Puhdistuksen innoittamana tartuin myös Stalinin lehmiin, siinäkin oli se tietty surumielisyys, joka ei kuitenkaan antanut laskea kirjaa käsistään. Stalinin lehmätkään ei ole "kiva" kirja, sen luettuaan ei ole hyvä mieli, silti se jostain syystä oli pakko lukea melkein yhdeltä istumalta. Oksasen kirjoissa ei ole onnellisia loppuja niinkuin amerikkalaisissa elokuvissa, niinkuin ei ole elämässäkään aina. Ehkäpä se onkin syynä siihen miksi kirjoista ei jää hyvä mieli, jollain tasolla sitä toivoo luku-urakan päätteeksi tutuksi tulleille henkilöille loppua jossa he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Näin ei vain aina käy.
Jos Puhdistus kuvasi elämää Virossa, siirtyy Stalinin lehmät lahden toiselle puolelle, Helsinkiin ja sysi-Suomeen. Päähenkilöinä ovat Katariina, joka 70-luvun lopulla avioituu ja muuttaa Suomeen ja hänen tyttärensä Anna, joka elää kahden kulttuurin puristuksessa. Virolainen tausta pitää yrittää salata Suomessa, silti kaipuu äidin kulttuuriin on kova. Oksanen kuvaa osuvasti kulttuurien, suomalaisten ja virolaisten, eroja, säälimättä kumpaakaan ryhmää.
Stalinin lehmät on myös tarina bulimiasta. Se oli mielestäni osuus, jota oli vaikeinta ymmärtää. Ehkä siksikin että syömishäiriöstä kärsivän mieli varmaankin toimii eri tavalla kuin terveen. Bulimiasta ei ole mukava lukea, mutta luulen sen olleen kuitenkin hyödyllistä.
Lukiessani Annan elämästä kahden kulttuurin välissä jäin muuten väkiskin miettimään sitä, kuinka paljon Annassa ja Sofissa oli yhteistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti