lauantai 28. toukokuuta 2011

Andre Agassi / Andre Agassi

Andre Agassin elämäkerta oli niitä kirjoja, joihin en luultavasti olisi tarttunut ilman kirjablogeja. Luin siitä Chiclingin blogista, ja päätin laittaa kirjan tilaukseen. Odotus oli aika pitkä, melkein kuusi kuukautta, ilmeisesti joku muukin halusi lukea Andre Agassista. En kehuista huolimatta oikein uskonut kirjan vetovoimaan, sehän kertoo tenniksestä enkä tiedä siitä mitään. Tiedän toki Agassin olevan kuuluisa pelaaja, uskon että tenniksen huippupelaajilla on epäilemättä todella tiukat harjoitusrutiinit, arvaan että julkisuus tuo omat vaikeutensa - mutta olisiko tästä silti suosikkikirjaksi?
"(Andren tyttöystävä jättää ja valmentaja lopettaa.)
No niin, minä sanon. Taitaa olla välit poikki Andren kanssa -aika. Ensin Wendi ja nyt Nick.
Seurueeni harvenee nopeammin kuin tukkani."
No olisihan tästä suosikiksi. Jo ensimmäinen kappale, jossa Agassi valmistautuu ja pelaa mahdollisesti viimeisen ottelunsa tempaisee mukaansa todella vahvasti. Kukapa ei olisi kiinnostunut miehestä, joka kertoo itkevänsä suihkussa? Agassi kirjoittaa preesensissä ja se toimii, tuntuu siltä kuin kaikki tapahtuisi tässä ja nyt. Etenkin lukuisia tenniskohtauksia ihmettelen, Agassi on pelannut varmasti satoja ellei tuhansia otteluita, silti hän kuvaa hyvin uskottavan oloisesti monia niistä, niinkuin näkisi pelin vieläkin sielunsa silmin edessään. Vähitellen huomasin että aloin säästelemään Andren kirjaa, niinkuin erikoisen hyvää suklaata säästellään. Nautitaan pala silloin tällöin, jotta herkkua kestäisi mahdollisimman pitkään. En halunnut lukea väsyneinä päivinä bussissa, halusin kirkkaan mielen ja hyvän lukuvireen.
"(Andre lähtee tyttöystävänsä Brooke Shieldsin kanssa lomalle kärsittyään yhden uransa katkerimmista tappioista.)
Juuri niin kuin pelkäsin, heti saapumisestamme lähtien paratiisi tuntuu erityisvankilalta. Koko saarella on vain yksi talo, eikä se ole tarpeeksi iso meille kolmelle - Brookelle, minulle ja pahalle tuulelleni.
Brooke makaa auringossa ja odottaa että puhuisin. Hiljaisuuteni ei pelota häntä, mutta hän ei myöskään ymmärrä sitä. Hänen maailmassaan kaikki teeskentelevät, mutta minun maailmassani joitakin asioita ei voi teeskennellä tiehensä.
Kahden päivän hiljaisuuden jälkeen kiitän häntä kärsivällisyydestä ja kerron tulleeni takaisin."
Kirja on minusta aika... rehellisen oloinen. Agassi tuntuu esittelevän itsensä juuri sellaisena kuin on, ehkä hiukan ylianalysoivana ja turhamaisena, ajoittain vaikeanakin tyyppinä jonka maailman keskipiste on tennis, jota hän samanaikaisesti vihaa. Ero rakkauden ja vihan välillä on kai joskus häviävän pieni! En kuitenkaan usko kenenkään voivan olla noin hyvä jossakin asiassa, jota vihaa. Pidin kovasti kirjan kuvaamasta Andresta, haavoittuvasta ja vähän sekaisin olevasta tyypistä jolla on taistelijan luonne. Siltikin kuvittelisin ettei Agassi ole mikään helppo persoona, voimakas ja vaativa ihminen kylläkin. Ehkä maailmantähteyteen nouseminen vaatiikin ihmiseltä tietynlaista vahvuutta ja vaativuutta, pehmeä ei ehkä pärjää?
"Olen nuori mies, suhteellisesti sanottuna. Kolmekymmentäkuusi. Mutta herätessäni olen kuin yhdeksänkymmentäkuusivuotias. Kaksi vuosikymmentä pikapyrähdyksiä, äkkipysäyksiä, hyppäämisiä korkealle ja raskaita putoamisia: ruumiini ei tunnu enää omalta ruumiilta, erityisesti aamuisin. Ja tästä seuraa, että mieleni ei tunnu enää omalta mieleltäni. Avatessani silmäni olen muukalainen itselleni, ja vaikka sekään ei ole mitään uutta, aamuisin se tuntuu selvemmin. Käyn nopeasti läpi perustiedot. Nimeni on Andre Agassi. Vaimoni nimi on Stefanie Graf. Meillä on kaksi lasta, poika ja tytär, viisi- ja kolmevuotiaat."
Etukäteen ajattelin jostain syystä että tuntisin sääliä Andrea kohtaan, vaativa isä, tennikselle uhrattu lapsuus jne... Mutta siihen en oikein kykene.Takaraivossani kolkuttaa silti tieto siitä, että Andrelle on suotu poikkeuksellisia lahjoja sekä mahdollisuuksia hyödyntää niitä, kokemuksia, joista moni meistä voi vain haaveilla. Hän on matkustanut ympäri maailmaa, tavannut Nelson Mandelan ja monta muutakin kiinnostavaa henkilöä, perustanut oman koulun ja eläköitynyt aika mukavien tulojen kanssa nelikymppisenä. En siis suostu säälimään häntä.
"Haluaisin voittaa turnauksen vaimoni ja kuusikuukautisen poikani vuoksi, mutta en kuitenkaan huolehdi häviämisesä, en välitä häviämisestä, juuri heidän vuokseen. Joka ilta, muutama minuutti sen jälkeen kun olen tullut kotiin kentiltä, kun keinutan Jadenia ja syleilen Stefanieta, muistan tuskin voitinko vai hävisinkö. Tennis haipuu yhtä nopeasti kuin päivänvalo."
Sen sijaan iloitsin Andren kanssa kun hän löysi rakkauden Stefaniesta, jotenkin he tuntuivat sopivilta toisilleen. Ehkä vain toinen tennistähti voi ymmärtää toisen paineet? Andre kirjoittaa kovin kauniisti vaimostaan ja lapsistaan, mutta silti he ovat vain pienessä sivuosassa kirjassa. Pääosassa ovat mies ja tennis.

Kirjasta on aikaisemmin kirjoitettu ainakin täällä: Oota mä luen eka tän loppuun.

2 kommenttia:

  1. Jonotin tätä kirjaa kirjastosta puoli vuotta ja kun viimein sain sen, oli tenttikausi ja en ehtinyt lukea sivuakaan siitä. Nyt taidan arviosi jälkeen lähteä uudelle varaussessiolle Agassin perässä. :)

    VastaaPoista
  2. Hanna, kannattaa kyllä jonottaa. Tämä oli sellainen kirja, jonka haluaisin ihan omaksikin vaikka en oikeastaan tiedä tenniksestä yhtään mitään. Mutta kirjoitustyyli on aivan mahtava!

    Kiva jos saat tämän käsiisi, olisi mielenkiintoista kuulla mitä ajattelet tästä.

    VastaaPoista