perjantai 18. heinäkuuta 2014

Marie-Antoinette, Serial Killer / Katie Alender

Katie Alenderin Marie Antoinette, Serial Killer tuli napattua välipalakirjaksi OverDrivestä kiinnostavan tuntuisen nimen perusteella. Kirjan ajatushan on lyhyesti laitettuna se, että onnettomasti päänsä menettänyt kuningatar palaa Pariisiin kummituksena ja päät luonnollisesti putoilevat - asetelma joka voi olla joko huono tai herkullisen hyvä, riippuen siitä kuinka kieli poskessa kirjailija on työtään tehnyt. Libba Brayn hulvattoman Beauty Queensin rohkaisema päätin antaa myös Marie Antoinettelle ja Katie Alenderille mahdollisuuden.

Tarinan päähenkilö on 16-vuotias amerikkalaistyttö Colette joka kulttuuri- ja kielimatkan puitteissa palaa takaisin esi-isiensä kotimaahan. Matka osuu oivalliseen hetkeen sillä Coletten kotielämä on parhaillaan melko kaoottista, vanhempien ero on johtanut taloudellisiin vaikeuksiin. Samaan aikaan Pariisia koettelee murha-aalto: joku napsii pois päitä nuorilta ja kauniilta ranskalaisilta. Pian Colette joutuukin sukeltamaan Ranskan ja oman sukunsa historiaan säilyttääkseen oman päänsä.

Välipalakirjaksi Marie Antoinette, Serial Killer oli ihan mukiinmenevä luettava. Se ei valvottanut yöllä mutta viihdytti suhteellisen mukavasti aamuisin bussipysäkillä. Valitettavasti kirjaa ei oltu kirjoitettu huumorimielessä vaan haamuja paettiin ihan tosissaan. Olen vähän pettynyt juonen suhteen sillä mukaan on ympätty aika monta kliseetä ja kaikki ei oikein tunnu loogiselta. Harmin paikka, sillä tappajahaamu-ideasta saisi varmaan ihan hauskankin kirjan aikaiseksi...  Nojatuolimatkailu toki on aina mukavaa ja nautinkin kirjassa eniten Pariisista ja sen historiasta.

Scholastic Press, 2013
Sivuja: 296
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut

4 kommenttia:

  1. Sinä löydät aina näitä hauskoja erikoisuuksia. Harmi, ettei tätä oltukaan kirjoitettu kieli poskella - aiheesta olisi varmaan saanut aika herkullisen kirjan aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, outo kirjamaku ja loistava e-kirjasto mahdollistavat kaikenlaisia asioita... Tämä olisi voinut olla mainio kirja jos kirjailija olisi uskaltanut heittäytyä vähän enemmän sen sijaan että kirjoittikin aika tavanomaisen jutun.

      Poista
  2. Vinkeältä kuulostava premissi, mutta harmi jos toteutus jää puolitiehen. Beauty Queens -meininki olisikin voinut olla aika hulvatonta. :D Saattaisin kuitenkin napata puhelinluettavaksi, kun sivumääräkään ei huimaa päätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Beauty Queens-meiningillä tämä olisi ollut ihan hulvaton. Puhelinluettavana aamuruuhkissa kirja kuitenkin on ihan passeli tämmöisenäänkin.

      Poista