sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Cuba: My revolution / Inverna Lockpez, Dean Haspiel

Ja Kuuballa jatkan tänäänkin... Tänä vuonna sarjakuvajumalat näyttävät suosivan minua sillä kirjaston hyllyssä minua odotteli jälleen kerran mainio löytö. Tällä kertaa vuorossa oli osittain taiteilija Inverna Lockpezin omiin kokemuksiin pohjautuva kuvallinen draama siitä, millaista oli olla nuori nainen Fidel Castron Kuubassa 1960-luvulla. Lockpez on syntynyt Havannassa, Kuubassa. Hän opiskeli siellä lääketiedettä ja taidetta. Hän muutti Yhdysvaltoihin 1960-luvun lopulla. Nykyisin Lockpez on arvostettu kuvataiteilija.

Cuba: My revolution -kirjan on kuvittanut Emmy-voittaja Dean Haspiel, jonka kynänjälki on tuttua mm. American Splendor-sarjasta, Hämähäkkimiehistä ja Batmaneista. Kirjan kuvitus onkin minulle noista sarjoista tuttua, sujuvaa ja näyttävää, yksityiskohtaista työtä. Kirja on väreiltään mustavalko-punainen ja punaista näytetään käyttävän eri sävyissään tehokkaasti tunnelman luomiseen tarinan eri hetkissä. Kirja on jaettu kappaleisiin, joiden alussa  on kuvia Lockpezin omista töistä, kts. alla.

Kirjan päähenkilönä on Sonya, joka tarinan alussa on nuori ja idealistinen tyttö, joka haluaa monen muun tavoin uskoa Castron hallintoon, jossa bordellit lakkautetaan ja ilotytöistä tehdään pankkivirkailijoita! Kirja kattaa vuodet 1958-1966 Sonyan elämästä. Kahdeksan vuoden aikana huolettomasta tytöstä kasvaa aikuinen nainen, selviytyjä, joka joutuu elämässään tekemään rankkoja ratkaisuja.

Cuba: My revolution on huikea pakkaus, joka käsittelee mm. politiikkaa ja vallan väärinkäyttöä, pelkoja ja pettymyksiä ja rakkauttakin. Huolimatta sen aiheiden rankkuudesta, löytyy kirjasta myös positiivisia ruutuja, kuin todisteena siitä, että ihmisen luontoon kuuluu yrittää pärjätä ja normalisoida olonsa vaikeimmissakin olosuhteissa. Kirja on kaunis, rohkea ja karu tarina lähihistoriasta. Surullista kyllä, Lockpezin mukaan ei hänen kertomuksensa ole poikkeuksellinen, lähes jokaisella amerikankuubalaisella perheellä on samanlaisia murheellisia kokemuksia kerrottavanaan.

Cuba: My revolution saa ehdottaman lukusuositukseni. Kun Näkymättömien käsien kohdalla sanoin "jos luet vain yhden sarjakuvan, lue tämä", on jatkettava samalla kaavalla! Jos luet kaksi sarjakuvaa vuodessa, lue tämäkin!



DC Comics, 2010
Sivuja: 144
Kirjasta lisää: Inverna Lockpezin kotisivut

2 kommenttia:

  1. Kävin hakemassa tämän perjantaina lainaan, yritän ehtiä lukea pian, sillä kuubalainen sarjakuva kiinnostaa todella paljon. Sarjakuvien mukana tulee mukavasti kierrettyä ympäri maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Minusta tämä oli sikälikin mielenkiintoinen että kuvaa kiinnostavaa aikaa Kuuban historiassa ja pohjautuu osittain tositarinaan. T

      Takakannen valokuvassa on muuten käsittääkseni Lockpez Kuuban aikoinaan ja sama kuva löytyy piirrosalbumistakin.

      Poista