keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laakkonen

Pidän kovasti valokuvauksesta mutta rehellisesti sanottuna, välillä tuntuu että voisin olla luovempikin kuvieni kanssa - esimerkiksi Instagram-tilini puhuu karua kieltä. Minulla on selkeästi omat suosikkikuvausaiheeni, rajaukseni ja tapani asetella. Ja ne toistuvat kuvasta toiseen. Mieleni teki yrittää omien rajojeni rikkomista - kenties Lauri Laukkasen Camp Creative auttaisi?

Lauri Laukkanen on ammattikuvaaja ja -ohjaaja joka on ksi maailman nuorimmista kansainvälisesti työskentelevistä valokuvaajista, muun työnsä ohella hän kiertää maailmaa opettaen luovuutta, yrittäjyyttä ja valokuvausta ja näiden luentojen kautta syntyi myös Camp Creative -kirjasta. Camp Creativen tarkoituksena tuntuu olevan arjen rutiineihin kadonneen luovuuden herättely mm. erilaisten harjoitusten kautta joita kirjassa riittää ilahduttavasti. Nimestään huolimatta kirja ei keskity pelkästään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn, vaan alkaa luovuuden käsitteen pohdiskelulla. Erityisesti nautin harjoitusten tekemisestä, ne olivat eittämättä kirjan hauskin osuus, joskin yritykseni lähteä kuukauden mittaiseen luovaan kuvaushaasteeseen kompastui klassisesti syysflunssaan. Kaiketi myös oikea viretila on tärkeä luovuuden kannalta...

Camp Creative on kaunis - kirjoittajansa vaikuttavilla valokuvilla - kuvitettu teos josta huokuu aito into aihetta kohtaan. Mukavinta kaikesta, tuo into myös tarttuu sivuilta lukijaan ja mieli tekee päästä itsekin leikittelemään ideoilla ja ajatuksilla. Kirjan ohjeet tuntuvat selkeiltä ja toimivilta, joskaan Photoshopin käyttö ei ole minulle kovinkaan tuttua, oma valokuvaustaustani kun koostuu lähinnä "kivoista räpsyistä" joita ei kovin raskaalla kädellä ole editoitu. Kirja kuitenkin innosti ja huomaankin nyt hakevani kuvaideoita hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Matka on pitkä mutta ensimmäinen askel on otettu. Suosittelen!

Docendo, 2015
Sivuja: 171
Saatu arvostelukappaleena.

1 kommentti:

  1. Erittäin kiinnostava ja tarpeellinen minulle, joka haluaisin osata, mutta alan kiemurrella, kun pitäisi opetella. Tämä tuntuu siinä mielessä kivalta, että ei ole vain sitä haukotuttavaa tekniikkaa. Kiitos esittelystä, Norkku!

    VastaaPoista