Toistaiseksi jokainen lukemani Joyce Carol Oatesin kirja on ollut melkoista herkkua vaikka kirjailijan aiheet eivät olekaan siitä iloisimmasta päästä. Daddy Love ei tässä suhteessa ole poikkeus Oatesin tuotannosta sillä aiheena on tällä kertaa pedofilia ja Oates johdattaa kirjassa vastaanhangoittelevan lukijansa suoraan hirviön iholle. Daddy Love on nimittäin aiheensa takia epämiellyttävä vaikka Oates kirjoittajan lahjoineen tekeekin jälleen kerran vaikuttavaa työtä. Tunnelmiltaan kirja muistuttaa jonkin verran viime vuonna suomeksi ilmetynyttä Sisareni, rakkaani -teosta, joka jätti minuun jälkensä.Daddy Love kertoo siis tarinan Chester Cashistä, saarnaajasta jonka harrastuksena ovat ... pienet pojat. Kirja alkaa vuodesta 2006, jolloin Chester päättää omatoimisesti ja kovakouraisesti "adoptoida" ostoskeskuksessa Dinah Whitcomben viisivuotiaan Robbie-pojan. Robbiesta tulee Gideon, Daddy Loven oma poika ja lelu, joka altistuu monenlaiselle henkiselle ja fyysiselle kidutukselle.
Daddy Love ei ehkä ole kirja kaikkein herkimmille sillä niin pirullisen hyvin Oates kuvaa Chesterin mielenliikkeitä. Hän tuo hienosti esiin miehen petollisen luonteen, melkein kuin olemassa olisi kaksi erillistä olentoa, pidetty Chester, joka on lempeä ja suojelevainen isä ja Daddy Love, ihmishirviö. Kirjassa pääpaino on kidnappaajan ja hänen uhrinsa "yhteisellä" elämällä, joita kirjailija rytmittää otteilla Dinah Whitcomben elämästä. Ratkaisu tuntuu toimivalta, sillä se antaa lukijalle mahdollisuuden hetkeksi vetää henkeä ennen Daddy Loven synkeään maailmaan uudelleen sukeltamista. Oates saakin hyvin pienet karmeat hetket eloon niin että melkeinpä saatoin kuulla Daddy Loven äänen korvissani.
Toisin kuin monet jännärit, tässä kirjassa ei mässäillä väkivallalla ja raakuuksilla. Oates jättää paljon asioita sanomatta ja antaa lukijan itsensä täydentää tapahtumien aukot, mikä tavallaan on jopa ehkä tehokkaampaa kuin kaiken yksityiskohtainen kuvaaminen. Kirja on melko rankkaa luettavaa, joten en suosittele sitä kaikkein herkimmille lukijoille. Kuten monet muutkin Oatesin kirjat, se jätti minulle hivenen ahdistuneen olon ja paljon (sekavia) mietteitä teoksesta ja elämästä yleensäkin. Lukiessani pohdin useampaankin otteeseen Oatesia ja sitä kuinka raskaalta moisten tunnelmien ja ihmishirviöiden kuvaaminen mahtaakaan tuntua jos jo pelkkä lukeminen herättää tällaisiä tunnereaktioita?!
"Not afraid of your daddy, are you, son? Your Daddy Love?Head of Orpheus, 2013
N-no, Daddy.
Now both the child's eyelids twitched. His little face strained and unsmiled.
D'you mean to piss off your Daddy Love? This some kind of mutiny?
His son was reminding Daddy Love of his former son(s) who'd disappointed him, and infuriated him.
Daddy Love's fingers twitched. Daddy Love was a hands-on kind of daddy."
