Kiinan kadotetut tyttäret / Xinran

Pari vuotta sitten Xinranin edellinen suomennettu teos, Vaiennetut äänet, kiinalaisia naiskohtaloita,  osui hyppysiini kirjastossa ihan sattumalta ja koska olen Aasian suuntaan kallellani, piti kirja tietysti lukea. Tuossa kirjassa Xinran jakoi surullisia naiskohtaloita lukijoidensa kanssa ja nyt ilmestynyt Kiinan kadotetut tyttäret jatkaa samalla linjalla, vain hiukan näkökulmaa muuttaen. Tällä kertaa nimittäin kirjailija keskittyy niihin kiinalaisiin äiteihin, jotka ovat erinäisistä syistä joutuneet luopumaan lapsistaan iäksi. Juuri näin äitienpäivän kynnyksellä kirja tuntui erityisen ajankohtaiselta. Oletin etukäteen suuttuvani kirjan tarinoista, mutta jostain syystä tällä kertaa suru oli voimakkain tunne lukukokemuksessani.

Kiinasta on adoptoitu ulkomaille yli 120 000 lasta, näistä suurin osa tyttöjä. Nämä tytöt eivät luultavasti koskaan saa tietää biologisen äitinsä henkilöllisyyttä tai syytä lapsesta luopumiseen. Xinran, joka on itsekin kasvanut ilman äitiä, päätti kirjoittaa kirjansa kertoakseen maailmalle ja näille lapsille kiinalaisten äitien luopumisen tuskasta ja rakkaudesta jota he ovat tunteneet lapsiinsa.

Kirja koostuu useista tosielämän kokemuksista, jotka ovat sydäntä särkeviä, mutta sinällään valitettavan tuttuja uutisia Kiinasta. Kirjassa näkyy selvästi mm. maan suurten tuloerojen luoma kuilu, maaseudun köyhien asukkaiden toimeentulo ja kunniakin riippuu poikalapsesta, vauraammat ja koulutetummat kaupunkilaiset taas vaalivat tyttölastakin. Kaiken surullisen takana häämöttää ennen kaikkea selviytymisen pakko. Vanhanaikaiset lait omalta osaltaan käytännössä ohjaavat maanviljelijät tavoittelemaan poikalapsia ja koska länsimaista sosiaalitointa ei ole, on lapsi hylättävä jotta hän voisi päästä edes orpokotiin - ja sitä kautta länsimaisen adoption - piiriin.

Kirja on nopealukuinen ja melkeinpä koukuttavakin vaikka kurjuuksien lukemista olikin pakko välillä tauottaa muulla lukemisella. Xinranin kirjoitustyyli on minun makuuni ehkä hiukan lörpöttelevä, kirjailija ehkä liiankin paljon omia tuntemuksiaan ja mietteitään kustakin tapauksesta ja mielestäni muistuttaa liiankin usein kirjoittamistaan kirjoista tai perustamastaan järjestöstä. Tämä ei kuitenkaan lukukokemustani pahemmin häirinnyt, tärkeimmäksi nousi kirjan viesti.

"Koulumattomia äitejä kohtaan tunnen kuitenkin syvää myötätuntoa. Heidän omakin elämänsä on ollut kovaa, ja sitten sen tuskan päälle, että on synnyttänyt tyttären, he joutuvat vielä miettimään ja kuvittelemaan kaikkia niitä kauheuksia, mitä ulkomaalaiset perheet tekevät heidän pikku tyttärilleen. Tiedättekö, että he toisinaan anelevat minua välittämään viestejä ulkomaalaisille vanhemmille: Älkää pakottako lasta aloittamaan työntekoa liian nuorena tai hän ei kasva kunnolla. Älkää lisätkö liikaa vettä maitoon tai riisipuuroon, ettei hän joudu olemaan nälässä. "

Atena, 2013
Sivuja: 300
Alkuteos: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of the lost daughters of China
Suomentanut Taina Wallin
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi

Astuit väärään autoon / Marja-Liisa Heino

Marja-Liisa Heinon rikosromaani Astuit väärään autoon on niitä kirjoja, jotka näyttävät ihan erilaisilta kuin oikeasti ovat. Kuvittelin nimittäin nappaavani hyppyysiini nopeatempoisen ja ehkä perinteisenkin rikostarinan, mutta sen sijaan kansien välistä löytyikin vähän erilainen kertomus. Astuit väärään autoon on tavanomaista dekkaria vaativampi teos, joka ottaa oman aikansa.

Tarina alkaa kun lumesta löytyy yliajettu mies. Taskussa oleva lompakko kertoo uhrin olevan Otto-Petteri Saarinen, sarjaraiskaaja. Tapauksen saa tutkittavakseen komisario Karli Eerola, joka ei ole ihan se tyypillinen suomalaisen kirjallisuuden poliisi. Tutusta kaavasta poiketen valokeilaan ei kuitenkaan nouse yliajon selvittely vaan Otto-Petterin kehityskaaren kuvaaminen. Kirja ei osoittele eikä selittele vaan vähäeleisesti piirtää tarinan jossa kaltoinkohdeltu poika kasvaa ensin menestyneeksi liikemieheksi ja lopulta raiskaajaksi ja tuomituksi rikolliseksi. Olli-Petterin tausta oli minun makuuni ehkä hitusen liiankin kliseinen, mutta toki uskottava.

Heinon teksti osoittautui haastavaksi, sillä kirjailija ei turhia selittele ja ainakin muutamat kohtaukset saavat lisäselvennystä vasta myöhemmin tekstissä, mikä sai tämän lukijan pariin otteeseen ensin palaamaan muutaman sivun verran taaksepäin varmistaakseni ettei mitään olennaista ole jäänyt lukematta. Ensi alkuun kirjailijan tyyli tuntui siis hetkittäin sekavalta, esimerkiksi Eerolan romani-taustaa ei ensi kohtaamisella selitetty tekstissä, mikä kieltämättä ensin hämmensi. Eerola kyllä osoittautui jo erilaisuutensakin takia kiintoisaksi hahmoksi ja olisin ehkä toivonut hänen nousevan epämiellyttävän Olli-Petterin sijasta kirjan pääosaan.

"Nainen, joka vähänkin nauttii siitä, että mies on todellinen mies, perheen pää ja kaula, löytää aina halukkaita ottajia, toisin kuin nämä nykyiset lesboämmät, joille ei mikään kelpaa, joille mikään äijä ei ole tarpeeksi isokyrpäinen, huumorintajuinen tai varakas tai jos onkin, niin sitten musiikkimaku ainakin on sietämätön ja miehellä on kaiken lisäksi inhottava tapa rypistellä otsaansa syödessään."

WSOY, 2013
Sivuja: 252
Saatu arvostelukappaleena.

Keisarinnan yksinäisyys: Itävallan keisarinna Elisabetin elämäkerta / Joan Haslip

Itävallan keisarinna Elisabet on varmaankin monelle tutuin Romy Schneiderin tähdittämistä Sissi-elokuvista, joissa raikas nuori kaunotar hurmaa nuoren keisarin ja puoli valtakuntaakin siinä sivussa. Totuus on toki synkeämpi kuin tuo suloinen prinsessasatu, mutta kiehtovat puolensa sillä toki on ja kun huomasin tämän jo vanhemman puoleisen elämäkerran prinsessasta Le Masque Rougen Emilien lukulistalla, oli minun ihan pakko käydä itsekin varaamassa teos kirjastosta.

"Meitä oli kahdeksan lasta ja meillä jokaisella oli oma joulukuusi."

