maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vallan linnake / Jesper Malmose

Olen mainnonnan uhri. Telkkarissa pyörineet mainokset Vallan linnake -tv-sarjasta saivat minut nimittäin lainaamaan Jesper Malmosen Vallan linnake -kirjan joka ilmeisesti pohjautuu kyseiseen telkkarisarjaan.  Mitä? Taidan olla vähän vanha mutta minusta ajatus telkkarisarjaan pohjautuvasta kirjasta tuntuu hiukan oudolta, jopa takaperoiselta. Tätä kirjoittaessani olin nähnyt sarjasta vasta ensimmäisen jakson, joka noudatteli joissain kohdin jopa sanasta sanaan kirjan dialogia, mikä tuntui toisaalta ymmärrettävältä mutta toisaalta vähän kummalliseltakin, jos ajattelee tätä mielestäni erikoista marssijärjestystä. Televisiosarjan kirjoittajien joukossa ei mainita Jesper Malmosen nimeä lainkaan ja ajauduinkin lukiessani miettimään, mikä hänen roolinsa kirjan luomisessa on, jos juoni ja henkilöt - jopa osittain dialogi - on jo jonkun toisen kirjoittamaa?!

Kysymys Malmosen osuudesta kirjan luontiin painoi mieltäni yllättävän paljon ja voisin sanoa sen myös vaikuttaneen lukukokemukseen. Käsikirjoittajat toki saavat mainintansa kirjan sisäsivuilla jne, joten ketään tässä ei varmaankaan riistetä mutta lukijana toki toivoisin kirjan tuovan sarjaan lisää sisältöä, ei vain toistavan sen viestiä.

Mutta se mussutuksesta. Olen usein viihtynyt poliittisten trillereiden parissa eikä Vallan linnake ollut yhtään hullumpi lajityyppinsä edustaja. Asetelma toki on tuttu jo useammistakin koti- ja ulkomaisista romaaneista, joissa perheellinen nainen päätyy yllättäen poliittiseksi johtajaksi, mistä sitten seuraa tiukkoja tilanteita ja valintoja perheen ja uran välillä. Pidin kuitenkin siitä kuinka lempeä mutta rohkea Birgitte Nyborg, tarinan sankaritar, on.  Myös poliittisen väännön raadollisuudesta oli kiinnostavaa lukea, etenkin kun Suomen eduskuntavaalitkin ovat vielä tuoreessa muistissa.

Kokonaisuutena Vallan linnake on siis kohtuullisen kiinnostava poliittinen trilleri, joka tarjoili lukijalle varsin kiinnostavia kiemuroita. Jos olet jo tutustunut Vallan linnake -sarjaan, saattaa kirjan sisältö kuitenkin tuntua hiukan liiankin tutulta...

Into, 2014
Sivuja: 424
Alkuteos: Borgen
Suomentanut Päivi Kivelä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti