keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen

Kirjeitä kiven alle aiheutti minulle päänvaivaa. Olin kuullut kirjasta kosolti suitsutusta ja saanut useammankin suosituksen sen lukemiseksi. Kun sain kirjan vihdoin hyppysiini, odotin kovasti sillä herkuttelua. Paitsi että herkuttelua ei tullut. Ensimmäisen 50 sivun jälkeen, takaraivossani jyskyttivät sanat: "Tämä Ei Ole Sinun Kirjasi". Olisi ollut hirveän kiva olla kaikkien muiden kanssa samaa mieltä ja kirjoittaa jotain kaunista ja ylistävää, mutta se ei olisi totta. Joten kivityksen ja blogistanian hylkiöksi joutumisen uhallakin, joudun esittämään eriävän mielipiteen.

Jäin Kirjeiden myötä myös miettimään itseäni lukijana ja ennenkaikkea sitä, miksi tämä, ylistetty teos, ei vain nappaa. Vika ei ole kirjassa, siinä on kaunista ja vahvaa kieltä sekä tietynlaista suomalaista melankoliaa. Vahvoja hiljaisia ihmisiä jotka selviytyvät pahoista ajoista. Vaikka tiedän että tässä on paljon hyvää, en kykene hurmaantumaan.

Mikä sitten tökki? En ihan tarkalleen osaa nimetä sitä. En ole oikein koskaan pitänyt suomalaisesta melankoliasta tai siitä arkirealismin tyylistä, jota täällä silloin tällöin harrastetaan. Minunkin sukuni on Karjalasta, mutta tätä Virtasen kuvaamaa maailmaa ja mummiani en osaa yhdistää toisiinsa. Minun oma Karjala-kokemukseni on enemmänkin jotain lämmintä ja lempeää, vahvaa ja hiljaista, pystyvää ja ennen kaikkea valoisaa. Sellaista, jossa uskotaan tulevaan vaikka onkin ollut vaikeaa. En yhtään osaa yhdistää tätä minulle tuttua maailmaa Virtasen kuvaamaan.

Kirjeitä kiven alle kertoo karjalaisten evakoista, tämän perheen tarinaa viedään eteenpäin kolmen sukupolven ajan. On Mar, nuuka ja vaatimaton nainen jonka liekki syttyy komealle kiertelijälle, seurauksena syntyy voimakastahtoinen ja tulinen Siviä, joka palvoo elämänsä miehiä - ja sitäkin ankarampi naisille. Tarina alkaa kuolemalla - Siviän pieni tytär Marketta tekee kuolemaa ja päätyy kiven alle, josta seurailee perheensä ja erityisesti pikkusiskonsa, myöhemmin syntyneen Marketan, Toisen, elämää.  Naisten elämä tuntuu enimmäkseen olevan aika harmaata, murheiden ja huolien sävyttämään, vaille suurempia iloja tai onnea. Oikeastaan ainoana valopilkkuna pilkistää Siviän esikoistytär Riikka, joka jostakin syystä onnistuu ponnistelemaan harmauden läpi kohti värejä ja iloa.
"Ihme ja kumma, periksi antamaton tuijotus tehosi numeroihin, ne alkoivat lähestyä ja nyökkäillä, verrytellä jähmeissä koukuissaan, kutsuivat pelaamaan jakamista ja kertomista, murtamaan, asettamaan desimaaleja. Toinen suostui kutsuun ja numeroille antauduttuaan aavisti että niissä saattoi piillä ehdoton järjestys. Samalla hän ymmärsi, ettei tosissaan sitä järjestystä halunnut. Hänen seikkailunsa oli kirjaimissa, niiden arvaamattomassa voimassa muuttua sanoiksi, osuviksi tai epäonnisesti kaarteleviksi. Hän oli jo kirjaimiin sidottu, ei voinut niitä väistää. Mutta kumminkin, Toinen ajatteli, jos kirjaimet joskus pettävät, numerot jäävät. Jäävät varalle, niitä ei kannata heittää pois."
Sivuja: 267
Kirjasta lisää: P.S Rakastan kirjoja, Luettua, Leena Lumi, Kirjava kammari, Erjan lukupäiväkirja ja monta muuta blogia!

20 kommenttia:

  1. Minäkin kirjoitin tästä juuri tänään. Löysin kirjasta paljon hyvää, mutta pystyn hyvin samaistumaan sinun ajatuksiisi. Kirjan kieli on tosiaan kaunista, mutta kuitenkin teos on vain yksi kirja monien muiden joukossa, aika tavallinenkin sellainen. Silti pidin kirjasta, muttei tämä minunkaan kirjani ollut.

    VastaaPoista
  2. Norkku, se on tervettä olla eri mieltä ja uskaltaa sanoa se!

    Kohtaan joka päivä kirjoja, jotka eivät voisi minua vähempää kiinnostaa ja yritän aina sanoa niistä jotain kohteliasta, vaikka tiedän, että minut saa tappaa ennen kuin luen moista ja että 'kaikkea sitä kustannetaankin'! Usein ne ovat suomalaisia kirjoja, minusta ihan tylsiä, muista taivaallisia, mutta kun en voi sille mitään, että minua ne vain ikävystyttävät.