Elisabetia voisi kenties luonnehtia oman aikansa prinsessa Dianaksi, sillä heidän elämäntarinoissaan on selviä yhtäläisyyksiä. Nuori tyttö valloittaa valtakuntansa kenties halutuimman poikamiehen ja pääsee todella elämään prinsessasatua. Pian jäykkä hovielämä vaatimuksineen alkaa kuitenkin ahdistaa eikä anoppikaan ole siitä lepposimmasta päästä. Vapaudenkaipuu on suuri mutta kultaisesta häkistä ei noin vain paeta.

"Tietysti minä rakastan häntä, kuinka voisinkaan olla rakastamatta. Kunhan hän vain ei olisi keisari."

Joan Haslipin kirja oli mukavaa ja kiinnostavaa luettavaa ja tuntui siltä että kirjailija oli todella perehtynyt aiheeseensa - eikä vain pelkästään Elisabetiin vaan myös Itävallan poliittiseen tilanteeseen ja Franz Josefiin. Kirjan teksti tuntuu melko reilulta ja uskottavalta, ainakaan Haslip ei ole täysin langennut Sissin vetovoiman uhriksi, vaan pyrkii tuomaan esiin myös elokuvan esittämästä todellisuudesta poikkeavia näkökulmia. Paha anoppi ei ehkä kuitenkaan ole niin mahdoton tapaus kuin millaisena Elisabet hänet koki ja toisaalta Elisabet tuntuu olevan melkoinen tapaus itsekin. Haslip luonnehtii häntä Ondine-naiseksi ranskalaisen, nymfistä kertovan, legendan mukaan, tarkoittaen tällä keisarinnan vapaata ja villiä luonnonlapsen luonnetta joka ei tehnyt elämää hovissa aivan helpoksi.

"Kun kerran kysyt, mikä tuottaisi minulle iloa, voin sanoa että en pyydä tiikerinpentua Berliinin eläintarhasta enkä medaljonkia. Hartaimmin toivoisin täydellisesti varustettua mielisairaalaa."

Kirjan teksti oli muutoin miellyttävää luettavaa, mutta muutama anglismi töksähti jopa minun silmääni vaikka harvoin tulen näihin asioihin kiinnittäneeksi huomiota. Haslip tuntuu myös kiintyneen sanaan intrigit, joka tuntuu hieman väkisin väännetyltä ja vieraaltakin sanalta, näkyvätköhän sanan käännöksessä oman aikakautensa trendit vai onko kääntäjä halunnut hienotunteisesti vältellä esimerkiksi juonittelu-sanan vivahteita?

"Mikään ei ole kauheampaa kuin tuntea ajan kuluttava ote ruumiissaan, huomata miten ihoon tulee ryppyjä, herätä aamun kirkkauteen pelko sydämessä ja tietää, ettei enää ole haluttu. Elämä ilman kauneutta on minulle arvotonta."

Kokonaisuutena kirja tarjosi hyvän ja realistisen katsauksen rakastettavien ja suloisten Sissi-elokuvien vastapainoksi. Elisabetin tarina ei ole prinsessasaduista onnellisin mutta mielenkiintoinen se kyllä on. Vaikka teos onkin julkaistu suomeksi jo vuonna 1971, on se mielestäni kestänyt hyvin aikaa, ainoastaan kuvaliitteiden olisin toivonut olevan värillisiä. Annan kirjalle myös plussaa onnistuneesta nimen käännöksestä, Keisarinnan yksinäisyys nimittäin kuulostaa ainakin minun korvaani runolliselta ja herätti heti mielenkiintoni.

"Haluaisin kuolla yksinäni, kaukana rakkaistani ja tietämättä että kuolen."

