Bagdadin prinsessa, elämäni Saddamin kanssa / Parisoula Lampsos, Lena Katarina Swanberg

Tietämykseni Saddam Husseinista on aika vähäistä. Tiedän toki diktatuurista, öljystä ja sodista vähän jotakin mutta siihen se jääkin. Bagdadin prinsessan nappasin kirjastosta mukaani, koska ajattelin vähän niinkuin vahingossa myös oppivani jotakin Lähi-Idän historiasta. Ja elämä Saddamin kanssa ei varmastikaan ainakaan ole ollut tylsää, mietin.

Jotenkin ajattelin Bagdadin prinsessan olevan rakkaustarina ja ehkä paljastavan raa'asta miehestä inhimillisemmän puolen. Näin ei käynyt. Kirjan Saddam tuntui vain vahvistavan samaa kuvaa diktaattorista, jonka mediakin oli välittänyt. Sen sijaan Pari hämmensi minua kovasti. Kirjasta välittyi paikoin suuri pelko Saddamia ja hänen poikiaan kohtaan, silti Pari oli pelkäämänsä miehen rakastajatar vuosia ja työskenteli hänen poikiensa kanssa, kohteli heitä rakastavastikin. En ymmärrä kuinka se on mahdollista. Oliko käytös pelkkää esitystä oman hengen pelastamiseksi, oikeita tunteita vai alistumista? Tämä vaivasi minua koko kirjan ajan, en vain ymmärrä. Ehkä siksikin että en ole koskaan joutunut elämään diktatuurissa ja pelkäämään? Vaikka ajoittain ajattelin Paria uhrina, aina välillä myös muistin että samaan aikaan kun hänen kansansa näki nälkää ja eli köyhyydessä, oli Parilla varsin mukavat olot, komea talo, dollareita, hyvä palkkainen työ Saddamin palveluksessa. Hämmentävää. Mutta ehkä elämä onkin sellaista, ei ole pelkkää mustaa ja valkoista, vaan myös erilaisia näkökulmia ja harmaan sävyjä.

Bagdadin prinsessa oli mielenkiintoinen luettava, se soljui mukavasti eteenpäin ja tempasi mukaansa. Se tuntui aidolta. Se hämmensi ja vähän järkyttikin. Mietin olisiko Eva Braun kirjoittanut tälläisen kirjan jos olisi elossa?

Manhattanin blondit / Plum Sykes

Joskus, varsinkin flunssaisena, kaipaan usein lohtua, roskaruokaa ja kevyttä kirjallisuutta, helppoja telkkariohjelmia. Kun fyysinen olo on kurja, ei jaksa ponnistella edes lukiessaan ja hömppäkirjallisuus kaikessa kevyedessään tuntuu melkein syntisen hyvältä. Ei tarvitse ajatella, voi vain huvittua. Tästä syystä löysin itseni lukemasta Manhattanin blondeja.

Manhattanin blondit on oikeastaan Sinkkuelämän aivottomampi, nuorempi ja rikkaampi pikkusisko. Siinä yritetään tavoitella samanlaista henkeä, kepeän ja flirttailevan fiksua, rikkaita kaunottaria muodin ja ihanuuksien keskellä, ihmissuhdekuvioiden pyörteissä. Silti se menee vähän metsään. Sankarittaret ovat jotenkin pikkuisen liian blondeja ja kaikki vähän liian kepeää. Myönnettäköön että päähenkilömme kyllä kokee myös tarinan kannalta pakollisia vaikeuksia, mutta lopussa kaikki kuitenkin järjestyy, melkeinpä liiankin hyvin ja ennalta-arvattavasti.

Mutta siis, flunssakirjaksi tämä oli ihan hyvä. Tekstissä oli pieniä, hauskoja nokkeluuksia, jotka huvittivat, kuten Brasiliaan meno. Kovin älyllistä sisältöä täältä et löydä, mutta sopinee hyvin sellaiselle, joka pitää Sinkkuelämästä ja etsii kevyttä viihdykettä.

