keskiviikko 4. marraskuuta 2015

A Change of Climate / Hilary Mantel

Hilary Mantelin A Change of Climate oli yksi Audiblen ale-ostoksistani. Rakastuin aikanani palavasti Susipalatsiin ja Syytettyjen saliin ja päädyin siis kokeilemaan olivatko kirjailijan aiemmatkin teokset yhtä nerokkaita. A Change of Climaten tarina on toki reilusti Tudor-kertomusta arkisempi mutta Hilary Mantelin kynä on terävä ja taitava luomaan hitaan hiipiviä mutta silti hyytäviä tunnelmia.

A Change of Climate palaa 1980-luvulle jossa eräs kesä repii keskiluokkaisen Eldredin perheen hajalle. Ralph ja Anna, perheen vanhemmat, ovat aina olleet hyvää tarkoittavia auttajia joille heikoimpien auttaminen on ollut sydämen asia. Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, vastanaineina, he viettivät muutamia vuosia apartheidin runtelemassa Etelä-Afrikassa ja jokin muuttui lopullisesti.

A Change of Climatea on vaikea kuvailla kertomatta kirjasta liikaa. Se on ehdottomasti niitä kirjoja joissa spoilerit ehdottomasti pilaavat jotain tärkeää ja hienoviritteistä kirjan tunnelmasta. Juoni ja henkilökuvaus on juuri niin monipuolista ja älykästä kuin Hilary Mantelilta osasinkin odottaa, näin jälkeenpäin olen oikein tyytyväinen ostokseeni vaikkei kirja ehkä niitä helpoimpia tai mukavimpia olekaan. Se ei myöskään ole mikään hyvänmielen teos, sillä kirjailija näyttää lukijalle tarinansa juuri niin arkisena, kipeänä ja raadollisena kuin tarve vaatii.

Miksi A Change of Climate oli hieno lukukokemus? En osaa sanoa. Sen henkilöt raivostuttivat ja alkuun tylsistyttivätkin mutta jotenkin heistä tuli minulle hyvin eläviä ja monimutkaisia. Se on hidas ja turhauttava ja outo kirja mutta samalla - kummallista kyllä - vaikuttava teos, joka tuntui tekevän hyvää aivoilleni. Sekava kuvaus, mutta kenties juuri sopiva tälle kirjalle...

Wholestory Audiobooks, 2011
Kesto: 12h 9min
Lukijana Sandra Duncan

3 kommenttia:

  1. Kuinka ärsyttävää, nyt tämäkin pitää sitten vissiin lukea, vaikka olin jotenkin ajatellut, että voin nämä ei-historialliset Mantelit jättää syrjään. Ilmeisesti en voikaan.

    Toisaaltahan tämä on tietenkin hieno uutinen, mutta. Mutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samat fiilikset ja minulla on vielä Syytettyjen salikin lukematta... 😨

      Poista
    2. Liina ja Minna, tämä oli aika erilainen, ehkä vähän outokin Mantel. Cromwell-kirjat ovat selkeästi mahtavia mutta tämä turhautti varsinkin aluksi paljon. Ralphin ja Annan nykyelämän arkisuus raivostutti mutta näin luettuani ymmärrän mitä kirjailija on ajanut takaa. Sellainen hankala ja nokkela kirja tämä.

      Poista