Guilt / Jonathan Kellerman

Jonathan Kellerman oli aikoinaan yksi luottodekkaristeistani ja siksi vieläkin palaan uskollisesti herran kirjojen pariin vaikka lukusuhteemme kiihkeimmät päivät ovat jo selvästi takana. En oikeastaan halua valittaa, sillä Alex Delaware -sarja on oikeastaan ihan kelvollinen, mutta nyt kun sarja on saavuttanut jo 28. kirjansa, alkaa tuntua siltä että kaikki on jo nähty, tehty ja sanottu. 28 kirjaa on toki varsin kunnioitettava suoritus mutta ehkäpä kirjoissa alkaa jo tuntua hienoinen uupumus.

Tällä kertaa Delaware ja Sturgis kutsutaan selvittämään tapausta, jossa pienen vauvan luuranko löytyy pihapuun kaatamisen yhteydessä. Pienen luurangon iäksi arvioidaan yli 50-vuotta, mutta poliisin tutkimukset kuitenkin saavat pahan uudelleen liikkeelle sillä pian naapurustosta löytyy jo lisää ruumiita.

Vaikka sinänsä Kellermanin tavassa kuljettaa tarinaa ei mitään vikaa olekaan, olen kaikkien lukemieni kirjojen jälkeen oppinut niiden toimivan tietynlaisen kaavan mukaan, mikä osaltaan ehkä heikentää jännityksen tehoa. Kuten niin monta kerta useamminkin, Kellerman lähtee liikkeelle yhdestä skenaariosta, tarjoilee lukijalleen muutamia vauhdikkaita teorioita ja päätyy lopulta johonkin ihan erilaiseen. Tällä kertaa juonessa on tavallista enemmän glamouria, sillä nyt kurkistetaan Hollywood-tähtien maailmaan ja muutama kirjassa esiintyvä henkilö vaikuttaakin suorastaan tutulta. Pariskunta, joka adoptoi jättimäisen lapsikatraan maailman eri kolkilta kuulostaa varmasti ainakin tutulta?

Guilt oli sinänsä melko toimiva jännityskirja vaikka muutaman epäloogisuuden olinkin huomaavinani. Minun oli esimerkiksi vaikeaa ymmärtää miksi konsultoiva psykologi olisi selvittelemässä 50 vuotta vanhan ruumiin tapausta ja Alex osoittautui muutenkin vähän turhankin onnekkaaksi ja nerokkaaksi tapauksen ratkaisemisessa. Tämä on toki ymmärrettävää, onhan kyse kirjan päähenkilöstä, mutta samalla minusta myös hitusen ärsyttävää, pieni särö tai virhe tekisi päähenkilöstä kuitenkin inhimillisemmän ja samaistuttavamman.

"There are many reasons I became a psychologist. Some I understand, some I'll never even be aware of.
One motive I think I do get is the urge to protect, to make up for the abandonment that ruled my childhood. It's a trait that usually fits the job well, earning patient gratitude and delusions of godliness."

Ballantine Books, 2013
Sivuja: 400