sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Blogista kirjaksi eli Bloggaajien viikot

Idean bloggaajien viikosta lähti liikkeelle niinkin arkisesta paikasta ruokakaupasta. Kaupan kuulutuksissa kun mainostettiin neljän kotimaisen bloggaajan suunnittelemaa korumallistoa, muistin myös lukeneeni erään muotibloggaajan suunnittelemasta vaatemallistosta. Hienoa ja mielenkiintoista, tätä tuskin moni olisi vaikkapa viisi vuotta sitten uskonutkaan! Jäin kuitenkin miettimään millaisiin saavutuksiin bloggarit ovat kirjallisuuden saralla yltäneet ja siitä se sitten lähtikin...

Pienen kyselemisen ja googlettelun jälkeen päätin siis pitää Bloggaajien viikon, jolloin luen blogeista syntyneitä kirjoja. Mielenkiintoista luettavaa löytyi niin hurjasti että päätin venyttää teemaa kahden viikon ajalle - ja siltikin kyseessä on vain pieni pintaraapaisu.

Lukulistaltani löytyy rohkeita blogeja, jotka ovat ainakin yrittäneet muuttaa maailmaa, herkuttelua ja omien elämänkokemusten jakamista. Ja koska tässä blogissa pidetään sarjakuvista, poimin mukaan myös kaksi esimerkkiä piirrettyjen kuvien saralta.

On mielenkiintoista nähdä millaiset blogit ovat kirjoiksi asti ponnistaneet ja mikä juuri näistä blogeista on tehnyt poikkeuksellisia moniin muihin verrattuina. Myös bloggajan kehityskaari ja kokemukset esimerkiksi lukijoiden kanssa kiinnostavat.

Kaksi blogeista pinnalle ponnistanutta teosta olen esitellyt jo aiemminkin, mainio Konttorikanat -sarjakuva on sekin saanut alkunsa netissä ja australialaisen Dieettitytön seikkailut ovat taas lähtöisin yhden naisen painonpudotusprojektista.

PS. Blogeista liikkeelle lähteneet kirjat saavat nyt oman tunnisteensa Blogit.

6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla! Löysinkin oikein mielenkiintoisia blogikirjoja, ainakin omasta mielestäni...

    VastaaPoista
  2. Noniin! Jatkoa jäädään odottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selevä! Mielenkiintoisia kirjoja olikin vaikka kuinka, mutta saatavuus ja aika vähän rajoittivat...

      Poista
  3. Minäkin odotan mielenkiinnolla projektisi hedelmää! :)

    VastaaPoista