maanantai 21. syyskuuta 2015

The Martian / Andy Weir

En enää muista kuka oli se taitava bloggari jonka teksteistä innostuneena päätin hankkia Andy Weirin The Martian -äänikirjan mutta kuka olitkaan - kiitos vinkistä, kirja oli vallan mainio! Arastelin aluksi kirjaan tarttumista sillä koin tiedenörtin tietoni ja taitoni jokseenkin puutteellisiksi ja olisihan se noloa jos kirjablogaaja ei ymmärtäisi lukemaansa! Mutta tuntemattoman bloggarin kuvaus oli siinä määrin mainio että uskalsin.

The Martian voisi olla tarina lähitulevaisuudesta, sillä aivan hiljattain uutisoitiin Nasan aloittavan harjoitukset ensimmäisen Mars-tehtävän harjoitukset. Tarinan keskiössä on Mark Watney, astronautti epäonnekseen jää Marsiin muun Ares 3:n miehistön pelastuessa planeetan pinnalta. Alkaa yhden miehen epätoivoinen ja vaikea selvitymistaistelu.

Tässä kohden on kerrottava että vaikka tarina vaikuttaa rankalta ja jännittävälta sci-fi-seikkailulta (jota se myös on!), on Mark Watney myös hauska. Tunnustan sekä pidätelleeni hengitystäni että kikatelleeni kuunnellessani tätä kirjaa joka tempaisi minut täysin Marsin pinnalle. Kirjassa on paljon tiedejuttuja enkä todellakaan tajunnut niitä kaikkia teorioita joiden parissa Mark puuhaili mutta ei se mitään. Kuuntelin innostuneena ja ehkä opinkin jotain. Ja oli kivaa.

The Martian oli niitä kirjoja joiden kohdalla ongelmaksi nousee se, että toisaalta herkullista kirjaa tekisi mieli säästellä mahdollisimman pitkään mutta koska juoni on niin koukuttava, se ei onnistu. Osa ansiosta kuuluu myös kirjan maanmainiolle lukijalle, R.C.Braylle joka herättää Marsin MacGyverin eloon loistavalla tavalla.Tämä herkkupala on muuten pian tarjolla suomennettunakin, kirja ilmestyy ensi kuussa Innon kustantamana nimellä Yksin Marsissa ja kirjan pohjalta tehty elokuva saa Suomen ensi-iltansa 9.10.2015. Elokuvan pääosassa komeilee Matt Damon ja luulen että se on kyllä ihan pakko käydä katsomassa!

Podium Publishing, 2013
Kesto: 10h 53min
Lukija: R.C. Bray

1 kommentti:

  1. Scifit eivät ole minun juttu, mutta viihdyin tämän kirja seurassa.. Tämä oli koukuttava ja hauskakin.

    VastaaPoista