WSOY, 1971
Sivuja: 443
Alkuteos: The lonely empress
Lyhentäen suomantanut Kerttu Piskonen

Mifongin aika / J.S. Meresmaa

Minusta jatko-osat ovat usein mutkikkaita. Niissä pitäisi pystyä säilyttämään se jokin mikä lukijan on ensimmäisessä osassa koukuttanut ja samalla keksiä ehkä jotain uuttakin ettei meno ihan tylsäksi mene. Lukija kaipaa vastauksia ensimmäisen kirjan kysymyksiin, mutta kannattaako kertoa paljon vai säästääkö paukkuja siihen seuraavaan kirjaan? Kokonaisuus tuntuu vaikealta minusta, lukevasta maallikosta, mutta Meresmaa tuntuu hallitsevan asian hienosti sillä Mifonkien matkassa -sarjan toinen osa, Mifongin aika, on oikein mukava kokonaisuus. Kirjassa on paljon jo edellisestä teoksesta tuttua ja hyväksikoettua, mutta esimerkiksi kirjan henkilöt ovat kasvaneet ja kypsyneet ja heidän tielleen tuodaan uusiakin haasteita. Edellisen kirjan jättämiin kysymyksiin vastataan mutta samalla kirjailija on jättää muutaman herkullisen tilanteen auki niin ettei lukija voi kuin jäädä odottamaan seuraavaa Mifonki-kirjaa!

Kirjan juonesta on vaikea kertoa mitään paljastamatta Mifongin perinnön tapahtumia liiaksi. Kirjojen välillä on ehtinyt vierähtää jokunen vuosi ja päähenkilöidemme elämä on ehtinyt asettua omiin arkisiin uomiinsa. Sitten alkaa tapahtua: sininen mifonki herää raivostuneena ja alkaa kylvää tuhoa ympärilleen ja lisäksi yllättävä ilmoitus kuningatar Ardisin kuolemasta herättää huomiota.

Aluksi lukemista oli vaikea saada vauhtiin, tosin tästä syytän ehkä enemmän kauniita kevätpäiviä ja niskajumia kuin itse kirjaa, mutta jossain puolin välin kohdalla aloin kiinnostua taas kirjan tapahtumista ihan kunnolla. Oli mukavaa huomata että henkilöhahmojen kehittyneen, kuitenkin niin että jännitteet henkilöiden välillä ovat säilyneet. Meresmaa ei kohtele henkilöitään silkkihansikkain vaan reilusti pudottaa korskeimmankin henkilön alas korkeuksistaan tai tarvittaessa suorastaan uhraa hänet.

Nimensä mukaisesti Mifongin ajassa päästään nyt lähempään tuttavuuteen mifonkien kanssa ja ne osoittautuivatkin mielikuvitusta kutitteleviksi otuksiksi. Tosin allekirjoittanut on sen verran mielikuvitukseton yksilö että minun mifonkini näyttävät kovasti lohikäärmeiltä... Myös Linniä seuraava erikoinen kasvi oli visuaalinen ja kiinnostava lisä tarinaan, joka jostakin syystä jäi kutkuttamaan mieltäni paljon. En tiedä onko sarjaan tulossa vielä jatkoa, mutta sellaisia koukkuja kirjailija on teokseensa jättänyt että hartaasti toivon uudenkin Mifonki-kirjan olevan tekeillä!

"Ja mitä mieltä sinä olet niistä huhuista?" Amargo nyppäsi kuivuneen lehden irti tuliköynnöksestä, joka luikerteli korotetussa penkissä maanmyötäisesti. "Olen kuullut, että kolme kaukaista kylää on myrskytuuli pyyhkäissyt olemattomiin, mutta kukaan ei ole jäänyt kertomaan  tuhon aiheuttajasta. Voimmeko olla varmoja, ettei kyse ole kevätmyrskystä?"