Pelon huone / Karin Slaughter

Olen aikaisemmin lukenut Slaughterin Grant County -sarjaa ja tykkäsin kovin. Pelon huoneen sankarina kuitenkin on Will Trent, joka oli allekirjoittaneelle uusi tuttavuus. Slaughterilla tuntuu olevan taipumus luoda ns. vaurioituneita sankareita, tykkään tästä kovasti. Grant Countyn pääroolissahan on raiskattu Sara Linton, Will Trentillä taas on mm. lastenkotitausta. Will onkin oikein mielenkiintoinen tuttavuus, odotan kovasti tulevia kirjoja.

Tarina alkaa jokaisen vanhemman painajaisella. Tulet kotiin ja huomaat että sinne on murtauduttu, sitten muistat että teini-ikäinen tyttäresi on yksin kotona... Juokset yläkertaan ja näet vieraan miehen kumartuneena verisen tytön ruumiin päälle. Mies kääntyy ja lähtee tulemaan kohti puukko kädessään. Tästä alkaa Abigail Campanon painajainen.

Pelon huone oli mukaansa tempaava jännäri, tuli suorastaan ahmaistua parissa päivässä ja raahasin sen bussiinkin mukaan vaikka kirja ei kokonsa puolesta kauhean hyvin käsilaukkuun mahdukaan. Suosittelen!

Tahdonko? / Elizabeth Gilbert

Tahdonko? on jatkoa viime vuonna saman nimisen elokuvan myötä hitiksi nousselle Eat Pray Love -kirjalle. Tahdonko jatkaa Elizabethin ja Felipen tarinaa ja vihdoinkin uteliaille (myönnetään, googletin kirjan luettuani) selviää kuinka kahden avioeron haavoittaman ihmisen kaukosuhteen käy.

Suhtaudun vähän kaksijakoisesti tällaisiin jatko-osiin, joskus tarinan loppu on kuitenkin niin kohdallaan ettei sitä tarvitsisis enää jatkaa. Loppu on vain se oikea ja ainakin minulle riittää se, että saan kuvitella kuinka asiat siitä etenevät. Ja sitten joskus taas henkilöiden kohtalot jäävät vaivaamaan ja haluaisin tietää lisää. Eat Pray Loven kohdalla minulle oikeastaan riitti Googlen kertoma, jatko-osa oli tavallaan jotenkin liikaa. Varsinkin kun se ei sittenkään tuo varsinaisesti lisäarvoa tarinalle.

Tahdonko kertoo pääasiassa siitä kuinka Elizabethin ja Felipen suhde edistyy ja kuinka Elizabeth yrittää voittaa kammonsa avioliittoa kohtaan. Mukaan mahtuu paljon omaa pohdintaa sekä myös sosiologisia ja historiallisia faktoja avioliitosta ja naisten asemasta. Henkilökohtaisesti, vaikka faktat olivat ihan kiinnostavia, olisin ehkä toivonut niitä olevan vähemmän ja Elizabethin omaa tarinaa enemmän. Jotenkin vain tuntui että faktoja marssitettiin esiin siksi että itse tarinassa ei ollut riittävästi "lihaa luiden päällä" ja koska ensimmäinen osa myi niin hyvin, haluttiin julkaista nopeasti jatko-osa ja hyödyntää suosio. Tämä toki hiukan kyyninen asenne asiaan, mutta inhimillistähän tuo olisi.

She-wolves : the women who ruled England before Elizabeth I / Helen Castor

Palasin vaihteeksi Britannian historiaan, se on yksi suurista suosikeistani. Tässä kirjassa liikutaan ajassa ennen kuningatar Elizabeth I:n aikaa, tutkitaan niiden naispuolisten hallitsijoiden tarinoita, jotka kenties omalla esimerkillään raivasivat Elizabethille ja muillekin naisille tietä. Minusta oli kiehtovaa lukea näistä kuningattarista, Margaret Anjoulaista lukuunottamatta he olivat ihan uusia tuttavuuksiakin.

Tarinat ovat hetkittäin melko uskomattomia tai ehkä sitä olivat tarinoiden kuningattaret, jotka jo keskiajalla osoittivat itsenäisyyttä, älykkyyttä ja voimaa vaikeissakin oloissa. Eleanor esimerkiksi järjesti itselleen (keskiajalla!) avioeron miehestään Ranskan kuninkaasta ja onnistui vuoden sisällä järjestömään itsensä myös naimisiin itseään nuoremman ja komean Englannin kuninkaan kanssa. Isabellaa taas kiusasivat hänen puolisonsa miespuoliset rakastajat, mutta taitavasti nainen lopulta pelasi korttinsa. Mutta siltikin, maailma oli miesten... Vai mitä sanotte Matildasta, joka 17 vuotta taisteli Englannin kruunusta, vain jotta se lopulta luovutettaisiin edes hänen pojalleen?

Pidän historiallisten ihmiskohtaloiden lueskelusta. On jollain lailla lohdullistakin huomata että loppujen lopuksi suurilla ja mahtavillakin on omat ongelmansa, olkoonkin että asema ja raha joskus joko oikaisevat tai mutkistavat tilanteita. Pieni feministinen sävy kirjassa oli ja jäin ehkä itsekin miettimään sitä, olisiko näiden naisten kohtalo ollut erilainen mikäli he olisivat syntyneet miehiksi. Varmasti vallan portit olisivat tuohon aikoihin avautuneet paljon helpommin. Tietynlainen suhtautuminen kuulsi läpi myös luonnekuvauksista ja lisänimistä, naisen odotettiin olevan tietynlainen, kaunis ja lempeä, ei toimivan kuten mies toimisi. Matildaa arvosteltiin aikanaan itsepäiseksi vaikka tietynlainen päättäväisyys lienee hyvä ominaisuus hallitsijalla. Isabella taas lempinimen "Shewolf of France" koska hänen nimissään tehtiin väkivaltaisia tekoja. Toki historia ei tiedä varmasti oliko Isabella edes tietoinen teoista ja käsittääkseni myös hänen aviomiehensä käytti samanlaisia metodeja saamatta silti arvosteluja väkivallan käytöstä...

Kosto: Rakkaustarina / Joyce Carol Oates

Haudankaivajan tyttären jälkeen teki mieli tutustua lisää Joyce Carol Oatesiin ja Kosto osui sopivasti hyppysiini. Koston aihepiiri on melko rankka, raiskaus ja sen jälkipyykki, mutta kirja ja tarina ovat - tehokkaita eivätkä mielestäni sorru kliseisiin. Kirjan lyhyys (152 sivua) toimii tässä, se pitää tarinan iskevänä ja napakkana.

Kosto alkaa Teena Maguiren ja hänen tyttärensä Bethin elämän pahimmasta päivästä. Siitä, kun päätös kävellä juhlista kotiin, osoittautuukin kohtalokkaaksi. Aikanaan painajainen jatkuu julkisuuden ja oikeudenkäynnin muodossa.

Viime aikoina olen näemmä lukenut paljon kirjoja, joista ei jää hyvä mieli. Tämäkin on yksi niistä. Kosto pitää kyllä tehokkaasti otteessaan ja sen haluaa lukea, jo siksikin että haluaa pahan saavan palkkansa ja hyviksien pääsevän vaikeuksistaan yli. Mutta ehkä kevätaurinko voisi tuoda iloisempia luettavia kirjahyllyyni?

A tiny bit marvellous / Dawn French

Halusin kovasti pitää A tiny bit marvellousista, koska komedienne Dawn French (mm. Dibleyn kirkkoherra) on niin kovin hauska nainen. Siksi kai ajattelin että kirjakin oli hersyvä ja hauska. Minusta se ei ollut. Hahmot ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta en oikein osaa mieltää tätä huumoriksi vaan enemminkin melkein draamaksi. Tavalliseksi tarinaksi siitä miten tavallinen perhe on lähes ajatunut erilleen. Mutta ehkä luin tämän väärin?

Battlen perhe on omalla tavallaan tuikitavallinen ja kuitenkin täynnä pieniä erikoisuuksia, niinkuin elämässä yleensä on. Perheeseen kuuluu äiti Mo, joka kamppailee lähestyvän viidenkympin kriisinsä kanssa peläten muuttuvansa harmaaksi, keski-ikäiseksi ja tylsäksi. Mo on lapsipsykologi, joka kuitenkaan ei oikein saa enää otetta lapsiinsa tai edes huomaa mitä heidän elämässään tapahtuu. Dora on Mon tytär, jonka 18-vuotispäivä lähestyy kovaa vauhtia omine paineineen. Dora haaveilee X-Factorin voittamisesta ja poikaystävästä ja vihaa tylsää äitiään. Oscar/Peter on perheen 16-vuotias poika, joka on ottanut roolimallikseen Oscar Wilden. Oscar etsii myös rakkautta sekä toivoo vanhempiensa joskus ostavan hänelle lahjaksi sen täydellisen tupakkatakin... Siskoaan Oscar katselee hiukan nenän vartta pitkin ja äiti-rukka on herttainen mutta tylsä. Tämän lisäksi perheeseen kuuluu isä, joka on lähes koko kirjan taustalla, mutta jotenkin liimana, joka pitää tämän joukkion yhdessä.

