torstai 10. maaliskuuta 2011

Meren katedraali / Ildefanso Falcones

Tutustuin Falconesiin joulun tienoilla kun kirjastossa osui vastaan Fatiman käsi. Se tempaisi mukaansa, joten teki mieli tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon ja laitoin Meren katedraalin tilaukseen. En tiedä miksi, mutta etukäteen ajattelin että kirja olisi jotenkin puiseva tarina kirkon rakentamisesta. No ei ollut. Meren katedraali pyyhkäisi mennessään tehokkaasti, taas kävi niin että huomasin odottavani iltaa jolloin saan käpertyä lukemaan. Se on hyvän kirjan merkki!

Meren katedraali on historiallinen romaani, suurimmaksi osaksi se tapahtuu Barcelonassa. Nimestä huolimatta tarinan pääpaino ei ole kirkossa, vaan enemmänkin kansan historiassa ja orjuudessa, isäntien väärinkäytöksissä, inkvisitiossa, juutalaisvainoissa, nälänhädässä, rutossa, sodissa. Siis näissä mitkä tuovat ihmisistä sen pahimman tai parhaimman esiin. Tarinan päähenkilö on Arnau, joka syntyy maaorjan pojaksi, epäonnisiin olosuhteisiin. Katedraali, johon Arnau törmää jo pikkupoikana, näyttelee tarinassa turvan ja suojan lähdettä, ikäänkuin äitiä, jota Arnaulla ei ole.

Henkilönä Arnau oli minusta kovin pidettävä tyyppi, inhimillisen oloinen sankari, joka ei ollut millään muotoa täydellinen. Muitakin kiinnostavia hahmoja oli kirjailija luonut, näistä ehkä mielenkiintoisin oli Arnaun ottoveli, Joan, joka on omien kokemustensa haavoittama. Falconesin "hyvät" eivät ole täydellisiä, jokaisella on omat virheensä ja paheensa, he ovat monesti selviytyjiä joiden on ollut pakko tehdä moraalisesti tiukkojakin ratkaisuja selvitäkseen. "Pahat" sen sijaan ovat vain pahoja...

Mietin jo aikaisemmankin kirjan aikana että Falconesin esittelemä maailma on brutaali, ihmisille tapahtuu kamalia asioita, joihin kuitenkin suhtaudutaan jotenkin ... arkisesti. Mennyt maailma onkin ollut aika ankara, kirjailija paljastaa päätössanoissaan ottaneensa tähänkin kirjaan erinäisiä oikeita lakeja, säädöksiä ja tapoja, joiden olemassaolo nykypäivänä kauhistuttaa. Onneksi jotain kehitystä ihmisissä ja ihmiskunnassa on tapahtunut.

Meren katedraali, Santa Maria del Mar,  käsittääkseni seisoo ihan oikeastikin Barcelonassa ja rakennettu kirjassa kuvatuin menetelmin. Googlen perusteella kirkko on kaunis, melkeinpä matkakuume taas valtaa, olisi ihanaa mennä käymään tuollakin! Ja voi kauhistus tuon rakentamisen määrää!

Wikipedia, Santa Maria del Mar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti