Terkkuja talvihorroksesta!

En voi hyvällä omallatunnolla väittää ettäkö tammikuu olisi hurahtanut ohi nopeasti. Ei hurahtanut. Monena päivänä on pimeällä raahustettu töihin ja töistä kotiin ja näytetty samalla Michelin-rengasukolta. On talvinuha, kuivat huulet ja vaikka mitä. Vali, vali. Plussapuolena keksin kuitenkin sen, että tammikuussa saatoin hyvällä omallatunnolla viettää aika sisätiloissa lukien, toinen hyvä puoli on se, että tammikuu vetelee nyt viimeisiään ja hänen kanssaan kohtaamme seuraavan kerran noin vuoden kuluttua.

Arjen jyllättessä mieleenpainuvat aktiviteetit ovat jääneet vähälle, mitään kovin mainittavaa ei ole tullut tässä kuussa tehtyä, blogisynttäreitä sentään vietin. Olen myös ehtinyt addiktoitua Perhesiteitä-sarjaan ja haaveilla Venetsiasta. Niin ja tietysti lukea...

Tammikuun luetut

Tammikuussa luin 18 kirjaa, joista neljä oli sarjakuvia, vallan mainiota sellaisia. Mitään erikoista punaista lankaa lukemisessani ei taaskaan tunnu olevan - ilmeisesti luin mitä kirjastosta sattui käteen osumaan. Jonkun verran tavallista krantumpi olen tainnut olla, sillä tuntuu että löysin useammastakin kirjasta jotakin naputettavaa, olenko ollut huonolla tuulella vai tehnyt onnettomia kirjavalintoja, sitä en tiedä. Sivuja sain luettua hiukan tavallista vähemmän, 4532 kappaletta, pl. sarjakuvat. Kuukauden valopilkkuja olivat J.S. Meresmaan Mifongin perintö, Cyril Pedrosan Kolme varjoa ja Blainin ja Lansacin Ulkoministeriö 2; oikein mainio sarjakuvakuukausi siis!

• Ulkoministeriö 2: diplomaattisia merkintöjä / Abel Lansac, Christophe Blain
• Karikko / Seita Vuorela
• Viaton / Harlan Coben
• Sinä päivänä / David Nicholls
• Miniä / Tuomas Kyrö
• The Eternal Smile: Three Stories / Gene Luen Yang, Derek Kirk Kim
• Mifongin perintö / J.S.Meresmaa
• Blankets / Craig Thompson
• Kolme varjoa / Cyril Pedrosa
• The Twelve Tribes of Hattie / Ayana Mathis
• No one here except all of us / Ramona Ausubel
• The Newlyweds / Nell Freudenberger
• Bibliomania / Gustave Flaubert
• Hakusanarunot ja synttäribileet
• Punainen usva / Patricia Cornwell
• Mary Boleyn: The Great and Infamous Whore / Alison Weir
• Amerikan lapset / Anne Tyler
• Mokka / Tatiana de Rosnay
• Two Brothers / Ben Elton

Haasteiden tilanne

Tammikuussa aloitin kaksi uutta haastetta sekä jatkoin Amerikan ja maailman valloittamista. Facebookista alkunsa saaneeseen Koe 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen sain jo kaksi kirjailijaa Mifongin perinnön ja Karikon muodossa. Seitsemän sarjakuvaa -haaste on sekin ihan mukavalla mallilla, jo kolme sarjakuvaa luettuna! Amerikan osavaltioista keräsin Nevadan, New Mexicon ja Wisconsinin. Koko karttapallon osalta pystytin lippuni Bangladeshiin. Uusista ja vanhoista haasteista löytyvät tarkemmat tiedot tuttuun tapaan yläpalkista omilta haastesivuiltaan.

Entäs ensi kuussa?

Tammikuu oli mainio sarjakuvakuu ja olenkin nyt innoissani kolunnut kirjaston hyllyjä - lisää on siis tulossa. Toinen helmikuinen herkku on huomenna tapahtuva Blogistanian Globalia -äänestys jossa kirjabloggarit äänestävät vuoden parasta käännöskirjaa. Viime vuonna voiton vei Vieras kartanossa, kuinka käy tänä vuonna? Minun listani on ainakin jo valmiina odottamassa huomista, jännittävää!

Ulkoministeriö 2: diplomaattisia merkintöjä / Abel Lansac, Christophe Blain

Pimeän ja kylmän tammikuisen illan pelasti Ulkoministeriö. Tutustuin tähän sarjakuvaan viime vuonna ja olen ensimmäisen osan lukemisesta saakka odottanut hartaasti toisen osan suomennosta. Ajattelin ensin vain vähän silmäillä diplomaattisia merkintöjä, mutta niinhän siinä sitten kävi että koko herkkupala tuli ahmaistua kerralla.

Kirja sijoittuu Ranskan ulkoministeriöön seuraten raivostuttavan, loistavan, melkeinpä demonisenkin ministeri Alexandre Taillard de Vormsin työtä. Tarinan kertojana on ministerin puheenkirjoittajaksi palkattu Arthur, joka painiskelee vaativan, kiehtovan ja oudon koukuttavankin työnsä ja yksityiselämän vaatimusten kanssa. Tällä kertaa yritetään torjua maailman laajuisen sodan uhkaa kun Yhdysvallat haluaa hyökätä Luusdemiin.

Jännästi huomaan innostuvani aina työelämään liittyvistä jutuista vaikka siellä itsekin olen. Vaikka poliittikka onkin allekirjoittaneen hommista kaukana, huomaan kuitenkin samaistuvani tuohon pieni ratas suuressa koneistossa -fiilikseen sekä hektisyyteen ja toimistopolitiikkaan. Muutenkin Ulkoministeriö tuntuu kaikessa ironisuudessan myös jollain tasolla uskottavalta, Luusdem muistuttaa oudon paljon Afganistania tai Irakia ja Taillard de Vormsin tyylisiä politiikkoja taitaa löytyä joka maasta. Uskottavuus lisääkin kirjaan koukuttavuutta, ainakin allekirjoittanut oli vähällä myöhästyä töistä jäätyään nauttimaan aamupuuroa Ulkoministeriön kanssa! Täytyihän minun nyt lukea siihen asti että Luusdemin kriisi saadaan jotenkin selvitettyä!

Silmiäni miellyttävät kovasti Ulkoministeriön piirrokset, joista liike ja kiireisyys välittyvät tehokkaasti. Myös tarina toimi minusta mukavasti kokonaisuuden pyöriessä vahvasti Luusdemin ympärillä. Olen myös vaikuttunut ulkoministerin monipuolisuudesta, sillä vaikka Taillard de Vorms tuntuu hetkittäin olevan lähes demoninen pomo helvetistä niin hän myös näyttäytyy inhimillisenä ja kameoleonttimaisena politiikan taitajalta, joka vaatii paljon itseltään ja muilta koska uskoo aidosti asiaansa.

WSOY, 2013
Sivuja: 112
Saatu arvostelukappaleena.

Karikko / Seita Vuorela

Sain Seita Vuorelan Karikko-kirjan omakseni Helsingin kirjamessuilla, jossa sain ilokseni myös kuulla kirjailijan kertovan tuoreesta teoksestaan. Kiinnostus heräsi - vaikken juuri lasten ja nuorten kirjoja yleensä luekaan. Jo selaillessani Karikkoa tuntui siltä että kirjassa oli oma vahva tunnelmansa ja halusin säästää kirjan oikeaan hetkeen.

En halua kertoa Karikon juonesta liikaa, sillä minusta etenkin tämän kirjan kohdalla jokaisen on kuljettava oma polkunsa ja tehtävä omat tulkintansa. Tarinan kertojana toimii 15-vuotias Mitja, joka on äitinsä ja isoveljensä Vladimirin kanssa lomalla matkailuautolla. Muutamaa viikkoa sitten on sattunut kohtalokas onnettomuus ja perhe onkin oikeastaan pakosalla suruistaan. He päätyvät Land's Endin leirintäalueelle ja matkailuautokin hajoaa, on pakko pysähtyä. Seikkaillessan leirintäalueella Mitja kohtaa joukon itseään rantarosvoiksi kutsuvia poikia sekä Tytön.

Karikko käyttää hienosti hyväkseen useampiakin eri tarinoita, huomasin välillä ajattelevani Danten Infernoa, sitten vaikkapa Peter Panin kadonneita poikia, menetettyjä rasavillejä, jotka ovat irtautuneet aikuisten maailmasta. Ja jotenkin Vuorela onnistuu nivomaan yhteen nuo sadut ja tarinat nykymaailman kanssa ja luomaan ehjän kokonaisuuden joka kiehtoo. Land's endissä eletään samanaikaisesti arkea hampurilaisineen ja DVD:eineen ja taianomaista arkea jossa morsiuspukuinen tyttö pyörittää ränsistyneessä talossa hotellia ja kaipaa kolikoita.

Karikko on sävyiltään tumma tarina ja Jani Ikosen hieno, mutta aavemainenkin kuvitus täydentää tunnelmia. Kirjan teemat, kuolema ja suru, ovat suuria ja vaikeita ja minusta Seita Vuorela käsittelee niitä kauniisti. Vaikka Karikko onkin luokiteltu nuorten kirjaksi, sanoisin että siinä on tyylillisesti ja teemallisesti riittävästi purtavaa myös aikuiseenkin makuun. Suosittelen!

"Tässä se juttu kaikkineen oli. Muistin enemmän kuin viimeksi Siiloa ajatellessani. Sillä uskokaa huviksenne, tanssiminen auttaa muistamista. Olin lähellä onnellista, kun singahdin ulos tanssijoiden piiristä ja paiskauduin hiekkaan kuin taivaalta pudonnut tähti sakarat levällään. Jostain syystä avaruuden kannella satoi sinä yönä enemmänkin tähtiä. Ja silloin saa toivoa. Monta kertaa.
Tähti putoaa. Tähti putoaa.Silloin saa toivoa. Monta kertaa."

WSOY, 2012
Sivuja: 357

The winners take it all!

Eilen illalla tuli aika arpoa synttäripalkinnot. Askartelutuokion jälkeen onnetar - eli tällä kertaa seuran puutteesta johtuen allekirjoittanut itse - suosi seuraavia henkilöitä: Salla (Sallan lukupäiväkirja), Emma ja Maija (Kirjojen keskellä). Salla saa siis valita mieleisensä kirjanmerkin ensin, sitten Emma ja viimeinen paketti lähtee Maijalle. Onnittelut voittajille, otettehan yhteyttä minuun osoitetietojen ja palkintotoiveiden merkeissä!

Viaton / Harlan Coben

Olen hamassa menneisyydessäni lukenut joitakin Harlan Cobenin kirjoja, positiivisin muistikuvin. Minusta Coben on kirjoittanut usein varsin toimivia dekkareita, joissa usein on leikitelty ajatuksella menneisyyden vainoamista ihmisistä. Cobenin Viaton jatkaa samalla teemalla, sillä tällä kertaa pääosassa on Matt, joka vuosia takaperin on tehnyt opiskelijoiden juhlissa yhden virheen, sellaisen kohtalokkaan. Virheen, jonka seurauksena yksi poika on kuollut ja toinen - Matt - joutui vankilaan. Nyttemmin Mattin elämä jo hymyilee, on työpaikka, vaimo ja vauvakin tulossa. Kunnes eräänä päivänä vaimon lähettämä kuvaviesti sisältääkin kuvan aivan oudosta korstosta...

Harlan Coben on minusta mukavan kiero dekkaristi, joka on muutamaan otteeseen onnistunut hämäämään allekirjoittanutta. Tarina kun saattaa alkaa yhdenlaisena ja muotoutua ihan toisenlaiseksi. Cobenin aiheet ovat usein mukavan arkisia, sellaisia joihin voi jotenkin itsekin samaistua, mikä osaltaan auttaa koukuttautumisessa ja pitää lukijan uteliaana. Tällä kertaa jokin jäi kuitenkin lukukokemuksestani puuttumaan  vaikka teksti olikin tavanomaisen sujuvaa. En oikein pystynyt samaistumaan Mattin tilanteeseen ja koko juttu Reno-kytkentöineen alkoi tuntua aika kaukaa haetulta. Tällä kertaa siis tuli huti, mutta sattuuhan sitä!

En useinkaan tule kiinnittäneeksi huomiota kirjan käännökseen kun porskutan eteenpäin sivuja pitkin mutta tällä kertaa muutama termi alkoi tosissaan häiritä. Mikä ihme onkaan keinuteline?! Veikkaan että englanninkielen termi on swing set, mutta sen oikeampi käännös saattaisi olla keinut? Ja faksilaite kuulostaa sekin aika kömpelöltä...

"Pudistat päätäsi, mutta sydämesi kamppailee. Tiedät ettei näin kerta kaikkiaan voi käydä. Kumpikaan teistä ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä.
Mutta minkäs teet.
Seuraavien viikkojen kuluessa sinulle selviää mitä aito rakkaus on. Hän opettaa sen sinulle. Lopulta kerrot hänelle totuuden menneisyydestäsi. Hän pääsee sen yli. Te menette naimisiin. Te olette onnellisia. Juhlitte tietoa raskaudesta ostamalla kummallekin samanlaiset kamerapuhelimet.
Ja sitten eräänä päivänä saat puhelun ja näet videokuvassa, että tuon ammoisen  loman aikana kohtaamasi nainen - ainoa nainen jota olet rakastanut - on jossain hotellihuoneessa toisen miehen kanssa."

WSOY, 2008
Sivuja: 505
Alkuteos: The Innocent
So American: Nevada

Sinä päivänä / David Nicholls

Olen kuullut kehuja Sinä päivänä -kirjasta mutta olen itse ollut vähän empiväisellä päällä kirjan suhteen. Joskus kovan hehkutuksen ansioista, tulen nostaneeksi omat odotukseni kirjan suhteen niin korkealle että jollei kirja ole suorastaan tajunnanräjäyttävä, petyn. Epäreilua tietysti kirjaa kohtaan, mutta inhimillistä. Näin ehkä kävi myös Sinä päivänä.

Jälkikäteen ajatellen en myöskään ollut ehkä ihan oikeassa mielentilassa tätä kirjaa varten, luulen että se toimisi paremmin vaikkapa rentona lomalukemisena kuin väsyneenä ja stressaantuneena, jolloin kaikki vähän ärsyttää muutenkin. Yksi iso mutka lukukokemuksessani nimittäin oli se, että Dexter oli minusta suoraan sanottuna ärsyttävä ja itsekeskeinen. Ei ole kauhean hyvä lähtökohta onnistuneelle lukukokemukselle, jos inhoaa toista päähenkilöistä...

Kirja siis kertoo Emman ja Dexterin tarinan ja kattaa kaksi vuosikymmentä, valmistumisesta ensimmäisiin työpaikkoihin, avioliittoon, lapsiin, eroon, iloihin ja suruihin, menestyksiin ja menetyksiin. Suurimman osan ajasta Emma ja Dexter ovat toisilleen läsnä, ystävinä ja tukijoina, ehkä tavoittamattomina rakkauksinakin. Kirja kuvaakin paitsi ihmissuhdetta, myös kasvamista ja aikuistumista ja ainakin itse samaistuin Emman mietteisiin oman kodin hankkimisesta ja perheestä.

Kirja oli kerronnaltaan miellyttävä ja sujuva lukukokemus, joskin varsinainen juoni oli aika ennalta-arvattava. Koska tunnen olevani ikävä ihminen soimatessani kirjaa, joka oli ihan kiva, vain siksi että minulla on ehkä huono päivä, haluan muistuttaa että arvostelun negatiivisuus varmasti johtuu kirjoittajan luonneviasta. It's not you, it's me.

"Viikonloppuisin, ja iltaisin jos tarmoa riitti, Emma kirjoitti. Hän oli aloittanut kaksi romaania (toinen sijoittui gulagiin, toinen suurtuhojen jälkeiseen tulevaisuuteen), itse kuvittamansa lasten satukirjan lyhytkaulaisesta kirahvista, julman totisen sosiaalityöntekijöiden elämästä kertovan televiosarjan nimeltä "Paska juttu", avantgardistisen näytelmän yli kaksikymppisten tunne-elämästä, teini-ikäisille suunnatun fantasiaromaanin ilkeista robottiopettajista, tajunnanvirtatekniikalla toteutetun kuunnelman kuolevasta suffragetista, sarjakuvastripin sekä sonetin. Yhtäkään niistä ei ollut kirjoitettu loppuun saakka, ei edes sonetin neljäätoista riviä."

Otava, 2011
Sivuja: 507
Alkuteos: One day

Miniä / Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrön Miniä oli Kirjakauppaliiton kehittelemä herkku viime vuoden Kirjan ja ruusun päivälle. Mystisen Ruusukirjailijan henkilöllisyyttä arvuuteltiin etukäteen ja itse kirjankin sai kaupasta vain 10 euron ostoksen kylkiäisen - ja vain Kirjan ja ruusun päivänä. Tempaus oli hyvä ja ihmiset innostuivat. Minäkin säästin ostokseni oikeaan päivään jotta saisin hyppysiini tuon kirjan. Sitten toiminkin kuten kunnon bibliomaanikko, eli laitoin aarteeni hyllyyn odottamaan sitä oikeaa lukuhetkeä. Nyt, melkein, vuotta myöhemmin oikea hetki koitti. Oli pimeää, kylmää ja tylsää, väsytti ja ärsytti. Tarvitsin riittävän helpon ja kevyen kirjan, joka varmasti viihdyttäisi. Kaivoin Miniän esiin.

Miniässä tapaamme taas Mielensäpahoittajasta tutun vanhan herran. Tällä kertaa tarinaa tosin kertoo hänen miniänsä, jonka hemmotteluviikonloppu viinilasillisen ja naistenlehtien parissa muuttuukin yllättäen appiukon hoitamiseksi. Peruja pöytään vaan! Kun mukaan heitetään vielä pari venäläistä ja tiukka liikeneuvottelu, alkaa soppa ollakin valmis.

Kokonaisuutena Miniä oli ihan kiva. Se ei räjäyttänyt tajuntaani, enkä odottanutkaan sen niin tekevän. Mutta se oli ihan oikea kirja juuri siihen mielentilaan, jossa olin. Se lohdutti ja piristi vaatimatta liikoja. Siitä, että lukee oikeanlaisen kirjan oikealla hetkellä, tulee jo hyvä mieli. Jokin palanen loksahtaa paikalleen, kun saa sitä mitä tarvitsee.

Miniä ei yllä Mielensäpahoittajan tasolle, ehkä se johtuu siítä että mainittu herrasmies on kirjassa niin pienessä roolissa. Luulen kuitenkin että ihmisenä voi pitää miniästä, joka vaikuttaa loppujen lopuksi aika joustavalta ja mukavalta ihmiseltä. Sille vain ei voi mitään että mielensäpahoittaja on kaikessa juroudessaan niin koskettava ja hauska hahmo, ettei nelikymppinen uraäiti sille pärjää.

"Etsin työpöytäni laatikosta yrityslahjaksi saamani monitoimipuukon, jossa on käyttöohjeen mukaan 18 erillistä terää. Pyydän appiukkoa olemaan varovainen ja sanon olevani todella kiitollinen, jos hän saa laatikon kulkemaan luiskalla tasaisesti. Kun se on valmis, hän voi vaikka tarkistaa listojen kiinnityksen.
- Nämä on nopeasti tehty. Voinko sen perästä soittaa?
- Mitä?
- No puhelinta. Kyllähän miniä puhelimen tietää? Soitan pojalle kotiin. Haluan tietää mitenkä emännän kanssa on mennyt. Onko syönyt."

Kirjakauppaliitto, 2012
Sivuja: 122