    No, tämä suomalainen teos on minulle Iso Poikkeus ja olin/olen tähän ihan myyty. Osansa on varmaan äitini puoleisen suvun karjalaisuudessa, mutta on tässä muutakin. Olen kirjoittanut itseni tästä puhki, joten jos sanon, että kirjan luettunai kyynelehdin ja siitä paikasta soitin kirjailijalle, niin se kertoo jo tyhjentävästi kaiken. Lopun voit arvata ja/tai lukea blogistani.

    Toki linkitän tämän, vaikka et olekaan samaa mieltä kanssani;-)

    VastaaPoista
  3. Katja, huomasinkin tekstisi syötteenlukijassa, täytyy käydä lukemassa se nyt kun sain tämän "ulos".

    Minulle ehkä tuo synkkyys painoi liikaa päälle ja peitti niitä hyviäkin juttuja. Joskus vaan tulee vastaan kirja, jossa on joku juttu häiritsee niin paljon ettei siitä pääse yli.

    VastaaPoista
  4. No mua alkoi nyppitä tuossa vaiheessa, kun tuli taas ne kotimaisen (pakolliset) kolme sukupolvea. Evakkotarina sinällään olisi ihan kiinnostava, kun mullakin sukujuuret sieltä. Ties vaikka innostuisin kirjoittamaan tällaisen kolmen sukupolven tarina. Vitsi!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Leena, huomasinkin että tämä oli sinulle Tärkeä Kirja. Minua häiritsi kauheasti se synkkyys, minun Karjalaiset isovanhempani olivat kaikkea muuta kuin synkkiä, pikemmin realistisen positiivisia ihmisiä. Minulle on aina hoettu että "ilo pitää ottaa sieltä mistä sen saa", pienikin ilo on tärkeä. Siksi tavallaan tämä sotii sitä vastaan mitä minulle on opetettu.

    Hienoa kuitenkin että löysit Tärkeän Kirjan, se on aina mahtavaa. Ja näytti tämä herättäneen tunteita minussakin.

    VastaaPoista
  7. Mari A,jos repäisisit ja kirjoittaisit neljännestäkin sukupolvesta? Peukku tälle kommentille :D

    VastaaPoista
  8. Minusta on vain mukavaa, että jokainen kirjablogaaja uskaltaa olla juuri sitä mieltä kuin on. :) Välillä suuresti hehkutetun kirjan jälkeen kun tosiaan iskee sellainen tunne, että on missannut jotakin tärkeää, kun teos ei vain nappaa.

    Tiedän jo valmiiksi, että pääsen huomenna kunnolla vääntämään lukupiiritapaamisessamme. Valitsimme nimittäin luettavaksi Ian McEwania, ja niin, se ei iskenyt minuun lainkaan niin kuin on tuntunut iskeneen kaikkiin muihin. Mutta ei voi mitään, kaikki kirjat eivät vain ole minua varten.

    VastaaPoista
  9. Minä en koe painetta tykätä samoista kirjoista kuin muut bloggaajat, mutta välillä kiroan itseäni, kun en malta käydä kurkkimassa blogiarvioita etukäteen, sillä olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että odotukset muokkaavat välillä lukukokemuksiani ihan hirveästi. Ja sama se on esimerkiksi elokuvissa.

    Minulle tämä oli vähän samalla tavalla hieno kirja objektiivisesti katsottuna, mutta omakohtaisesti koettuna kuitenkin liian iloton. Tunnistin joitakin juttuja omasta Karjalan mummistani ja hänen suvustaan, toiset taas tuntuivat tosi vierailta. Mutta eihän kirjailijan sentään tarvitse kirjoittaa juuri minun perheestäni. :)

    No mutta. Hyvä kirja, kohdallani ehkä liiat odotuksetkin vähän latistivat lopputulemaa. Ja niitä eivät luoneet pelkästään blogiarviot, vaan myös se, että pidin kovasti kirjailijan esikoisromaanista, Aidasta.

    VastaaPoista
  10. Aina saa olla eri mieltä, ja kun kyse on paljon kehutusta ja paljon esillä olevasta uutuuskirjasta, on oikeastaan vaan hyvä että jostain löytyy vähän vähemmänkin innostunut arvio. Sillä jos kirjablogien lukija x näkee vain pelkkää hehkutusta, hänelle saattaa tulla epärealistiset odotukset jotka sitten aiheuttavat pettymyksen, mutta nyt hänellä on sinun arvioisi tasapainottamassa näkemystään.

    Voi siis käydä jopa niin, että joku joka lukee kirjan seuraavaksi, pitää siitä sinun arviosi vuoksi enemmän kuin mitä olisi pitänyt pelkkiä kehuja kuultuaan! :)

    VastaaPoista
  11. Minä pidin tästä kovasti. Siinä olet kyllä oikeassa, että kirja on aika synkkä. Jotenkin se tarinan naisten tietynlainen äkäisyys oli minulle kovin tuttua ja kotoista ja siksikin tykkäsin. :)

    VastaaPoista
  12. Minustakin on hienoa, että kirjat aiheuttavat paljon eri mielipiteitä. Olisi tylsää jos kaikki tykkäisi vain niistä samoista:) Minulle tämä oli hieno lukukokemus ja tykkäsin tosi paljon, mutta ihan yhtä hyvä on tämä sinun eriävä mielipiteesi;)

    VastaaPoista
  13. itse en ole kirjaa lukenut, enkä tiedä luenko, mutta hauskaa kun tulee keskustelua! yksimielinen tykkääminen on tylsää!!

    VastaaPoista
  14. Minäkään en ihan varauksetta ihastunut tähän kirjaan.

    Asetelma kuolleine kertojineen oli minusta hieno ja paikoin kerronta oli upeaa, mutta paikoin myös vähän ummehtunutta.

    Ja se kauhea puhumattomuus oli minusta niin ahdistavaa, eikä saanut kunnollista selitystä. Toki käsitän, että taustalla oli traumaattisia kokemuksia, mutta olisin toivonut että aihetta olisi käsitelty jotenkin vähän vähemmän äitejä syyllistävästi.

    VastaaPoista
  15. Tämä oli aito ja perusteltu mielipide, kiitos siitä! :) Itse kirjasta en osaa sanoa juuta enkä jaata, koska en ole lukenut sitä enkä aio ainakaan lähiaikoinan lukeakaan. Jätän kuitenkin puumerkkini tiedoksi ja kannustukseksi, että kirjoitit ei niin ylistävän arvion. :) Minullekin on käynyt pari kertaa niin, että olen ihmetellyt, olenko lukenut eri kirjan kuin muut, se on hämmentävää. Mutta niinhän me tavallaan luetaankin, jokainen lukija on erilainen.

    t. Jenni, joka ei onnistu kommentoimaan uudella osoitteellaan http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti

    VastaaPoista
  16. Minä en kaikista blogihehkutuksista huolimatta ole onnistunut vakuuttumaan siitä, että tämä voisi olla minun kirjani. Siksi olikin aika hauskaa lukea erilainen näkemys kirjasta.

    Kirjablokkauksen yksi parhaista puolista on minusta juuri subjektiivisten kokemusten jakaminen. Puolueettamia analyyseja voi lukea lehdistäkin.

    VastaaPoista
  17. No onpas täällä ollut aktiivista menoa! Kiitokset kaikille kommenteista. :)

    Niinhän se on että jokainen lukee oman persoonansa ja omien kokemustensa kautta, se kai tästä niin kivan harrastuksen tekeekin. Että saa löytää samalla itsestäänkin jotain.

    Jotenkin vain turhauduin tuon kirjan kanssa, ehkä turhauduin, ehkä odotukset olivat liian korkealla, ehkä sisu vaan haluaa pistää harmaudelle ja puhumattomuudelle hanttiin. Mene ja tiedä.

    Mutta kiitokset siis kaikille tsempistä, tuli hyvä mieli näitä lukiessa!

    VastaaPoista
  18. Minulle tämä on Vuoden Paras Kirja, mutta silti minustakin oli kivaa lukea ei-niin-innostunut arviosi! :)

    On hienoa että kirjoittaa tekstinsä rehellisesti ja kertoo juuri siitä omasta henkilökohtaisesta lukukokemuksestaan sellaisenaan. :)

    Ja minua ei kirjassa haittaa harmaus, synkkyys ja syvät vedet, minulle ne taisivat olla jopa melko iso osa tämänkin kirjan viehätystä kaiken muun upean lisäksi.

    VastaaPoista
  19. Minulle tämä oli Elämys. Siksi, että kielessä on pitkästä aikaa lähes täydellinen rytmi. Siksi, että suurin osa on rivien välistä luettavaa, ei niinkään tekstin tasolla. pidän Understatementistä ja sen luomasta tunnlmasta. Siitä tunnelmasta, joka oli ahdistava ja painostava, mutta samalla kertaa niin voimakas, että se sai lentoon. Joskus kriisistä puhkeaa timantti. Minusta tämä oli sellainen kirja.

    En kokenut tätä niinkään synkäksi vaan surulliseksi tarinaksi siitä, miten paljon voi vaikuttaa myös muut asiat ihmisen elämään kuin oma tahto. Ja kuitenkin on mahdollista syntyä uudelleen. Minä luin tässä kirjassa myös toiveikkuuden.

    Tämä on kiinnostavaa, kun kirjaa luetaan näin eri tavoin. Se on yleensä mielestäni hyvän kirjan merkki.

    VastaaPoista
  20. Valkoinen kirahvi, ainakin tästä kirjasta saadaan aikaiseksi keskustelua. Ja se kirvoittaa esiin erilaisia mielipiteitä, herättää esiin tunteita. Siinä mielessä se on siis hyvä kirja. Harmi vaan ettei ollut minun kirjani.

    Tässä tietysti näkyy myös se, kuinka jokainen lukee kirjaa myös oman historiansa ja kokemustensa läpi. Minulle tässä ei ollut oikein tarttumapintaa tai ehkä se riiteli sen kanssa mikä minun totuuteni on.

    VastaaPoista