Matkalla kotiin / Julie Kibler

Julie Kiblerin esikoisteosta mainostetaan mm. ihanan Piiat-kirjan pikkusiskona, joten ymmärrettävistä syistä olin hyvin innokas tarttumaan kirjaan. Kuten jo kannestakin arvata saattaa, on kyseessä rotujen välisiä rajoja murtava rakkaustarina, josta ei draamaa puutu.

Matkalla kotiin kertoo kahden monella tapaa vastakohtaisen naisen tarinan. Isabelle-neiti on iäkäs ja valkoinen, Dorrie taas nelikymppinen musta nainen. Eroavaisuuksistaan huolimatta näitä kahta yhdistää ystävyys, joka vie naiset pitkälle ajomatkalle joka samalla on matka Isabellen menneisyyteen ja vuosiin jolloin hän rakasti tulisesti Robertia, mustaa miestä.

Ihan Piikojen tasolle Matkalla kotiin ei mielestäni yltänyt, ehkä syynä oli se, etten löytänyt kirjasta itselleni samalla tavalla samaistuttavaa henkilöä kuin Miss Skeeter, Aibileen ja Minny. Piiat oli minusta myös tulvillaan lämpöä ja huumoriakin - kukapa voisi unohtaa Minnyn suklaapiirakan?! - joka Julie Kiblerin kirjasta puuttui. Tästä mussutuksesta huolimatta viihdyin itseasiassa kirjan parissa oikein hyvin, se oli nopealukuinen ja koskettava rakkaustarina, jonka käänteet eivät tosin tulleet suurina yllätyksinä.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. Nykyajassa keskitytään pitkälti naisten matkantekoon ja Dorrien elämään, johon liittyy ongelmallinen poika ja uusi mies, johon Dorrie epäröi luottaa. Matkaa katkoo Isabellen kertomus elämästään, joka onkin kirjan mielenkiintoisempi ja dramaattisempi puoli, minä en oikein jaksanut kiinnostua Dorrien elämän kriiseistä.

Kirjassa keskeisenä teemana on rasismi, jota Isabelle ja Dorrie kohtaavat myös automatkansa aikana. Tässä kohdin Kibler onnistuu muistuttamaan tärkeästä asiasta - vaikka tasa-arvon saralla ollaankin otettu suuria askelia sitten 1940-luvun, rasismi silti elää ja voi valitettavan hyvin ihmisten sydämissä. Muutamassa kohdin halusin melkeinpä hurrata Isabellelle tämän näpäyttäessä öykkäreitä. Juuri näin! Jos kaikki uskaltaisivat toimia vääryyttä todistaessaan, olisi maailma ehkä vähän parempi paikka.

Matkalla kotiin ei ollut minulle napakymppi vaikka sen mielelläni luinkin. Se jokin, joka saa aivoni rakastumaan kirjaan, puuttui tällä kertaa. Mutta kaikesta huolimatta, matka oli antoisa.

"Ymmärtäkää kuitenkin tämä: kun ihminen rakastuu, joka ainoa järjenhiven katoaa hänen aivoistaan."

Gummerus, 2013
Sivuja: 500
Alkuteos: Calling me home
Suomentanut Riie Heikkilä
So American: Tennessee
Saatu ennakkokappaleena.

Elävien kirjoihin / Marko Kilpi

Marko Kilven Elävien kirjoihin osoittautui yllätyksekseni lomalukemisteni huipuksi. Olin etukäteen kuvitellut että kirja olisi rikostarina vaikkapa Jarkko Sipilän hengessä, mutta Elävien kirjoihin oli paljon enemmänkin. Se vei minut narkkien lohduttomaan, kylmien sävyjen maailmaan ja maalasi samalla kiinnostavia kuvia niistä ihmisistä, jotka elävät maailmamme varjojen kanssa. Kilven teos osoittautui niin koukuttavaksi että välillä tunsin kirjan suorastaan polttelevan taskussani ja mieleni tekikin vetää se välillä selailtavaksi vaikka maisemat olivatkin upeat!

Elävien kirjoihin kertoo kolmen suomalaisen tarinan. Elias on yksinäinen susi, monessa liemessä keitetty etsivä jolla on taito käsitellä kaidalta polulta livenneitä. Hän saa parikseen Ollin, puukotuksesta toipuvan poliisin, joka on aivan konkreettisesti palaamassa elävien kirjoihin. Sinne haluaa myös Pike, entinen huumekaupan kuningatar, joka haluaa muuttaa elämänsä suuntaa synnytettyään pienen pojan vankilassa.

Marko Kilven tekstistä voi hyvin käyttää termiä iholle käyvä. Hän vie lukijansa niiden ihmisten pariin, joita tavallinen kansalainen kadulla kaihtaisi ja näyttää narkomaanien maailman uskottavan oloisesti ja kaunistelematta. Kirja on valehtelematta rankka, mutta oudon koukuttava ja avaa samalla uudenlaisiakin näkökulmia mm. syrjäytymiseen. Minun suosikikseni nousi Pike, joka samaan aikaan uskomattoman hukassa ja enemmän oikealla polulla kuin koskaan, vahva ja haavoittuva, kuin viidakon eläin toimimassa vaistojensa varassa uudessa ympäristössä.

Kirjan teksti on kaikessa karuudessaan kaunista, runollistakin. Melkein kuin Kilpi haluaisi niinkin osoittaa löytävänsä pahastakin jotain hyvää ja syvempää. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, 8-pallo, joka parhaillaan pyörii teattereissa. Leffa on minulta vielä näkemättä mutta ainakin kirjaa haluan ehdottomasti suositella, sillä pidin siitä ja paljon!

"Yövuoroissa Ollia kiehtoo niiden arvaamattomuus. Yön summan voi todeta vasta aamulla. Mitä tapahtui ja millaisista kohtaloista kamppailtiin silloin, kun muu maailma tuntui olevan käännettynä pois päältä. Millainen on seuraava päivä, joka on juuri koittamaisillaan. Joillekin se nousee erilaisena, käsittämättömänä ja tuntemattomana."

Gummerus, 2012
Sivuja: 336

The merchant of Venice / William Shakespeare, Faye Yong

Kaivellessani kirjaston tietokantoja erilaisten Venetsia-kirjojen toivossa, osui silmiini SelfMadeHeron manga-versio Shakespearen klassikosta The merchant of Venice. Ajatus jonkin hyvin uudenaikaisen tyylin yhdistämisestä iäkkääseen klassikkoon tuntui oudon jännittävältä ja ajattelin ihan piruuttanikin kokeilla tämmöistäkin makuyhdistelmää.

Venetsian kauppiaan tarina on varmaankin jo monelle tuttu. On komea mutta köyhänpuoleinen Bassanio joka rakastaa kaunista ja rikasta Portiaa. Kosiomenoja varten Bassanio pyytää lainaa ystävältään Antoniolta, hurskaalta kristityltä. Koska Antonion rahatilanne on heikko, menevät ystävykset juutalaisen rahanlainaajan, Shylockin, puheilla. Shylock kantaa Antoniota kohtaan kaunaa saamansa kohtelun takia mutta suostuu lainaamaan rahat seuraavin ehdoin: jos Antonio ei maksa lainaa takaisin eräpäivään mennessä, on hänen annettava omasta ruumistaan paunan verran lihaa. Ja kirjailijan tyylille uskollisesti mukana on myös muita lemmenjuonia...

Tunnustan heti alkuun että manga-Shakespeare oli yllättävän mukavaa luettavaa. Englanninkielinen Shakespeare tuntui tosin aluksi kankealta ja vaikealta, mutta totuin pian kielen poljentoon ja pääsin mukavaan lukuvauhtiin. Sarjakuvallinen muoto tuntui mukavasti keventävän kielen painoa ja kuvallinen muoto tuki myös erilaisten tunnetilojen välittymistä, minulle kun juuri tämän on vieraskielisissä näytelmiä lukiessa ongelmana. Kun kaikki energia menee itse sanojen ymmärtämiseen, jäävät hienovaraisemmat asiat huomiotta ja jotain olennaista jää puuttumaan teoksesta. Siispä jos haluat kokeilla Shakespearea alkukielellä mutta tekstin vaikeus huolettaa, kokeile ensin sarjakuvaversiota!

Kirjan piirrostyyli oli mukavan selkeä ja kaunis, henkilöt oli kuvattu keijukaisen omaisiksi, pitkäkorvaisiksi hahmoiksi,tosin juutalaishahmoihin oli saatu silmien mustien varjojen avulla paholaismaisuutta joka arvelutti. Tässä kohdin uuden ja vanhan yhdistäminen osoittaakin kiinnostavuutensa, sillä uudesta muodostaan huolimatta Venetsian kauppias on oman aikansa tuote ja ymmärtääkseni Shakespearen ajan Englanti oli juutalaisvastainen ja tuota taustaa vasten Shylock onkin ymmärrettävämpi, ehkä jopa rohkeakin veto kirjailijalta. Vaikka Shylock onkin julma ja selvästi tarinan pahis, tarjoaa Shakespeare hänen teolleen kuitenkin ymmärrettävän motiivin ja siten tekee konnasta inhimillisemmän. Erityisesti ao.Shylockin puheenvuoro oikeudenistunnossa on upea.

"I am a Jew. Hath not a Jew eyes? Hath not a Jew hands, organs, dimensions, senses, affections, passions? Fed with the same food, hurt with the same weapons, subject to the same diseases, healed by the same means, warmed and cooled by the same winter and summer, as a Christian is? If you prick us, do we not bleed? If you tickle us, do we not laugh? If you poison us, do we not die? And if you wrong us, shall we not revenge?"

SelfMadeHero, 2009
Sivuja: 208

Venetsia: ruokaa ja unelmia / Tessa Kiros

Tämä kaunotar kulkeutui mukaani täysin ex tempore -lainauksena kirjastosta. Siellä se huuteli hyllystä ja päätin antautua matkafiilistelyille. Vaikka tekstin pääpainona onkin ruoka, en menisi tätä kuitenkaan kutsumaan keittokirjaksi, sillä teokseen on mahtunut upeiden valokuvien lisäksi myös Kirosin omia ajatuksia ja muisteloita kaupungista. Kulutinkin mukavasti pari iltaa kirjaa lehteillen, tavaillen uusien ruokalajien nimiä ja kuvia katsellen. Kirjana Venetsia tuntuikin olevan pikkuisen dekadentti ja täynnä vanhan maailman ylellisyyttä.

"Yhtä monta kertaa kuin lähden ulos, kuljin harhaan. En ollut kuitenkaan koskaan eksyksissä. Olin aina jossain Venetsiassa."

Tessa Kiros on puoliksi suomalainen maailman kansalainen, ammatiltaan kokki. Hän opiskeli ruoanlaittoa mm. Venetsiassa ja asuu nykyisin miehensä kanssa Toscanassa.

Kirosin reseptejä en uskaltautunut vielä kokeilemaan vaikka ne vaikuttavatkin riittävän yksinkertaisilta jopa allekirjoittaneen keittiöön. Muutamaa juttua, kuten esimerkiksi polentaa ja erilaisia gelatoja täytynee kuitenkin testata. Koska olen ei-niin-kätevä kokki, toivoisin että ruokakirjoissa olisi enemmän vaihekuvia - tästä ne puuttuvat ja siitä antaisinkin pienen miinuksen. Niin ikään olisi kiva, jos kaikista kirjan ruoista olisi kuva, allekirjoittanut innostuisi helpommin kokeilemaan eri reseptejä jos tietäisi kuinka herkullisen näköinen lopputulos voi olla.

Matka- ja fiilistelykirjana Venetsia on mainio. Kirosin ajatukset sopivat hienosti kirjan kuvien huolella luotuun tunnelmaan, jossa Venetsia on kiehtova paikka, täynnä kaikenmoisia - myös kulinaristisia - seikkailuja.

"Venetsia labyrintteineen ja arvoituksineen. Sen näkee Harry's Barin ylimmän kerroksen ikkunoista ja peileistä. Mikään ei täsmää. Jopa Torcellossa Locanda Ciprianin puutarhassa oli keskellä nurmikkoa syvänne, joka ei vaikuttanut lainkaan siltä, että sen olisi pitänyt olla siinä. Ja näkymä terassilta: kuin kulissit, joihin ohjaaja oli komentanut näyttelijät lausumaan vuorosanoja mutta unohtanut sitten lopettaa näytöksen. Siltoja; avaimenreikiä, joista voi tirkistää salaisuuksien täyttämille muinaisille sisäpihoille. Kapeita kujia, jotka päättyvät alas kanaalin rantaan johtaviin askelmiin, jos vain haluaa seurata niitä."

WSOY, 2009
Sivuja: 285
Alkuteos: Venezia

The turn of the screw and the Aspern papers / Henry James

Venetsia-viikkoni sai minut tutustumaan Henry Jamesin tuotantoon, olihan John Berendtin kirjassa Pudonneiden enkelten kaupunki useampaankin otteeseen viitattu The Aspern papers -lyhytromaaniin, joka sijoittuu kaupunkiin. Kaupanpäällisiksi sain lukea myös kirjailijan tunnetuimman kertomuksen: The turn of the screwn.

The turn of the screw kertoo nimettömäksi jäävästä opettajattaresta, joka saa tehtäväkseen huolehtia kahdesta pienestä orvosta, Milesistä ja Florasta kaukaisessa maaseutukartanossa. Lapset lumoavat suloisuudellaan opettajattaren ja hänen on hyvin vaikea uskoa että Miles on erotettu koulusta huonon käytöksen takia. Pian kotiopettajatar näkee outoja henkilöitä, joka pian tunnistetaan talon henkilökuntaan aiemmin kuuluneeksi ja nyt kuolleeksi Peter Quintiksi. Naiskummituksen arvellaan olevan lasten edellinen kotiopettajatar, kaunis ja huono-onninen Miss Jessep, joka lankesi Quintin pauloihin. Kummitukset tuntuvat tahtovan jotakin perheen lapsista, joita opettajatar parhaansa mukaan yrittää suojella.

Ihan ensimmäiseksi, The turn of the screw on siis kummitustarina ja minä olen huono lukemaan niitä, joten tarina ei ihan hirveästi innostanut. Vaikka luenkin melko paljon englanniksi, oli Jamesin kieli sellaista, jonka lukemisen koin työlääksi. Kirjan tarina sen sijaan osoittautui, kummituksista huolimatta, oikein toimivaksi mysteeriksi, jonka tulkinta jäi vaivaamaan mieltäni. Minusta nimittäin tarinan voisi tulkita muutenkin kuin kummitusjutuksi... Tarinassa on mielestäni samanlaista henkeä kuin Sarah Watersin Vieras kartanossa -kirjassa, joten jos pidit Watersista, voisi tämä lyhytromaanikin olla lukemisen arvoinen.

Tarinoista toinen, The Aspern papers, osoittauti minulle mieluisammaksi lukukokemukseksi. Vaikka James tässäkin kirjassa onnistuu luomaan mukavan kierotuneen tunnelman, ei luvassa sentään ole kummituksia, korkeintaan ahneutta ja muita inhimillisiä tunteita.

The Aspern Papers kertoo miehestä, jonka päähän pinttymä on hänen suuresti ihailemansa, nyt jo edesmennyt runoilija Jeffrey Aspern. Mies matkustaa Venetsiaan kuultuaan että Aspernin iäkkäällä rakastajattarella, Julianalla, saattaisi olla halussaan runoilijan kirjeitä. Juliana asuu suuressa palazzossa, seuranaaan vain sukulaisensa, vanhapiika nimeltä Miss Tina. Kertoja soluttautuu ovelasti naisten luo asumaan, tarjoten vähävaraisille vuokrarahaa. Vähitellen hän alkaa piirittää aran oloista Miss Tinaa saadakseen tältä tietoja Aspernista.

Tarina on tavallaan arkinen,Henry James oli ammentanut inspiraationsa Shelleyn kirjeisiin liittyvästä tapauksesta ja yllättävän tutulta kuulostaa myös Ezra Poundin ja hänen rakastajattarensa Olga Rutgen tapaus, jota John Berendt kirjassaan Venetsia: pudonneiden enkelten kaupunki, tutki. Päähenkilön ahneus ja häikäilemättömyys ovat oikeastaan hurjempia kuin edellisen tarinan kummitukset ja ainakin minusta myös pelottavampia. Molemmissa tarinoissa kirjan kieli osoittautui minulle hankalaksi, pitkät ja mutkikkaat lauserakenteet ja paikoittain vaativa sanasto hidastivat lukemistani ja tekivät siitä pakkopullaa. On toki hyvä lukea joskus vaikeampiakin tekstejä ja siten harjoittaa omaa kielitaitoa, mutta en siltikään oikein jaksanut innostua lukemastani. Paitsi Venetsian kuvauksista, jotka olivat upeita...

"Accordingly I spent the late hours either on the water - the moonlights of Venice are famous - or in the splendid square which serves as a vast forecourt to the strange old church of Saint Mark. I sat in front of Florian's café eating ices, listening to music, talking with acquaintences: the traveller will remember how immense cluster of tables and little chairs stretches like promontory into the smooth lake of the Piazza. The whole place, of a summer's evening, under the stars and with all the lamps, all the voices and light footsteps on marble - the only sounds of the immense arcade that encloses it - is an open-air saloon dedicated to cooling drinks and to a still finer degustation, that of the splendid impressions received during the day."

Wordsworth, 1993
Sivuja: 236

Kuolema väärissä vaatteissa / Donna Leon

Minun suosikki-venetsialaiseni on ehdottomasti Guido Brunetti, joten oli selvää että haluan lukea hiukan Donna Leoniakin Venetsia-viikkoa varten. Summamutikka-valinnalla kirjaston hyllystä kaverikseni valikoitui Kuolema väärissä vaatteissa, joka on kolmas Brunetti-sarjan kirjoista ja muuten samalla teos, jossa maanmainio signorina Elettra tekee debyyttinsä. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran jo 1994, mutta on vuosien kulumista ei juurikaan Leonin tekstistä huomaa, muuten kuin liirojen läsnäolosta ja kännyköiden puutteesta.

On jälleen kerran kuuma kesä Venetsiassa Brunetin taipuessa virka-avuksi Mestren poliisille. Mestrestä on nimittäin löytynyt kuoliaaksi hakattu transvestiitti-prostituoitu. Paikallinen poliisi haluaisi ohittaa jutun nopeasti, mutta Brunetti herää miettimään kuinka hänen ikäisensä, keski-ikäinen ja pikkuisen tanakka mies voisi toimia prostituoituna. Vyyhti paisuu suureksi ja ikäväksi, täynnä väkivaltaa, hurskastelua, rahaa ja erittäin viehättäviä miehiä.

Oli mukava kokemus palata sarjan ensimmäisten kirjojen, jokin Donna Leonin luomassa kokonaisuudessa vain toimii hyvin minulle. On yhteiskunnallista kritiikkiä, rikoksia ja pikkuisen nojatuolimatkailua ja Brunetti perheineen ja työtovereineen vain on niin ... ihana. Kuolema vieraissa vaatteissa onkin kokoelma viehättävää kodikkuutta, Venetsian hieman kärsinyttä kauneutta, ihmismielen ahneutta ja rumuutta sekä moraalista moitetta.

Vaikka Kuolema väärissä vaatteissa oli mielestäni tavallista raa'empi Brunetti-kirja tai sitten moraalinen rappio puski niin voimakkaasti sivujen välistä päälleni, että koin kirjan niin synkkänä. Hyytävintä kirjassa taisi tällä kertaa kuitenkin olla ihmisten asennoituminen homoja ja transvestiitteja kohtaan! Kirjan "mysteeri" ei tarjoa suuria yllätyksiä, sen sijaan sekä minä että Brunetti aloimme melkeinpä turhautua liukkaan konnan melkein päästessä hyppysistämme. Annan ehdottomasti plussaa moiselle realismille!

"Brunetti huokasi kyllästyneenä. Mikseivät ihmiset voineet valita paremmin keitä vihasivat, harkita edes hiukan? Käyttää kenties edes hiukan järkeään? Mikseivät he vihanneet kristillisdemokraatteja? Tai sosialisteja? Tai ihmisiä, jotka vihasivat homoja?"

Otava, 2012
Sivuja: 299
Alkuteos: Dressed for death
Suomentanut Kristina Rikman

Venetsia: pudonneiden enkelten kaupunki / John Berendt

Pudonneiden enkelten kaupungin olisin ehkä lukenut jo pelkän nimenkin perusteella, se nimittäin on kaunis ja mielikuvitustani kutkuttava. Kirjan nimi juontaa juurensa tilanteeseen, jossa Harry Barin (huom! Hemingwayn kantapaikka!) omistajan päähän oli osua pala rapistuneesta kirkosta putoavaa kivienkeliä. Kuinka runollisia voivat varoitustaulut ollakaan?!

Luulin kirjan ensin olevan fiktiota kunnes ilokseni tajusin että kyseessä olikin Berendtin tekemä todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin pohjautuva kuvaus ajalta jolloin kirjailija oli juuri saapunut Venetsiaan ja kaupungin historiallinen teatteri, Fenice oli palanut poroksi. Tapahtuma järkytti venetsialaisia ja palon poliisitutkinta ja teatterin jälleenrakennusprojekti alkoivat uhkaavasti muuttua farssiksi.

Kirjoitusprosessinsa aikana Berendt tutustui moniin tunnettuihin venetsialaisiin. Kuuluisimpiin kuulunevat Ezra Pound ja hänen rakastajattarensa Olga Rutge, joiden kirjeenvaihdon omistajuus aiheutti aikanaan melkoisen skandaalin. Iäkkäältä Olgalta kun huijattiin melkoinen määrä papereita erään toisen venetsialaisrouvan toimesta. Vaikka tapahtumista saattaisi olla ainesta ihan kokonaiseenkin kirjaan, minusta tämä melko pitkä osio tuntui tylsältä ja vähän väärässä paikassa olevalta, sillä Rutgen kirjeillä ei ole mitään tekemistä teatterin palon kanssa. Tuntui melkeinpä siltä että kirjailija oli vain innostunut tuosta tarinasta ja eksynyt siksi harhateille.

Berendtin tekstiä oli miellyttävää lukea ja pääosassa oleva Venetsiakin näyttäytyi monipuolisena, kauniina ja eriskummallisena tekstissä, täynnä pieniä kuriositeettejä ja salaisuuksia. Olin aluksi hyvinkin ihastunut kirjaan, jota luin säästeliäästi ja makustellen, yrittäen painaa kiehtovia pieniä detaljeja ja paikkoja mieleeni. Matkalukemiseksi kirja oli oivallinen, se päästää lukijansa palazzojen sisälle ja jakelee paikallisista juoruja kuin seurapiirirouva konsanaan. Kirjallisuuden ystäville se tarjoaa myös oivallisen määrän tärppejä tunnettujen kirjailijoiden lempipaikoista ja kokemuksista Venetsiassa.

"Venetsialaisena oleminen", Marcello jatkoi, "ja sen tietäminen, miten Venetsiassa eletään, on taidetta. Se on meidän elämäntapamme, kovin toisenlainen kuin muualla maailmassa. Venetsia ei ole rakennettu pelkästään kivestä, vaan myös hyvin ohuesta verkosta sanoja, jotka lausutaan ja muistetaan, tarinoista ja legendoista, silminnäkijöiden havainnoista ja kuulopuheista. Venetsiassa työskenteleminen ja toimiminen vaatii ennen kaikkea sitä, että ymmärretään sen erilaisuudet ja tasapainon herkkyys. Me Venetsiassa etenemme varovaisesti ja melua pitämättä. Ja erittäin hienovaraisesti. Me olemme hyvin bysanttilaisia, eikä sitä todellakaan ole helppo käsittää."

WSOY, 2006
Sivuja: 442
Alkuteos: The city of falling angels
Suomentanut Liisa Paakkanen