Halusin pitää Mosta, mutta en oikein osannut. Lapset, Dora ja Oscar, sen sijaan olivat jonkin verran kärjistettyjä mutta pidettäviä. Ja isä, niin pieni rooli, mutta niin tärkeä. Isästä pidin kumma kyllä, vaikka hän olikin hahmoista kaikkein vähiten esillä. Tämä oli mielestäni sekava kirja. Se on olevinaan hauska kirja, mutta oikeasti se on lähempänä arkista draamaa. Koska se on olevinaan hauska, on henkilöhahmoja hitusen liioilteltu, mikä tekee tuhojaan dramaattiselle puolelle. Eli tarina ei ole oikeasti kumpaakaan. Ja se häiritsee lukiessa. Mutta jonkinlaista todentuntua tässä on, juuri näin kai ihmiset ajautuvat erilleen?

Accidental billionaires: sex, money, betrayal and the founding of Facebook / Ben Mezrich

Huh. Jo pelkkä kirjan nimi on melkoinen litania, kaikki mitä suuressa maailmassa vain myy, on ympätty samaan otsikkoon ja kuitenkin itse kirja on melkoisen ohut, alle 300-sivuinen. Facebookin tarina on oikeasti kiinnostava, siitä on nopeassa ajassa tullut maailman laajuinen ilmiö. Ja tekijöistä äärettömän rikkaita lyhyessä ajassa, alle kolmikymppisinä. Vaikea olisi kuvitella ettei tähän kuvioon mahtuisi vähän draamaakin ja kunnon tarinaa.

Kävin katsomassa kirjaan perustuvan The Social Network -leffan muutama kuukausi sitten ja tykkäsin siitä. Näyttelijäkaarti kuvasi mielestäni melko uskottavan oloisesti opiskelijapoikia, jotka pistivät liikkeelle ilmiön. Uteliaisuudesta päätin lukea sitten myös alkuperäisteoksen, koska useinhan elokuvissa on vähemmän tietoa kuin kirjassa, kohtauksia on muuteltu jne. Ei tällä kertaa, elokuva on melko uskollinen kirjalle, joskin se sisältää enemmän tietoa kuin itse kirja, mistä oikeastaan vähän yllätyin. Kirjan kertojina toimivat vuoronperään Eduardo, Sean, Winkelvossit (mahtava nimi muuten!), Mark Zuckerberg on kyllä asioiden keskiössä, mutta jää kovin kaukaiseksi, melkein kuin vain luonnokseksi. Ehkä yrityksenä onkin jättää Mark hieman salaperäiseksi? Tässäkin kohdin elokuva on parempi kuin kirja, Jesse Eisenbergin Zuckerberg oli loistava!

Harvoin pääsen sanomaan näin: elokuva oli parempi kuin kirja. Tässä kohdin oli niin. Mezrichin teos on sinällään mielenkiintoinen, mutta kovin heppoinen. Elokuvaan sen sijaan on käsikirjoitettu enemmän yksityiskohtia, Eduardon, Markin ja Seanin kolmiodraamaa on pohjustettu pidempään ja perusteellisemmin. Winkelvossit vaateineen ovat saaneet enemmän tilaa hekin elokuvan puolella. Kirja keskittyy pitkälti siihen kuinka Markin ystävät seuraavat Facebookin syntyä ja kasvua, elokuva tuo enemmän esiin lakipuolta, vaateita ja ristiriitoja kaiken taustalla. Ja mitä seksi kirjan otsikossa tekee, sitä en tiedä.

Mutta. Tarina on kiinnostava ja näinä aikoina hitusen yleissivistäväkin. Kirja on kevyt luettava, mukavan joutuisasti kirjoitettu. Mikään maailman kirjallisuuden kulmakivi se ei ole, mutta ainakin työmatkat kuluivat rattoisasti sen parissa.Mutta silti, jos tarina kiinnostaa, katsokaa elokuva. Kerrankin näin päin.

Ajattoman kaupungin varjot / Enrique Moriel

Tämä kirja oli yllätys, ihana sellainen. Ajattelin etukäteen että Ajattoman kaupungin varjot, olisi taas yksi vampyyritrendillä ratsastava teos. Ja vampyyrit eivät toistaiseksi ole olleet minun juttuni. Mutta nappasin kirjan kuitenkin mukaani kirjastosta, koska nimi oli niin kaunis ja takaliepeen kuvauskin uteloitti. Ja hyvä että nappasin, koska lopulta yllätyinkin iloisesti!

Ajattoman kaupungin varjot on vampyyritarina, mutta ihanan vähäeleisellä tavalla- verellä mässäillään korkeintaan jossakin satunnaisessa sivulauseessa. Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, jotka aina hetkittäin risteävät toisiaan. Toinen tarinoista kertoo Martasta, nykypäivää elävästä juristista, joka selvittelee sukunsa historiaa. Toinen taas kertoo vampyyristä, hänen elämästään Barcelonassa halki aikojen.

Vampyyrin tarinassa on oikeastaan kaksi päähenkilöä, vampyyri ja Barcelona. Barcelona elää ja muuttuu historian pyörteissä, vampyyri pysyy muuttumattomana, mutta seuraa sivustakatsojana kaupungin ja sen ihmisten muutosta. Tässä tarinassa kerrotaan myös niiden tarinoita, jotka monesti muutoin jäävät unohduksiin - pienet, köyhät ihmiset. Rikolliset, prostituoidut, orjat. Kirja laittaa miettimään pienen ihmisen osaa maailmassa samoin kuin sitä millaista olisi elää kuolemattomana, ikuisesti nuorena kasvoillaan. Olla aina yksin ja hiukan irrallaan maailmasta. Toki se laittaa myös haaveksimaan Barcelonasta, kaupungista, jonka varjoissa vaeltaa kodittomia sieluja.

Stalinin lehmät / Sofi Oksanen

Puhdistuksen innoittamana tartuin myös Stalinin lehmiin, siinäkin oli se tietty surumielisyys, joka ei kuitenkaan antanut laskea kirjaa käsistään. Stalinin lehmätkään ei ole "kiva" kirja, sen luettuaan ei ole hyvä mieli, silti se jostain syystä oli pakko lukea melkein yhdeltä istumalta. Oksasen kirjoissa ei ole onnellisia loppuja niinkuin amerikkalaisissa elokuvissa, niinkuin ei ole elämässäkään aina. Ehkäpä se onkin syynä siihen miksi kirjoista ei jää hyvä mieli, jollain tasolla sitä toivoo luku-urakan päätteeksi tutuksi tulleille henkilöille loppua jossa he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Näin ei vain aina käy.

Jos Puhdistus kuvasi elämää Virossa, siirtyy Stalinin lehmät lahden toiselle puolelle, Helsinkiin ja sysi-Suomeen. Päähenkilöinä ovat Katariina, joka 70-luvun lopulla avioituu ja muuttaa Suomeen ja hänen tyttärensä Anna, joka elää kahden kulttuurin puristuksessa. Virolainen tausta pitää yrittää salata Suomessa, silti kaipuu äidin kulttuuriin on kova. Oksanen kuvaa osuvasti kulttuurien, suomalaisten ja virolaisten, eroja, säälimättä kumpaakaan ryhmää.

Stalinin lehmät on myös tarina bulimiasta. Se oli mielestäni osuus, jota oli vaikeinta ymmärtää. Ehkä siksikin että syömishäiriöstä kärsivän mieli varmaankin toimii eri tavalla kuin terveen. Bulimiasta ei ole mukava lukea, mutta luulen sen olleen kuitenkin hyödyllistä.

Lukiessani Annan elämästä kahden kulttuurin välissä jäin muuten väkiskin miettimään sitä, kuinka paljon Annassa ja Sofissa oli yhteistä?