Sivuja: 279
Vaikuttaa kyllä hyvin tyypilliseltä Oatesilta. Pidän itseäni melko herkkiksenä ja esimerkiksi monet leffat jätän suosiolla väliin, jos niissä vain on pieniäkin viitteitä väkivallasta tms. Mutta Oatesin kirjoihin suhtaudun kuitenkin toisella tavalla, sillä tiedän, että hän ei mässäile, vaan antaa lukijan itsensä täydentää aukot. Silti tai ehkä juuri siksi ne jättävät voimakkaan jälkimaun, jota joutuu pitkään pureskelemaan. Ja tosiaan on mielenkiintoista, miten Oates pystyy etäännyttämään itsensä kun hän kirja kirjan perään pui näitä järkkyjä aiheitaan.
VastaaPoistaJaana, kyllä tämä aika tyypillistä Oatesia on. Pidän hänen tyylistään olla mässäilemättä kauheuksilla ja jotenkin päästä "pahiksien" nahan sisään. Moni kirja hänen kirjoistaan on jättänyt minullekin voimakkaan jälkimaun - hyvän kirjan merkki! Itse en kyllä taitaisi pystyä tällaistä tekstiä kirjoittamaan, mutta hienoa että joku muu pystyy!
PoistaLuin Elegian blogista tästä pari päivää sitten, ja kiinnostuin kirjasta jo silloin. Niin paljon odotan etttä tämä julkaistaan suomeksi, kun englantini ei vielä ole tarpeeksi vahvaa tällaisen lukemiseen.
VastaaPoistaKrista, minusta tämän kirjan kieli oli aika helppoa ja sivujakin on melko vähän eli rohkeasti kokeilemaan vaan jos kirja kiinnostaa. :)
PoistaKuten Jaana tuossa jo totesi, kuulostaa Oatesilta. Varmaan juuri tuo, ettei Oates mässäile raakuuksilla, tekee hänen kirjoistaan niin vaikuttavia. Ja tietenkin se, että hän kirjoittaa todella hyvin. Varmasti tulen tämänkin kirjan lukemaan, jahka se suomennetaan. Minäkin olen aika herkkä, mutten silti ole Oatesin kirjoista ahdistunut. Ajattelemaan ne pistävät, mutta se nyt ei ole mikään huono asia.
VastaaPoistaAnna Elina, tämä on taattua Oatesia. Tämä teos ei ollut mikään hyvän olon kirja mutta oli silti vaikuttava lukukokemus, niinkuin Oatesin kirjat usein.
PoistaOates osaa tosiaan kuvata raaemmatkin tapahtumat olematta raaka ja tarkoituksenmukaisesti brutaali. Hän saa painostavan tunnelman aikaiseksi ehkä juuri olemalla sanomatta suoraan, niin kuin kirjoititkin. Eli antaa lukijan täyttää ne aukot.
VastaaPoistaKävinkin muuten juuri tänään kirjastossa lainaamassa lisää Oatesia :D
Hei, hienoa! Toivottavasti luvassa on taas hyvä lukukokemus!
PoistaOlen lukenut vain yhden Oatesin kirjan ja esimerkiksi Sisareni, rakkaani on jäänyt lukematta juuri sen perusteella, mitä olen siitä ja sen tunnelmasta kuullut. Kirjoitat tästä kirjasta kuitenkin niin, että ehkä siihen uskaltaisi tarttua.
VastaaPoistaMargit, Daddy love on kyllä rankka kirja ja tunnelmaltaan aika samanlainen kuin Sisareni, rakkaani mutta kirjailija ei tosiaan mässäile kauhuilla.
PoistaOates on kyllä tehnyt minuun huikean vaikutuksen lukemieni kirjojen myötä! Alkukielisenä en olekaan lukenut häneltä mitään, tämän voisinkin laittaa kyllä tilaukseen!
VastaaPoistaSusa, tämä on rankka mutta vaikuttava kirja ja minusta hyvin tyypillistä Oatesia. Jos olet lukenut Sisareni, rakkaani, on tämä hyvin samanlainen hengeltään vaikka kerrontatekniikka erilainen onkin.
Poista