Perintö vai perintä / Osku Pajamäki

Lukemiseni on aina ollut sillisalaattia, melkein kaikki käy kunhan olotila vain on oikea. Tällä kertaa piti tehdä syrjähyppy "asialliseen" kirjallisuuteen ihanien romaanien ja dekkareiden jälkeen. Käteen tarttui Osku Pajamäen Perintö vai perintä. Näin jälkikäteen ajatellen, tämä olisi pitänyt lukea ennen eduskuntavaaleja, koska teos antoi ajateltavaa. Kysymykset ovat suuria, huomioonotettavia näkökulmia monia, ratkaisut vaikeita.

Pajamäki puolustaa kirjassaan nuoria ikäluokkia, joilla on kovat ajat. Pätkätöitä, ilmastonmuutosta, pidennettyjä työvuosia... Pajamäki maalaa melko lohduttoman kuvan tulevaisuudesta, jossa maksetaan suurten ikäluokkien eläkkeitä, jossa hoivapommi räjähtää ja työuupumus uhkaa. Optimisti (tai kenties pelkuri?) haluaisi uskoa että kaikki kyllä järjestyy, että Osku vain provosoi. Silti kirjan faktat ovat melko vakuuttavan oloisia. Saammeko vanhemmiltamme perinnön vai perinnän, siinä vasta pulma.

Varsinainen punainen lanka kirjassa on se, että jo pidempään maailmassa on siirretty hankalien päätösten tekemistä tulevaisuuteen sen sijaan että alettaisiin ennakoimaan tilanteita jo nyt. Ongelmia siirretään eteenpäin sukupolvelta toiselle ja toivotaan että nuoret kehittäisivät uuden teknologian tai muun ratkaisun pulmaan. Mutta entä jos näin ei käy, kaikkia ongelmia emme ehkä pysty pakoilemaan ikuisesti? 

Pajamäki kirjoittaa asiantuntevasti ja ehkä hiukan kiihkoillen asiastaan. Kirja on koottu kolumni-tyylisistä osasista, joissa haastatellaan mm. Sauli Niinistöä ja Vappu Taipaletta. Varsinkin Taipaleen osuutta oli mukava lukea, hienoa että kirjaan oli tuotu myös eläkeläisten näkökulmia aiheeseen. Pajamäki viljelee paikoin sanontoja ja puhekieltä, ehkä lisätäkseen haastattelun tunnelmaa, mutta minua tämä lähinnä häiritsi.

"  -Sitten täytyy kirjoittaa vaihtoehtoinen tarina, Vappu Taipale aloittaa vakuuttavasti. - Minä luulen, että ihmiset haluavat hypätä pois tästä oravanpyörästä. Tämä järkyttävä kuluttaminen ja törsääminen on saavuttanut aivan järjettömät mittasuhteet. Tiedättekö, että pohjoismainen leikkikaluinstituutti tutki, 1900-luvun alussa lapsilla oli viisi eri lajia leikkikaluja ja 1990-luvun lopussa 534 lajia! Ymmärrätkö?! Lajeja! Siis legot ovat yksi laji! 

Kyllähän ihmiset tosiaan haluavat mieluummin vapaa-aikaa kuin kulutusta. Suomalaiset ovat valmiita siihen että heillä on vähän ahtaammat autot ja pienemmät pesukoneet kuin Yhdysvalloissa, jos he saavat vastineeksi enemmän aikaa kotona. Luulisin, että valmiutta olisi vieläkin pienempiin pesukoneisiin, jos työaikaa voisi entisestään lyhentää. Työelämä vain on aika kovaa tänä päivänä. "