältä!

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja kiinnostaa minuakin, mutta olen miettinyt miten hyvin (tai huonosti) jaksaisin kokonaisen kirjan verran lukea status-päivityksiä. Ehkä se vaatii juuri tuon hervottoman hysteriatilan tai sitten kirja voisi olla sopiva vessakirjaksi (kaikki kunnia siis vessakirjoille: ei sinne, mitkä tahansa kirjat pääse!). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, tässä tosiaan toistuu aika pitkälti sama setti vitsejä, vain historian vaiheet muuttuvat. Eli kannattaa ainakin lukea pätkissä, sillä muuten homma käy puisevaksi. Luulisin että tämä passaisi varmaan vessakirjaksikin.

      Poista