Karisto, 2012
Sivuja: 494

Daddy Love / Joyce Carol Oates

Toistaiseksi jokainen lukemani Joyce Carol Oatesin kirja on ollut melkoista herkkua vaikka kirjailijan aiheet eivät olekaan siitä iloisimmasta päästä. Daddy Love ei tässä suhteessa ole poikkeus Oatesin tuotannosta sillä aiheena on tällä kertaa pedofilia ja Oates johdattaa kirjassa vastaanhangoittelevan lukijansa suoraan hirviön iholle. Daddy Love on nimittäin aiheensa takia epämiellyttävä vaikka Oates kirjoittajan lahjoineen tekeekin jälleen kerran vaikuttavaa työtä. Tunnelmiltaan kirja muistuttaa jonkin verran viime vuonna suomeksi ilmetynyttä Sisareni, rakkaani -teosta, joka jätti minuun jälkensä.

Daddy Love kertoo siis tarinan Chester Cashistä, saarnaajasta jonka harrastuksena ovat ... pienet pojat. Kirja alkaa vuodesta 2006, jolloin Chester päättää omatoimisesti ja kovakouraisesti "adoptoida" ostoskeskuksessa Dinah Whitcomben viisivuotiaan Robbie-pojan. Robbiesta tulee Gideon, Daddy Loven oma poika ja lelu, joka altistuu monenlaiselle henkiselle ja fyysiselle kidutukselle.

Daddy Love ei ehkä ole kirja kaikkein herkimmille sillä niin pirullisen hyvin Oates kuvaa Chesterin mielenliikkeitä. Hän tuo hienosti esiin miehen petollisen luonteen, melkein kuin olemassa olisi kaksi erillistä olentoa, pidetty Chester, joka on lempeä ja suojelevainen isä ja Daddy Love, ihmishirviö. Kirjassa pääpaino on kidnappaajan ja hänen uhrinsa "yhteisellä" elämällä, joita kirjailija rytmittää otteilla Dinah Whitcomben elämästä. Ratkaisu tuntuu toimivalta, sillä se antaa lukijalle mahdollisuuden hetkeksi vetää henkeä ennen Daddy Loven synkeään maailmaan uudelleen sukeltamista. Oates saakin hyvin pienet karmeat hetket eloon niin että melkeinpä saatoin kuulla Daddy Loven äänen korvissani.

Toisin kuin monet jännärit, tässä kirjassa ei mässäillä väkivallalla ja raakuuksilla. Oates jättää paljon asioita sanomatta ja antaa lukijan itsensä täydentää tapahtumien aukot, mikä tavallaan on jopa ehkä tehokkaampaa kuin kaiken yksityiskohtainen kuvaaminen. Kirja on melko rankkaa luettavaa, joten en suosittele sitä kaikkein herkimmille lukijoille. Kuten monet muutkin Oatesin kirjat, se jätti minulle hivenen ahdistuneen olon ja paljon (sekavia) mietteitä teoksesta ja elämästä yleensäkin. Lukiessani pohdin useampaankin otteeseen Oatesia ja sitä kuinka raskaalta moisten tunnelmien ja ihmishirviöiden kuvaaminen mahtaakaan tuntua jos jo pelkkä lukeminen herättää tällaisiä tunnereaktioita?!

"Not afraid of your daddy, are you, son? Your Daddy Love?
N-no, Daddy.
Now both the child's eyelids twitched. His little face strained and unsmiled.
D'you mean to piss off your Daddy Love? This some kind of mutiny?
His son was reminding Daddy Love of his former son(s) who'd disappointed him, and infuriated him.
Daddy Love's fingers twitched. Daddy Love was a hands-on kind of daddy."

Head of Orpheus, 2013
Sivuja: 279

The Paperboy / Pete Dexter

Silmätulehduksen nostaessa jälleen rumaa päätään ajattelin että olisi aika kokeilla taas äänikirjoja. Helmetin Overdrive-kirjaston hyllyssä oli Pete Dexterin The Paperboy, kirja, josta en tiennyt muuta kuin että siihen perustuva elokuva oli ilmestynyt viime vuonna. Elokuvaa ei tuolloin kiinnostanut, mutta koska lukutoukan on pakko saada päivittäinen kirja-annoksensa, päätin ottaa riskin.

The Paperboy vie lukijansa syvään etelään, Savannahiin, jossa Hillary van Wetten on tuomittu kuolemaan sheriffin taposta. Tarinan kertoja on nuori Jack, joka on juuri lentänyt ulos yliopistosta ja palannut kotiin jakamaan lehtiä. Samaan aikaan Jackin veljen, Wardin lehtimiesura on nousussa. Lehtimiesten puoleen kääntyy Charlotte Bless, Van Wetteniin lehtijuttujen perusteella rakastunut nainen, joka yrittää saada lehtimiesten avulla kihlattunsa vapautettua kuolemansellistä.

Vaikka kirjan punaisena lankana onkin van Wettenin tapaus, kertoo The Paperboy oikeastaan enemmän monista muista asioista. Se kertoo tarinan perheestä, etenkin veljeksistä sekä elämästä tuona ajankohtana, vuonna 1969, Savannahissa. Dexterin kerronta on yhtä verkkaista kuin elämä etelässä konsanaan ja kirjailija on onnistunut taitavasti ujuttamaan varsinaisen kehyskertomuksen sisään pieniä minitarinoita jotka ovat kuin muistoja,välähdyksiä ajasta ja paikasta. Parhaiten mieleeni painui kohtaus, jossa sadistinen isä pieksää poikaansa sankareidemme haastatellessa äitiä kaupan puolella. Huh.

Edellinen e-kirjakokemukseni oli suoraan sanottuna unettava ja huomasin The Paperboynkin kohdalla sen, etten pysynyt sängyssä hereillä kuin muutaman minuutin tarinaa kuunnellen, mikä tietysti tavallaan on oivallinen juttu mutta hidastaa kummasti lukuprosessia. Tässä kohdin perinteisellä kirjalla on etunsa, sillä kun nukahtaa kesken e-kirjaa, saattaa huomata kirjan huristelleen eteenpäin tunti tolkulla itsekseen... Onneksi Overdrivessä näyttää olevan Sleep timer -toiminto, jonka avulla äänikirja pyörii soittimessa vain halutun minuuttimäärän.

The Paperboy oli ensimmäinen äänikirja, johon huomasin koukkuuntuvani. Unikaveriksi se oli hiukan liiankin tehokas mutta lenkkikaverina sen sijaan ihan verraton! Tarina ja lukijan ääni tempaisvat minut mukaani niin että huomasin tekeväni suunniteltua pidempiä lenkkejä jotta saisin jonkin tietyn "hyvän kohdan" kuunneltua loppuun. Näin se kunto alkaa kasvamaan kun kuuntelee hyvää kirjaa!

Sean Runnetten luenta toimi hyvin kirjassa ja toi mieleeni nyt jo aikuisen miehen, joka muistelee tuota kesää nuoruudessaan. Luenta oli verkkaista mutta se tuntui sopivan kirjan luonteeseen ja lisäsi sitä syvän etelän verkkaista ja hikistä tunnelmaa joka muutenkin tihkui kirjan sanojen välistä.

Kirjan pohjalta on tehty vuonna 2012 julkaistu elokuva, jonka pääosissa ovat Zac Efron (Jack Jansen), Matthew McConaghey (Ward Jansen), Nicole Kidman (Charlotte Bless) ja John Cusack (Hillary van Wetten).

Blackstone Audio, Inc, 2012 (julkaistu ensimmäisen kerran 1995)
Kesto: 10 h 48 min
Lukijana Sean Runnette
So American Etelä-Dakota

Hauskaa vappua!

Huhtikuu on ollut vaihteleva lukukuu. Osan kuukautta olen kärsinyt kirjaston varauslistan aiheuttamasta lukujumista, sillä useampi kevään uutuuksista on varauslistan mukaan jo melkein hyppysissäni ja odottavan aika on niin kovin pitkä. Lämpenevä sää on innostanut myös ulkoiluun (lumi on vihdoinkin sulanut laduilta, jee!) ja pihalla olen yrittänyt muistella mitä kukkapenkkiin mahdollisesti viime vuonna istutettiin... (Olen innokas mutten kovin taitava viherpeukalo.)

Mitä tulikaan luettua?

Luin yhteensä 6415 sivua ja 19 kirjaa, mikä on minulle tavallista enemmän. Lukukuuhun on mahtunut melkoisia möhkäleitä, kuten Kingin 22.11.1963 ja ihan pikkuruisia kirjoja kuten Tiny Wife. Kuluneesta kuukaudesta on vaikea löytää lukuteemoja, tulin lukeneeksi useamman historiallisen teoksen, trillereitä, kotimaisia, ulkoimaisia, nuortenkirjoja...

Kuukauden parhaat lukukokemukset olivat tällä kertaa Teemestarin kirja, Ylismaan Gregor ja 22.11.1963. Huhtikuun flopiksi pääsi Joy Fielding kirjallaan Shadow Creek, joka oli aikamoista huttua.

• Where'd you go, Bernadette / Maria Semple
• Guilt / Jonathan Kellerman
• These things hidden / Heather Gudenkauf
• Is everyone hanging out without me? (And other concerns) / Mindy Kaling
• Kadotetut / Marko Kilpi
• Ylismaan Gregor / Suzanne Collins
• Armon piiri / Jørgen Brekke
• Tsaarin kuriiri / Jules Verne
• Ommelten välinen aika / María Dueñas
• Totta / Riikka Pulkkinen
• Petos / Karin Alvtegen
• Punainen lyhty / Su Tong
• Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus / Tarquin Hall
• Teemestarin kirja / Emmi Itäranta
• Madame de Pompadour : äly, kauneus, valta / Herman Lindqvist
• Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia / Anna-Leena Härkönen
• Shadow creek / Joy Fielding
• Tähtiin kirjoitettu virhe / John Green
• 22.11.1963 / Stephen King

Näiden lisäksi kuuntelin Joyce Carol Oatesin näytelmän Truth Teller (L.A Theatre Works), joka valitettavasti osoittautui huonoimmaksi Oates-kokemuksekseni ikinä. Kyseessä on ilmeisesti tunnetumpi teos, johon Oates on oman kädenjälkensä lisännyt, mutta minulle ei tällä kertaa auennut näytelmän nokkeluus. Lisäksi koin häiritsevänä tekijänä sen, että kirja oli ns. valmiiksi naurettu eli yleisön nauru oli mukana nauhoitteessa.

Kiinnostuneille tiedoksi että kyseessä on näytelmä, jossa viisi vuotta maailmalla huidellut Hedda-tytär palaa etelävaltiolaiseen kotiinsa vanhempiensa hääpäiväksi. Mukana on juutalainen professori/poikaystävä Saul, joka tietysti herättää hiukan kauhistusta sovinnaisissa vanhemmissa. Lisäksi kauniiksi kehuttu, Heddan kadehtima Maggie-sisko alkaa kiinnostua Saulista. Minun makuuni teos oli vähän turhankin täynnä stereotypioita eikä teokseen oltu keksitty mitään kovin tuoretta. Not my cup of tea.

Haasteiden tilanne

Ei ole valloitettu maailmaa, ei edes Amerikkaa. Sarjakuvahaastekin on ihan ennallaan. Surkeaa. Tämä bloggari on näemmä vain haihatellut. Kiitos Teemestarin kirjan, sain sentään 2013 Kotimaista -haasteen loppuun.

Entäs toukokuussa?

Toukokuussa jatkuvat äänikirjakokeilut ja lenkkeily! Uutta (ja parempaa) Oatesiakin on tulossa... Lisäksi elättelen toiveita siitä että kirjaston varausjumitus purkautuisi lähiviikkoina ja pääsisin herkuttelemaan muutamalla kevään uutuuksista! Mutta sillä välin, nauttikaahan vapusta!