perjantai 24. elokuuta 2012

Salmon fishing in Yemen / Paul Torday

Kiinnostuin tästä Paul Tordayn kirjasta nähtyäni teoksen pohjalta tehdyn elokuvan trailerin. Vaikka. elokuva jäikin katsomatta, jotakin siinä silti ilmeisesti oli, koska lopulta päädyin tekemään jälleen kerran haun Helmet-tietokantaan...

Kun kalastusasiantuntija Fred Jones saa ensi kertaa kuulla projektista, jossa on tarkoitus aloittaa lohen kasvatus ja - kalastus Jemenin kuumissa olosuhteissa, hän pitää ajatusta naurettavana. Hankkeen rahoittajana toimii rikas sheikki ja Fredin esimies pakottaa ahneuksissaan miehen mukaan projektiin. Asia alkaa kiinnostaa myös politiikkoja ja pian Fred huomaa olevansa melkoisessa pyörityksessä. Projektin myötä kaavoihinsa kangistunut ja avioliitossa alistunut Fred löytää elämäänsä uudelleen ilon ja rohkeuden.

En olisi uskonut että pitäisin Tordayn kirjasta näin paljon, mutta mitä enemmän sitä luin, sitä enemmän lohenkasvatusprojektin seuraamisesta nautin. Salmon fishing in the Yemenissä on miellyttävää ja hiljaista viehätystä. Vaikka kirja koostuukin vain sähköposteista, tiedotteista, haastatteluista ja päiväkirjamerkinnöistä kirjailija onnistuu sanomaan paljon rivien välissä. Olin elokuvan trailerin perusteella kuvitellut että kyseessä olisi rakkaustarina ja onhan se, mutta ihan erilainen kuin olin kuvitellut. Kyseessä onkin Fredin kasvutarina, murtautuminen ankeasta ja ahtaasta arjesta johonkin vapaampaan, värikkäämpään ja vähän hulluunkin.

Vastapainona projektin mielikuvitusta kutittelevalle optimismille on Fredin elämässä byrokratiaa vilisevä työpaikka, ikävä pomo ja vaimo, joka kyykyttää miestään mennen tulleen. Kirjassa onkin selvä jako hyvä ja pahan, harmaan ja värikkään, altruismin ja itsekkyyden välillä. Varsinkin tarinan pahisten kuvaamisessa Torday on onnistunut hykerryttävän hauskasti, Al-Qaidan Yemenin osaston sähköpostiviestintä arkisuudessaan tirskahdutti ja Fredin kammottavaa Mary-vaimoa teki hetkittäin melkein mieli potkaista.

Kaiken muun hyvän lisäksi pidin myös kirjan kannesta, jossa oli raikkaan kesäiset värit ja mukava käsin maalatun akvarellin tuntu.
"And how many hours do you fish before you catch something?"
"Oh, I don't know,"  I replied, not clear what he was driving at. "Many hundreds of hours, sometimes."
"So why do you fish? Is that not bad use of your time?"
"Because I hope in the end I will catch one," I replied.
The old man hissed with glee, rubbed his beard with his right hand and said, "Because you believe. Hope is belief. You have the beginnings of faith. Despite all the evidence, you want to believe. And when you catch one, what do you feel? A great happiness?"
Phoenix, 2007
Sivuja: 329
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Jemen

5 kommenttia:

  1. Oi, tämä pitää lukea jos vain saan sen msitään käsiini. Lohijoen rannalla kasvaneena aihe on hyvinkin kiehtova, ja lähi-idän kirjallisuuteen olen ollut kallellani jo kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tarina liikkuu kyllä aika paljon myös Lontoossa ja Skotlannissa, Lähi-Idän tunnelmaa ei ehkä ole niin paljon. Mutta tarina on yllättävänkin kiehtova, luulen että jos olet kasvanut lohijoen varrella, tämä saattaisi aueta sinulle paremmin kuin allekirjoittaneelle joka tietää lohesta suurin piirtein sen, että se maistuu hyvältä!

      Poista
  2. (Siis sekä sikäläisten kirjottamiin että seudusta kertoviin)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista! minäkin muistan tämän trailerin, ethan on mun suosikkeja <3 Mutta siis että kirja - voisin hyvinkin haluta lukea tästä. Idea on toisaan ihan pähkähullu, mutta selliasesta voi hyvinkin tulla loistotarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt leffaa (mutta pääosan esittäjien takia voisin hyvinkin sen haluta katsoa). Luulen että kirja ja leffa ovat kuitenkin jonkun verran eroavat mutta ehkä jopa ihan hyvällä tavalla.

      Tämä kirja ja sen idea ovat tosiaan pähkähulluja, mutta siitä on versonnut oikeasti hyvä kirja. Huomaan että Salmon fishing in Yemen on minulle niitä kirjoja, joissa on hyvä jälkimaku. Nytkin kun ajattelen tätä kirjaa, tulee hyvä mieli. :)

      Poista