keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

The Silent Sister / Diane Chamberlain

Mean Streakin innoittamana jatkoin hyväksikoetulla trillerilinjalla ja lainasin Overdriven kokoelmista Diane Chamberlainin The Silent Sisterin. Kirjan lupailtiin olevan hiukan erilainen trilleri ja sellainen passaisi mainiosti piristämään kolean kesämme fillarilenkkejä.

Tarina alkaa tilanteessa jossa 25-vuotias Riley palaa selvittämään äkillisesti menehtyneen isänsä jäämistöä. Perhe on kutistunut kovin pieneksi: Rileyn äiti on kuollut joitakin vuosia sitten ja Lisa-sisko teki itsemurhan teini-ikäisenä. Jäljellä ovat vain Riley ja sodassa fyysisesti ja henkisesti vaurioitunut Danny. Mutta sitten isän arkistoista löytyy lehtileike joka kumoaa kaiken sen mitä Riley on perheestään tiennyt.

Kirjan alkuasetelmat olivat varsin lupaavalta ja aluksi odotukseni olivat korkealla. Melko nopeasti juonesta alkoi nousta esiin tietynlaisia elementtejä joista paljon lukevani ihmisenä tein omia johtopäätöksiäni ja mitä pidemmälle etenin, alkoi näyttää siltä että veikkaukseni osuisivat oikeaan. Tämä hiukan ärsytti koska pidän kovasti kirjailijoista jotka saavat pitävät minut lukijana varpaillani ja onnistuvat yllättämään.

Koin The Silent Sisterin hiukan epätasaisena luettavana: toisaalta juonessa on jotain kiinnostavaa, toisaalta taas tiettyjä asioita alleviivattiin ehkä liiaksikin. Riley päähenkilönä alkoi myös raivostuttaa tuuliviirimäisyydellään: hän haluaa selvittää jäämistön nopeasti, hän haluaakin aikaa yksinoloon, hän haluaa rakentaa suhteen veljeensä tai sitten ei... Kirja sopi sinällään tyydyttävästi rentoon lenkkikuuntelemiseen mutta parempaakin luettavaa löytyy.

Macmillan Audio, 2014
Kesto: 11h 39min
Lukija: Susan Bennett

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti