Tervetuloa tammikuu!

Sinne se meni, taas yksi vuosi takana. En oikein ole talvi-ihminen ja kulunut joulukuu kaiken saamamme lumen kanssa on ollut kyllä melkoinen. Tai no, ei minulla mitään ole lunta vastaan, mutta pakkanen ei vain ole minun juttuni. Lohduttaudun siis ajattelemalla että päivät jo lyhenevät ja kuljetaan taas kohti kesää (vaikkei nyt siltä vielä tunnukaan)...

Joulukuun lukemisia sääteli aika paljon kiire. Sitä oli töissä ja kotona, sillä meidän perheessämme loppuvuosi on kiivasta synttärikautta ja sitten onkin jo joulu. Touhua siis riittää kuin Korvatunturilla konsanaan! Tämä ehkä heijastui lukemiseen, sillä huomasin kaipaavani luettavakseni ennen kaikkea jotain kevyttä ja olin ehkä tavallista kriittisempi lukemani suhteen. Oikea lukuhetki on tärkeä, sillä esimerkiksi Linn Ullmanin perhedraama ei yhtään sopinut joulun jälkeiseen iloiseen oloon.

Kiltti olin kuitenkin ollut, sillä Joulupukki toi minulle peräti kaksi tiiliskiviromaania - Kate Mortonin The Secret Keeperin ja Ken Follettin The Winter of the Worldin. Ihan vielä en ole jaksanut niitä korkata, mutta kaikki aikanaan...

Joulukuun luetut

Joulukuussa luin yhteensä 20 kirjaa ja n. 5279 sivua, pl. lukemani kaksi sarjakuvaa ja kolme e-kirjaa, joiden oikeita sivumääriä en tiedä. Kuukauden parhaita herkkupaloja olivat tällä kertaa Art Spiegelmanin Maus, Ruta Sepetyksen Harmaata valoa ja Wayne G. Hammondin ja Christina Scullin kaunotar Hobitti Tolkienin silmin. Joulukuun lukemisto on ollut varsin sekalaista sakkia, tietopaketeista lanuun ja seikkailukirjoihin ja sarjakuvista sci-fiin ja hauskaa on ollut. On kai pakko jo tässä vaiheessa alkaa myöntämään että blogini "linja" on linjattomuus. Luen näemmä kaikenlaista, jos vain kirja/aihe sattuu uteliasta lukutoukkaa kiinnostamaan.

• Kultahammas / Inna Patrakova
• Aarteemme kallis / Linn Ullman
• Kongo / Michael Crichton
• Kani nimeltä Jumala / Sarah Winman
• The Christmas Letters / Lee Smith
• Kuolleiden satama / Patricia Cornwell
• Kaunasin sivut / Jyrki Erra
• Naisena olemisen taito / Caitlin Moran
• Kunnon mies: kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä / A.J. Jacobs
• Grace under pressure: Going the distance as an Asperger's mum / Sophie Walker
• The garden of evening mists / Tan Twan Eng
• Taivaspaikka / Juan Gómez-Jurado
• Hobitti Tolkienin silmin / Wayne G. Hammond, Christina Scull
• Maus: Selviytyjän tarina / Art Spiegelman
• Paikka vapaana / J.K. Rowling
• Harmaata valoa / Ruta Sepetys
• Lola's Secret / Monica McInerney
• Darth Vader ja poika / Jeffrey Brown
• Bad Hair Day / Carrie Harris
• Kirottujen kirjojen kauppias / Marcello Simoni

Haasteiden tilanne

Haasteiden suhteen otin laiskan loppukirin ja löysinkin muutama mukavan yllättäjän, esimerkiksi Michael Crichtonin Kongoon en olisi luultavasti tartunut lainkaan mutta kun Kaunokirjallinen maailmanvalloitus sitä vaati... Kirjallisesti seikkailin siis tässä kuussa Kongon demokraattisessa tasavallassa, Jordaniassa, Liettuassa ja Malesiassa.

Eurooppa-haasteessa nappasin itselleni Vatikaanin, muuten vauhti alkoi sillä saralla jo hiipua. Hiljaista oli So Americanissakin, valloitettua tuli vain Virginia.

Entäs ensi kuussa/vuonna?

Ensi kuussa vietetään ainakin blogisynttäreitä ja silloin on luvassa taas arpomista! Huomenna on vuosittaisen tilastotuokion vuoro, sillä minun tammikuuni alkaa aina kilometrin pituisella katsauksella menneeseen. Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä siis katsellaan käppyröitä, blogivuoden kohokohtia ja suosituimpia postauksia.

Kultahammas / Inna Patrakova

Inna Patrakovan kirjat ovat minusta hilpeää luettavaa, kepeitä ja vähän mutkia suoristavia mutta hauskoja. Kirja on tekijänsä kolmas ja olen Mari A:n kanssa samaa mieltä siitä, että se on tekijänsä paras. Tulkki muistutti paljon chick-lit -kirjaa, mutta Naapureissa Patrakova alkoi jo löytää oman tyylinsä. Kirjailija iloittelee venäläisten ja suomalaisten stereotypioilla lämpimästi, tällä kertaa muistellaan 1990-luvulla suosittuja bussimatkoja Venäjältä Helsinkiin.

Kultahampaan päähenkilönä on nuori ja pätevä opas Daša, joka saa kyseenalaisen ilon luotsata jälleen yhden pietarilaisryhmän Suomeen. Bussiin mahtuu kaikenlaista porukkaa kultahampaitaan piilottelevasta mummosta kauhukakaraan ja hänen vanhempiinsa. Kirja kattaa muutaman päivän pituisen matkan tämän sekalaisen seurakunnan mukana ja on siksi lyhyt, mutta oikeastaan ihan sopivan pituinen tälle kertomukselle.

Pidin Dašasta, joka suhtautuu seurueeseen kaiken nähneen ja kokeneen oppaan kyynisyydellä. Kateeksi ei opasta käy, kukapa haluaisi raahata villiä vekaraa käsiraudoissa Itäkeskuksessa tai etsiä kadonnut passia jorpakosta - mutta kaiken tämän ja enemmänkin Daša hoitaa, se kai kuuluu oppaan toimenkuvaan?

Patrakovan kirjat eivät ole tajunnanräjäyttäviä kirjallisia teoksia, mutta viihdyn silti niiden parissa oudon hyvin. En tunne riittävästi venäläisiä ottaakseni kantaa heitä koskeviin stereotypioihin mutta suomalaisille voin naureskella. Kirja sopii mainiosti välipalakirjaksi, kepeäksi pieneksi makupalaksi raskaamman kirjallisuuden väliin.

Uuteen vuoteen sopinee hyvin tämä kuvaus venäläisistä viettämässä suomalaista uutta vuotta. Ollaan me aika riehakasta juhlakansaa, eikös vaan!"Esimerkiksi iloinen ja riehakas uuden vuoden vastaanotto Helsingissä on suomalaisten ja venäläisten käsityksissä täysin erilainen.Turistiemme suomalaista uudenvuoden juhlaa vietettiin aina ravintolassa, jossa venäläiset söivät hiljaa ja kyselivät toisiltaa, milloin juhla alkaa. Näin siihen asti, kunnes heitä kiitettiin käynnistä kohteliaasti ja toivotettiin hyvää yötä ja onnellista uutta vuotta.Joukkojuhlan toivossa turistiraukat säntäilivät paniikissa pitkin Senaatintoria, missä Helsingin pormestari ensin ynisi jotain suomeksi ja sitten puhui naispappi, joka tappoi kaikki halut hyppiä ja hälistä läsnä ollessaan. Lopuksi, kellon lyötyä ja pienen ilotulituksen mentyä, lavalle nousi räikeästi maalattu rouvashenkilö laulamaan tupakasta kähertyneellä äänellä käsittämättömän, pitkäveteisen laulun, joka sai yleisön tilaan, joka täällä vastaa haltioitumista.Sen jälkeen väki alkoi hajaantua järjestäytyneesti koteihinsa."

Helsinki-kirjat, 2012
Sivut: 167
Alkuteos:  Zolotoi zub
Kirjasta lisää: Mari A:n kirjablogi

Aarteemme kallis / Linn Ullman

Tarttuessani Linn Ullmanin kirjaan en etukäteen tiennyt mitä odottaa. Takakansi vihjaili lupaavasti murhasta, joten visioin itseni jännittämässä joulusuklaiden parissa. Toisin kävi, sillä jännityskirjasta tässä ei tosiaankaan ole kyse.

Tarinan keskiössä on perhe, sellainen joka kai ulkoapäin katsottuna näyttäisi ihan tavalliselta. Isoäiti-Jennyn 75-vuotisjuhlat lähestyvät eikä rouva haluaisi juhlia, tytär-Siri sen sijaan päättäväisesti ajaa järjestelyitä eteenpäin. Sirin avioliitto Jonin kanssa natisee liitoksissaan, mies on jo vuosia kirjoittanut kirjallisen trilogiansa viimeistä osaa ja toiset naisetkin kangastelevat mielessä. Siri päättää palkata lapsenvahdin kesäksi ja päätyy valitsemaan parikymppisen, kuukasvoisen Millen, jolle päätös osoittautuu kohtalokkaaksi.

Kirjan tunnelma on melkein hyinen, siitäkin huolimatta että tapahtuma-aika on suloinen suvi. Dekkareiden rakastajana petyin kuitenkin siihen että lupaavat vihjeet murhasta jäivät kuitenkin aika lailla muun kerronnan jalkoihin. Ullmanin kerronta toki herättää perheen eloon ja tavallisuuden ja pinnan alla kytevien salaisuuksien ja jännitteiden kontrasti on hieno ja herättää ajatuksia. Kirja onkin pohjimmiltaan aika surullinen ja synkkä tarina siitä ns. onnellisista perheistä, joissa kaikki on kulissin alla kuitenkin rikki.

Luin tätä joulun pyhienä ja tuntui siltä ettei aika tälle kirjalle olisi voinut olla juuri huonompi. Joulun aikaan kun ei oikein ehkä kuitenkaan haluaisi eläytyä huoliin ja tragedioihin, ei ainakaan sillä intensiteetillä millä Ullman kirjoittaa. En oikein kokenut yhtäkään henkilöistä itselleni läheiseksi ja joulun rentoina, hyvinä hetkinä tunsin melkein ärsyyntyväni näistä ongelmakimpuista - onneton lukuvalinta siis. Oikeastaan surullisinta on se, mikä kirjassa jää melkein sanomatta. Nimittäin se, että nuoren tytön katoaminen, kuolema, koskettaa perhettä niin vähän.

"Äänet, musiikki, kilisevät lasit, lautaset, ruokailuvälineet, hulmuavat pöytäliinat (hän oli pannut ne pöytiin ja hakenut ne pois ja pannut takaisin pöytiin), keskustelujen katkelmat, oletteko nähneet päivänsankaria, ei,ei en minäkään, kaikki erilaiset tavat joilla ihmiset juhlissa nauravat, kovaa ja hiljaa, pyrskähdellen, kiljahdellen, sydämellisesti, flirttaillen, römähdellen, epätoivoisesti, teennäisesti, tirskuen, laskelmoivasti, kysyvästi, mutta sitten olivat myös kaikki ne äänet joita vieraat eivät kuulleet: tuuli, humina puunlatvoissa, ensimmäiset sadepisarat, tokko täällä sataa alkaa. Kyllähän sitä sadetta ennustettiin, mutta ei ole säätiedotuksiin uskomista."

WSOY, 2012
Sivuja: 360
Alkuteos: Det Dyrbare
Kirjasta lisää: Kirjava kammari, Rakkaudesta kirjoihin, Luettua, Ilselä, Lukutuulia, Leena Lumi, Ps. Rakastan kirjoja, Kirjakirppu

Kongo / Michael Crichton

Kongo oli silkkaa bloggarin haastekieroilua. Vuoden lähestyessä loppuaan aloin miettiä että kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen pitäisi kyllä kerätä vielä vähän lisää pisteitä ja apuun tuli kirjaston tietokantahaku, josta loppujen lopuksi sain osumaksi Kongon. Crichton oli kirjailijana minulle suhteellisen tuntematon, Jurassic Parkin toki tiesin vaikken ole elokuvaan tai kirjaan perehtynytkään. Sci-fi ei oikein ole minun juttuni joten suhtauduin kirjaan pienellä varauksella, mutta mitäpä sitä ei tekisi saadakseen vielä yhden pisteen kirjabloggareiden lukuhaasteessa?! (Tiedän... Hullu mikä hullu...)

Kirja sijoittuu muutamiin päiviin kesällä 1979, aikaan, jolloin kännykät, läppärit ja taulutietokoneet olivat vain superteknisiä haaveita harvojen ja valittujen mielissä. ERTS (Earth Resource Technology Service Incorporated) kenttätyöryhmä kohtaa äkillisen loppunsa Kongon viidakoissa etsiessään timanteistaan tunnettua Zinjin muinaista kaupunkia. Timantteja tarvitaan tietokoneiden muistin kehittelyyn ja kilpailu eri toimijoiden välillä on kova eikä likaisiakaan keinoja vältellä. ERTSin tutkimuskeskuksen nuori ja älykäs Karen Ross saa tehtäväkseen perustaa uuden retkikunnan ja aloittaa kilpajuoksun sinisten timanttien lähteelle. Mukaansa Karen valitsee gorillatutkija Peter Elliottin ja hänen tutkimusprojektinsa, naarasgorilla Amyn, jota on opetettu viestimään ihmisten kanssa viittomakielellä.

Kirja osoittautui reilusti vetävämmäksi kuin voimakkaasti 1980-lukua henkivä kansi antoi ymmärtää. Vaikka aluksi snobbailinkin, huomasin että loppua kohden oikeastaan jo odotin Amyn ja kumppaneiden matkaan pääsemistä. Ja kyllä vain - minusta kirjan ehdoton sankaritar on gorilla. Amy oli hauska, hellyyttävä ja ihastuttavan naisellinen tempauksissaan, johon verrattuna kirjan ihmishahmot tuntuivat kalpenevan. Tykkäilin myös kovasti kirjan juonesta ja nyökyttelin hyväksyvästi sille, kuinka Crichton on jaksanut kieputtaa juonta ja henkilöitä vähän kekseliäämmin kuin tulevien vuosien da Vinci koodi -kirjailijat. Varsinkin loppua kohden kirjasta löytyi mukavan kieroja käänteitä...

Kritiikkiksi voisin mainita kirjassa käytetyn satelliittiyhteyden kielen, joka on jonkinlainen vokaaliton versio morsetuksesta. Kirjassa ei kaikkia viestejä kuitenkaan "avata" ja ainakin allekirjoittaneen aivokapasiteetti ei aina riittänyt viestien tulkintaan.

"Legendan mukaan kaupunki, jonka Salomon ajan heprealaiset olivat tunteneet, oli ollut käsittämättömän rikas timanttien lähde. Kaupunkiin vievää karavaanireittiä oli mustasukkaisesti varjeltu, tieto siitä välitetty isältä pojalle, pyhänä salaisuutena sukupolvelta toiselle. Mutta timanttikaivokset olivat ehtyneet ja kaupunki itse lepäsi nyt rapautuvina raunioina jossain Afrikan sydämessä. Vaikeakulkuiset karavaanitiet oli viidakko kauan sitten nielaissut, ja viimeinen kauppias, joka muisti tien, oli vienyt salaisuuden mukaan hautaan monta sataa vuotta aikaisemmin."

Tammi, 1981
Sivuja: 335
Alkuteos: Congo
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kongon demokraattinen tasavalta

Kani nimeltä Jumala / Sarah Winman

Kani nimeltä Jumala on saanut paljon kehuja Blogistaniassa joten olin aika kirjanörttimäisesti innoissani saadessani sen hyppysiini. Ehkä ennakko-odotukseni olivat jo vähän turhankin korkealla tai sitten oli väärä hetki tälle kirjalle, mutten pystynyt täysin rakastumaan Kaniin nimeltä Jumala.

Kirjan juoni ei ole ihan perinteinen kaareltaan, se on oikeastaan yhden naisen elämäntarina. Pienen Eleanorin perhe on tavallaan aika tavallinen, sellainen johon kuuluu isä, äiti ja isoveli. Veli on Ellielle ankkuri, se joka tietää, muistaa ja ymmärtää, kantaa ne murheet, joita ei voi vanhemmille uskoa. Taustalla on myös aina lapsuudenystävä Jenny Penny, joka eräänlaisena kohtalotoverina on aikuisenkin Ellien ajatuksissa usein.

Kirja kuvaa kauniisti ja kiinnostavasti Ellien elämää ja kasvua, kirjailija asettaa tunnetuista tapahtumista merkkipaaluja lukijalle ja sitoo siten Ellien jollakin tapaa unenomaisenkin elämän tiukemmin kiinni meidän aikaamme ja maailmaamme. On Thatcheria, prinsessa Dianan kuolemaa, uutislähetyksiä joita emme voi unohtaa. Näin jälkeenpäin miettiessäni kirja on hämmentävä, sillä koin sen omalla tavallaan maagisena siitäkin huolimatta ettei varsinaisia yliluonnollisia elementtejä kirjassa juuri ole. Winmanin tapa kirjoittaa ja luoda tarina onkin todella kaunis ja luen häneltä mielelläni jatkossakin lisää. Kirjan tyylissä on myös jotain mikä tuo mieleeni Alice Hoffmanin tuotannon.

Kaikista kehuista huolimatta minä ja Kani emme kuitenkaan olleet ihan sydänystäviä, luulisin että vika on allekirjoittaneessa, joka luki kirjan väärällä hetkellä, väärässä mielentilassa, väsyneenä ja hoppuillen. Kirjaston Bestseller-hylly on ihana houkutus, mutta se asettaa myös paineita lukuahmatille, joka yrittää ahtaa liian paljon herkkuja yhteen ainoaan viikkoon...

"Mutta sinä iltana, veljen syliin käpertyneenä, hän näytti pieneltä ja haavoittuvalta; ja tarvitsevalta. Hän painoi rauhallisesti kasvonsa veljen kaulalle, sulki silmänsä ja antautui veljen hellään huomaan, kun tämä kantoi hänet sisälle. En mennyt heti perään. Annoin sen hetken jatkua keskeytyksettä. Annoin hänen haaveilla ja uskoa, että kaikki mikä oli minun oli myös hänen."

Tammi, 2012
Sivuja: 324
Alkuteos: When God was a rabbit

The Christmas Letters / Lee Smith

Lee Smithin The Christmas Letters oli joulunajan heräteluenta. Se osui silmiini OverDrivessä ja kuulosti ihan hyvältä: kolmen sukupolven kattava, joulun aikaan sijoittuva kirjeromaani. Siinäpä minulle fiilistelyä joulun odotusta varten! Mutta, mutta. Ei tämä nyt oikein iskenyt vaikka kuinka joulumieltäni etsinkin...

Kirja koostuu kolmen eri naisen joulukirjeistä perheilleen, ensimmäinen kirja on vuodelta 1944 ja sitä kirjoittaa koti-ikävästä kärsivä nuori rouva Birdie, joka kirjeiden kautta käydään läpi perheen iloja ja suruja. Birdien jälkeen, kultaisella 60-luvulla, ääneen pääsee hänen tyttärensä Mary ja viimeisen kirjeen kirjoittaa Maryn tytär Melanie.

Kirjan idea on toisaalta ihan kiinnostava, toisaalta hankala. Kolmen sukupolven ajan ehtii kyllä tapahtua kaikenlaista ja myös naisten rooli yhteiskunnassa kehittyy tuona aikana merkittävästä. Siinä missä Birdie on melko perinteinen kotirouva (joka tosin myöhemmin alkaa pyörittää pientä ruokapaikkaa), olisi Marylla jo mahdollisuus koulutukseen, vaikka hän hän luopuukin mahdollisuudesta voidakseen olla kotiäitinä. Kirjasta epäuskottavan tekee kuitenkin se, että kyseessä on joulukirje, joihin kukaan tuskin oikeasti purkaa todellisia murheitaan. Siispä kirjan naistenkin elämästä saamme kuulla vain tietynlaisen, pinnallisemman version.

Kirja on kaikesta huolimatta ihan herttainen ja ajatus joulukirjeistä on kerrassaan suloinen. Olisipa ihanaa itsekin saada tai lähettää joulukirje ja kertoa vuoden iloista ja suruista, ehkäpä toteutan ideani ensi vuonna...

Nyt on aika rauhoittua ja aloittaa joulun juhlinta. Me vietämme joulua pääkaupunkiseudun kinosten keskellä, rennosti leväten ja nautiskellen. Arvelen että pukin kontista löytyy pari kovaa pakettia allekirjoittaneellekin ja tuskin maltan odottaa sitä hiljaista joulun hetkeä kun tohina päättyy ja on aikaa käpertyä sohvan nurkkaan suklaan ja kirjan kera.

Suloista joulua kaikille!

(Miss Birdie tapaa miehensä Billin.)
"Now what is your name again?" he asked without preamble and I said "Mary Bird Hodges," though I scarce could talk, and he said, "And are you spoken for?" and I said, "No," forgetting all about William Isley in that instant, and Bill said, "Well, then", and picked me up and kissed me hard, and I saw Stars, I swear I did, before my very eyes, and could not breathe when he set me back down."

Algonquin Books of Chapel Hill, 1996
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut
So American: Virginian osavaltio

Kuolleiden satama / Patricia Cornwell

Pidin aikoinani kovasti Patricia Cornwellin Scarpetta-sarjasta, niistä ensimmäisistä kirjoista, joissa kaikki tuntui olevan vielä niin no rmaalia kuin nyt murhaajien metsästyksessä voi olla. Pidin Scarpetan sinnikkyydestä ja siitä kuinka tarkasti kirjailija kuvaili ympäröivää maailmaa bemareista pastaan ja oopperaan. Suosikkini oli teini-ikäinen Lucy, tietokonenörttireppana, jonka ainoa ystävä taisi olla Kay-täti. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin alkoi muuttua ja Scarpettasta seurueineen alkoi tulla eräänlaisia yli-ihmisiä, eniten kirpaisi Lucyn muutos. Pulleasta ja epäsosiaalisesta teinistä tuli upea supersoturi, joka lensi helikoptereita ja iltaisin koodaili tietokoneohjelmia, tienaten siinä sivussa tolkuttoman määrän rahaa. Tässä vaiheessa menetin kiinnostukseni koko sarjaan ja monta kirjaa onkin jäänyt välistä, mutta kun Elisa kirjan messutarjouksena oli Kuolleiden satama päätin että haluan ainakin kokeilla sarjaa uudelleen.

Kirjan alussa Kay Scarpetta on työskentelee armeijan palveluksessa asiantuntijana kun hänet kutsutaan selvittämään hänen virastossaan sattunutta noloa ja outoa sotkua, jossa kuolleeksi todettu mies onkin ehkä kuollut vasta ruumispussissa. Lisäksi asioita sotkee myös Aspergeria sairastavan nuoren miehen tekemä raaka murha, josta Kayn apulainen, Jack Fielding, on antanut kyseenalaisen lausunnon. 

Cornwellin tapa kirjoittaa miellyttää minua edelleen, kuvailu on tarkkaa ja kerronta sujuvaa. Kuolleiden satama kattaa ajallisesti hyvin lyhyen jakson Scarpettan elämässä ja se tuo kirjaan tiettyä kiihkeyttä, mistä myös pidin. Valitettavasti myös ne asiat, joista en pitänyt, ovat edelleen tallella. Murhajuttuihin on sotkettu poliittista peliä, tiedustelurobotteja ja vaikka mitä!

Kaikesta mutinastani huolimatta, kirja oli nopealukuinen ja melko vetävä juoneltaan. Pidin siitä, kuinka eläväksi Scarpetta mietteineen, pelkoineen ja epäluuloineen tuli vaikka tunnelmat kuolemansyyntutkijan luona usein ovatkin olleet synkkiä. Pidän tämän rouvan pätevyydestä ja siitä, kuinka tiukasti hänen analyysinsä leikkaa hänen läheisiään kuin Scarpettaa itseäänkin.

"Scarpettat ovat juurevaa pohjoisitalialaista sukua, miellä on voimakkaat kasvonpiirteet, vaalea iho ja hiukset ja vahvat luut ja lihakset. Ne kestävät jääräpäisesti niin puutetta kuin hillittömyyttä, johon moni ei uskoisi minun sortuvan. Mutta taipumukset ovat olemassa, rakkaus ruokaan, juomiseen, kaikkeen mitä liha himoitsee, on se kuinka tuhoisaa hyvänsä. Kaipaan kauneutta, ja minulla on väkevät tunteet, mutta olen myös hyvin poikkeava. Osaan olla määrätietoinen ja häikäilemätön. Osaan olla joustamaton ja peräänantamaton, ja ne käyttäytymismallit ovat opittuja. Pidän niitä välttämättöminä. Ne eivät luonnistu minulta itsestään, eivät keneltäkään ailahtelevaisessa, dramaattisessa suvussani, ainakin sen tiedän taustastani. "

Otava, 2011
Sivuja: 398
Alkuteos: Port Mortyary

Kaunasin sivut / Jyrki Erra

Kaunasin sivut oli minulle ristiriitainen kokemus, lajityyppi on sellainen joka kyllä kiinnostaa minua, mutta olen aika kriittinen sen toteutuksen suhteen. Jos en voi heittäytyä juonen vietäväksi, on peli minun kannaltani menetetty. Tässä suhteessa Kaunasin sivut onnistui, juoni veti kohtuullisen hyvin ja aihehan on historiaa rakastavalle lukutoukalle mitä mainioin, onhan mukana ikivanhoja kirjoja ja kirjastoja, joista voi vain haaveilla.

Tarinan päähenkilö on suomalainen Johan, joka saapuu Vatikaanin arkistoon tekemään tutkimustyötä kuningatar Kristiinasta. Erikoiset sattumat alkavat Johanin törmätessä keskiaikaiseen codexiin jonka on kirjoittanut Kymlingen kirkkoherra Castor Cacspuolinen. Käsikirjoituksen salaisuus kiehtoo Johania kuin huume ja tapahtumat vievät miehen Rooman kujilta aina Liettuaan saakka.

Kirjan tapahtumista osa tapahtuu Vatikaanin arkistoissa ja nyt käsi ylös lukutoukat - olenko ainoa joka on joskus haaveillut noiden arkistojen tutkimisesta? Tai edes näkemisestä? Minusta se olisi ainakin aikamoinen unelma, tosin minun sukkani pyörivät jalassa jo melkein lähikirjaston Bestseller-hyllylläkin...

Minun mutuhuttuinen mielipiteeni on, että Kaunasin sivut olisi hyötynyt karsimisesta. Vaikka kirjan parissa viihdyinkin oikein mukavasti, rönsyili tarina silti aika hurjasti ja erilaisia ehkä hitusen turhia juonenpätkiä ja henkilöitäkin löysin, esimerkiksi Johanin monet unikuvaukset eivät aina oikein kuljettaneet juonta eteenpäin vaan enemmänkin alleviivasivat sitä minkä lukija oli jo rivien väleistä löytänyt. Myös kirjan dialogi tökki hetkittäin, sillä vaikka kieli olikin kaunista, se tuntui liian teatraaliselta makuuni.

Edellä mainituista huolimatta, kokonaisuus oli kiintoisa ja viihdytti. Etenkin Kaunasin osuus nousi minulle melkein visuaaliseksi kokemukseksi joka sai tämmöisen lukupelkurin pidättämään hengitystään!

"Veran silmät olivat omituiset. Ne seurasivat suun hymyä ja niissä läikehti samanlainen valo kuin tuulen kiidättäessä pilviä nopeasti auringon editse. Kun hän hymyili, hän oli oikea kaunotar, mutta kun pilvi peitti auringon, hänen koko olemuksensa muuttui: pimeys valloitti hänen katseensa. Toivoisin salaa, ettei hän viipyisi pitkään, sillä en halunnut joutua vastatusten tuon oudon, valon ja pimeyden välillä häilyvän katseen kanssa."

Otava, 2012
Sivuja: 544
Ikkunat auki Eurooppaan: Vatikaani

Naisena olemisen taito / Caitlin Moran

Caitlin Moranin kirjaa markkinoidaan feminismin raamattuna. Itse pongasin kirjan alkuvuoden Lontoon reissulla, se keikkuessa jokaisen kurkkaamani kirjakaupan suosituslistalla. Silloin jätin kirjan kauppaan mikä jäi pikkuisen harmittamaan, utelias lukutoukka kun olen. Onneksi vahinko tuli nyt korjattua, kiitos kirjastosta löytyneen suomennoksen.

Naisena olemisen taidossa Moran käy läpi omaa henkilöhistoriaansa ja sivuaa samalla erilaisia naiseuden mutkia ja mysteereitä. Moranin nuoruus ei ole siitä tavan omaisimmasta päästä, suurperheen esikoinen kasvaa köyhänä pullukkana, joka kehittää hurjan (ja kuvitteellisen) suhteen Chevy Chaseen, haluaa kiihkeästi tulla suudelluksia ja tutustuu muotiin vasta aikuisena.

Osittain Moranin kirja oli hämmentävää luettavaa, en tunnistanut kaikkia hänen kuvaamiaan omasta elämästäni ja jäin myös monesti miettimään mikä oli liioittelua ja huumoria, mikä ehkä totta. En tiennyt Caitlin Moranista etukäteen mitään, joten tuon mainitsemani rajan veto oli välillä vaikeaa. Kirjan suomalainen kansi tuntuu kuitenkin jollakin tavalla tavoittavan kirjan hengen vaikkei olekaan yhtä näyttävä kuin britti-versionsa, jossa komeilee Moran itse.

Usein feminismi kuvataan mediassa jotenkin tosikkomaisena ja tiukkapipoisena suhtautumisena, mutta Moranin kirja on rempseä, realistinen, nokkela ja paikoin hauskakin teos. Se on hyvä tapa viedä feminismin viestiä eteenpäin varsinkin nuoremmalle polvelle. Samalla Moran käy myös läpi median ilmiötä, omat mainintansa saavat niin käsittämätön Katie Price kuin Lady Gagakin. Tuntuu hurjalta että lehdistössä kehuttaisiin Pricea hyväksi naisen roolimalliksi, mutta ehkä olen vain tosikko. Pohjimmiltaan Moranin viesti on yksinkertainen: olkaa rohkeita ja rakastakaa itseänne. Olipa kyse tyylistä tai perheestä, tehkää omia valintojanne älkääkä antako ennakko-asenteiden määrätä. Se on aika hyvä viesti.

Caitlinin kuukautiset alkavat.Naisten sukupuolielinten läpileikkaus näyttää monimutkaiselta ja epäkäytännölliseltä - se on risteilevine tunneleineen vähän kuin hintava hamsterihäkki. En tosiaankaan ole varma, haluanko "mukaan" moiseen touhuun. Olin kai ajatellut olevani sisältä pelkkää lihaa, aina lantiosta kaulaan, ja että munuaiset oli sullottu jonnekin sekaan. Olin kuin makkara. Tiedä häntä. Anatomia ei ole vahvimpia puoliani. Mielilukemistani ovat 1800-luvun romanttiset romaanit, joissa tytöt pyörtyvät sateeseen, ja Spike Milliganin sotamuistelmat. Kummassakaan ei juuri puhuta menstruaatiosta. Tämä kaikki tuntuu hiukan... tarpeettomalta.

Schildts & Söderströms, 2012
Sivuja: 335
Alkuteos: How to be a woman

Kunnon mies: kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä / A.J. Jacobs

A.J. Jacobsin Kunnon mies on oikein sopivaa luettavaa juuri tähän aikaan kun vuosi lähenee loppuaan ja ihmiset suuntaavat mietteensä kohti tulevaa. Muutaman viikon kuluttua alkaa luultavasti taas miljoonia kuntoremontteja ja dieettejä, tipattomia tammikuita ja karkkilakkoja. A.J. Jacobs toki vetää kahden vuoden terveyskuurillaan homman vähän överiksi, mutta inspiraatiota tästä varmasti saa uuden, ryhdikkäämmän elämän aloitukseen.

Tutustuin kirjailijaan ensimmäistä kertaa Raamatullisen vuoden myötä, tällöin kirjailija oli päättänyt elää vuoden ison kirjan oppeja kirjaimellisesti noudattaen. Lopputulos oli yllättävänkin toimiva, hauska ja informatiiviinen paketti. Tästä syystä tartuin innolla Kunnon mieheen, etenkin kun niitä kuntokuureja on tullut itsekin joskus harrastettua. Jacobs on nelikymppinen mies, joka saa muistutuksen kuolevaisuudestaan sairauskohtauksen muodossa.
On aika katsoa peiliin ja todeta että maha on kasvanut kunnon heikentyessä ja olisi aika tehdä jotain. Jacobs tarttuu haasteeseen omalla tutulla tavallaan ja päättää omistaa seuraavat kaksi vuotta täysimittaiselle terveyskuurilla, jonka aikana käydään mahdollisimman tehokkaasti läpi kaikki hyvinvoinnin osa-alueet oikeasta ravinnosta ja liikunnasta lähtien aina melusaasteen ja toksiinien välttelyyn saakka.

Kirja on mielestäni aika reilu ja hauskakin kuvaus Jacobsin kahden vuoden pituisesta terveysprojektista. Aikaisemmista kirjoista tuttu kaava toimii mukavasti, Jacobs pistää itsensä likoon ja kokeilee hullunkin kuuloisia juttuja, kuten tankotanssia ja kävelykypärää. Hauskoista osioista huolimatta kirja ei ole suinkaan pelkkä vitsi vaan seassa on ihan oikeaa asiaakin, joka pisti myös allekirjoittaneen miettimään. Riittävä määrä unta olisi tärkeää ja siitä usein huomaan itse tinkiväni - kaikki muu on mukamas tärkeämpää kuin lepo. Teen myös istumatyötä, joka Jacobsin kirjan mukaan on myös iso terveysriski, muutenkin kuin vain selälle. Tästä innostuneena päätin aloittaa oman pienen kuntokokeiluni ja yrittää työskennellä n. puolet työajastani seisaallani, kokeilusta kirjoittelen lisää toisessa blogissani.

"Ohjaaja on lyhyttukkainen latinonainen, joka laittaa meidät tekemään lämmittelyliikkeitä ja lantiontyöntöjä. Tässä vaiheessa yritän todella kovasti olla vaikuttamatta pervolta. Olenhan täällä työasioilla. Yritykseni näyttää ammattimaiselta vaarantuu useammankin tekijän johdosta. Ensinnäkin, ohjaaja huutaa jatkuvasti ohjeita kuten "Levittäkää niitä jalkoja kunnolla!" Osallistujien asutkaan eivät auta. Yritän olla tuijottamatta, mutta yritys välttää näkemästä rintavakoja on sama kuin yrittäisi olla näkemättä vanhoja valkoisia miehiä senaatin istunnossa. Niitä vain on kaikkialla."

Nemo, 2012
Sivuja: 384
Alkuteos: Drop dead healthy

Grace under pressure: Going the distance as an Asperger's mum / Sophie Walker

Poimin tämän kirjan luettavakseni puhtaasti siitä syystä, että halusin tietää enemmän Aspergeria sairastavan ihmisen ja hänen perheensä arjesta. Olen itsekin tutustunut sairauteen ja halusin ehkä kirjan myötä hakea lisää ymmärrystä ja sitä sainkin tästä kirjasta. Oli myös helpottavaa huomata ettei kyseessä ollut kauhutarina tai nyyhkyjuttu vaan yllättävänkin aidon oloinen kuvaus perheen elämästä ruusuineen ja risuineen. Pidin siis kovasti siitä, ettei tarinaan oltu väenväkisin ympätty ylimääräistä dramaa kuten joskus tämän tyyppisissä kirjoissa on, arkisemmassa muodossaan lukijan on helpompi samaistua ja päästä perheen elämään kiinni. 

Sophie Walker alkoi tyttärensä Gracen kouluaikoina epäillä että jokin oli pielessä. Tyttönen käyttäytyi sosiaalisissa tilanteissa erikoisesti ja sai hurjia raivokohtauksia. Tutkimukset johtivat diagnoosiin: Aspergenin syndrooma. Kirja kuvaa ennenkaikkea Sophien yrityksiä saada tyttärelleen tarvittavaa apua ja samalla äidin omia tunteita arjessa erikoislapsen kanssa. Seinien alkaessa kaatua päälle hän löytää lopulta omaksi selviytymiskeinokseen juoksemisen ja kirja päättyykin Sophien juoksemaan Lontoon maratoniin.

Asperger on autismin alalaji, jonka oireisiin kuuluvat erilaiset vaikeukset viestinnässä ja sosiaalisessa kanssakäynnissä. He osaavat muita ihmisiä heikommin lukea sanatonta viestintää, kuten kehonkieltä tai äänenpainoja ja ymmärtää viestejä jotka eivät ole kirjaimellisesti tulkittavia. Tämän sulatteleminen vie jonkin aikaa kun yritän kuvitella millaista elämäni olisi jos en kykenisi tulkitsemaan sanatonta viestintää. Epäilemättä minut koettaisiin outona, ehkä jopa röyhkeänä ja joutuisin erilaisiin riitatilanteisiin edes ehkä ymmärtämättä syytä siihen. Näistä oireista kärsii myös Grace, joka päätyy kiusatuksi ja kokee olevansa yksinäinen ja outo - kuin toiselta planeetalta.

Tarinan mörkö on oikeastaan järjestelmä, sillä vaikka Walkerit luulevatkin saavansa Gracen diagnoosin jälkeen tyttärelleen apua, on todellisuus toinen. Tuki-ja neuvontapalveluita on niukasti ja vaikka Grace tarvitsisikin terapiaa ja opetusta viestintään, on sen saaminen todellisen taistelun takana. Voin hyvin kuvitella kuinka lamaannuttavalta perheen arkea pyörittävästä äidistä tuntuu kaiken muun ohella taistelu byrokraattisia tuulimyllyjä vastaan.

Minulle Walkerin kirja olikin ennenkaikkea myötäelämiskirja, sillä joku Walkereissa kosketti. Tarina ei ole varmaankaan poikkeuksellinen, samanlaisia on ehkä montakin. Kirja ei ole tekstinsä puolesta unohtumaton tai koukuttava lukukokemus, mutta silti lämpenin sille ja sen ihmisille. Walkerin tavoite on hieno ja se tulee mielestäni lukijalle selväksi, hän haluaa jakaa tietoa Aspergereista ja muistuttaa ihmisiä siitä kärsivien avuntarpeesta.

Grace suosikkiasu pienenä oli Pienen merenneidon Ariel."She stands in front of our stripy Crate and Barrel sofa, on a jute rug, by a bookcase and shimmers and wiggles in her green sequinned dress, every action remembered and mimicked in perfect detail. Proudly, she brushes her flowing red wig back from her forehead and, at one point, continuesto sing as she picks strands of it off her tongue, to the sounds of muffled parental giggling behind the camera. She is gorgeous and bittersweet as she lilts: 'I wanna to be where the people are ... Wish I could be part of that world.'"

Piatkus, 2012
Sivuja: 261

The garden of evening mists / Tan Twan Eng

The garden of evening mists löytyi luettavakseni vuoden 2012 Man Booker -ehdokkaiden listalta. En tiennyt kirjailijasta mitään, Malesiakin paikkana oli aika vieras, mutta olen ennenkin tehnyt oivia lukulöytöjä tuolta ehdokaslistalta ja kun kirjalla on noin kaunis nimi, niin eihän sitä voi vastustaa. (Ja kaunokirjallisen maailmanvalloituksen pisteethän ovat toki aina tervetulleita...)

Kirjan päähenkilö on tuomarin virastaan eläköityvä Yun Ling. Hänellä on todettu sairaus, joka tuhoaa muistin ja aivojen kielellisen käsittelykyvyn, joten tuomari päättää kirjata muistonsa ylös kun se vielä on mahdollista. Muistelu vie Yun Lingin 1950-luvulle, aikaan, jolloin Malesian poliittinen tilanne oli japanilaismiehityksen jäljiltä aggressiivinen ja kuohuva. Yun Ling on miehityksen aikana ollut sisarensa kanssa japanilaisella keskitysleirillä - tytöistä vain toinen selvisi hengissä koettelemuksesta. Sisar, Yun Hong, oli aina ihaillut japanilaisia puutarhoja ja sodan päätyttyä Yun Ling päättää etsiä käsiinsä itsensä itsensä keisarin puutarhurin rakentamaan puutarhan sisarensa muistoksi.

The garden of evening mists on kirja, jonka nimi kuvaa kirjaa oivallisesti. Se on vaikuttava, vahva ja rauhallinen teos, jossa, kuten japanilaisessa puutarhassa, on kauneuden lisäksi useita tasoja, jotka avautuvat lukijalle joka malttaa rauhoittua. Niille, jotka kaipaavat tempoa, ei kirja ehkä anna paljoa vaikka siinä kyllä tapahtuukin, tarina (tai oikeastaan tarinat) vain aukeavat hitaasti. Etenkin aasialaisista kulttuureista tai puutarhoista innostuneille kirja lieneekin herkkupala, sen tunnelma on vaikuttava ja puutarhan, Yugirin, haluaisin todella nähdä!

Jälleen kerran huomasin kuinka omat ennakkokäsitykseni vaikuttivat suhtautumiseni, sillä kuvittelin kirjan olevan rakkaustarina, mutta kyseessä olikin jotain monimutkaisempaa. Eng kuvaa sekä taidokkaasti sekä Malesian historiaa ja sotaa, vihaa ja väkivaltaa mutta myös sitä sinnikkyyttä ja inhimillisyydestä. Vihaaminen on helppoa, anteeksianto ja ymmärrys taas ei.

Vaikka The Garden of Evening Mists tekikin vaikutuksen, en silti rakastunut tähän kirjaan. Suurin syy taisi olla kyllä lukijassa, joka yritti, välillä turhaankin, keskityä tähän kaunottareen  pakkasenpuremissa ruuhkabusseissa. Tämä kirja vaatii keskittymistä ja rauhoittumista - aivan kuten japanilainen puutarhakin.

"Once I lose all ability to communicate with the world outside myself, nothing will be left but what I remember. My memories will be like a sandbar, cut off from the shore by the incoming tide. In time they will become submerged, inaccessible to me. The propect terrifies me. For what is a person without memories? A ghost, trapped between worlds, without an identity, with no future, no past."

Myrmidon Books, 2012
Sivuja: 350
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut
Kirjallinen maailmanvalloitus: Malesia

Taivaspaikka / Juan Gómez-Jurado

Mausin riipaisevan kuvauksen jälkeen tuntui vähän typerältä tajuta lukevansa Liitonarkki-juttua, siis taas yhtä holokaustia romantisoivaa aarteenetsintää... Olin napannut taivaspaikan mukaani saadakseni vauhdikasta matkalukemista ja harmittelin aluksi valintaani. Juan Gómez-Juradon kirja kuitenkin osoittautui kelpo jännäriksi, jonka pyöri kuitenkin paljon muuallakin kuin natsi-Saksan ajoissa - onneksi, sillä nyt tuntuu siltä että minun holokaust-kiintiöni alkaa jo täynnä.

Toisen maailmansodan aikana juutalaispariskunta yrittää pelastaa poikansa hengen tarjoamalla natsiupseerille suurta, kullalla peitettyä kynttilää. Useita vuosikymmeniä myöhemmin samainen kynttilä paljastaa salaisuutensa käynnistäen melkoisen tapahtumaketjun. Taivaspaikan keskushenkilöinä ovat Vatikaanin ja CIA:nkin palveluksessa oleva superpappi Anthony Fowler ja räväkkä espanjalainen lesbotoimittaja Andrea Otero. Sankareimme polut kohtaavat kun salaperäinen miljonääri Kayn pestaa heidät mukaan retkikuntaansa, jonka on määrä etsiä Jordanian autiomaasta - mitäpä muutakaan kuin sitä liiton arkkia...

Juonensa perusteella Taivaspaikka on melkoi tyypillinen oman lajityyppinsä edustaja, on historiaa, menneisyyden haamuja, salaperäisiä miljonäärejä ja kuolemia, tappeluita, kieroja konnia ja sankaripari. Onneksi Gómez-Jurado on kuitenkin onnistunut mukavasti sotkemaan pakkaa tekemällä päähenkilöstään katolisen papin, joka kelpaisi kyllä vaikka James Bondin kaveriksikin ja valitsemaan tälle aisapariksi pippurisen lesbon. Sankareiden kemiat pelaavat mukavasti yksiin ja varsinkin espanjatar oli minusta vähän hilpeäkin tapaus. Kirjailija mm. maustaa tarinaa toimittajan tekemillä haastattelun pätkillä, joille saa pikkuisen hymyilläkin. Pidin kirjasta enemmän kuin olisin arvannutkaan ja luulen että luen jatkossa kirjailijan muitakin teoksia.

Varmistaakseen, ettei Andrea jäisi tulematta, Fowler oli antanut hänelle lainaan oman rannekellonsa, sillä toimittajan kellossa ei ollut herätystä. Se oli hienostelematon, tarrarannekkeella varustettu, musta laatukello, joka näytti olevan iältään lähes yhtä vanha kuin Andrea. Kellotaulun taakse oli kaiverrettu: "That others may live."

Otava, 2009
Sivuja: 389
Alkuteos: Contrato el Paraiso
Kirjallinen maailmanvalloitus: Jordania

Hobitti Tolkienin silmin / Wayne G. Hammond, Christina Scull

Hobitti-elokuva saa Suomen ensi-iltansa tänään, 12.12.2012 ja sen kunniaksi esittelen ihanan Tolkien-taidekirjan. Hobitti Tolkienin silmin kertoo paitsi tarinan syntyvaiheista ja esittelee Tolkienin itsensä laatimaa upeaa kuvitusta. Oli mielenkiintoista nähdä kuvien kautta kuinka kirjailija on hahmottanut luomaansa maailmaa. Tolkienin kuvitus on minun makuuni kaunista, kenties vähän japanilaistyylistäkin ja esimerkiksi kannen kuvan voisin kuvitella ripustavani omallekin seinälleni. Elokuvaakin on tarkoitus mennä katsomaan, liputkin on jo varattu viikonlopuksi. Tulee olemaan mielenkiintoista verrata kirjan taidetta Peter Jacksonin näkemykseen!

Olen aina ollut kiinnostunut taiteilijan luovasta prosessista ja Hobitti Tolkienin silmin tarjosikin siihen oivallisen näkökulman. Kirjaan on koottu mm. erinäisiä luonnoksia saman kuvan synnystä, mm, Hobittilasta ja Haltijakuninkaan portista löytyy monta kuvaa, joista on hauska huomata miten Tolkien on iteroinut ja leikitellyt ideoillaan. Plussaa kirjassa ovat riittävän isokokoiset värikuvat, jotka hyödyttävät varsinkin karttojen tutkailua - iso plussa tosi-fanien kannalta!

Visuaalisesti kirja on minusta suoraan sanottuna ihana. Minulla ei toki ole minkäänlaista kuvataidekoulutusta, joten en kaiketi ole pätevä antamaan muuta kuin mutuhuttuarvion, mutta toistaiseksi kirjan kuvitus on aiheuttanut vähän samanlaisia reaktioita kuin suuresti fanittamani Hiroshigen työt. Olenkin selaillut sitä jo useampaan otteeseen ja huokaillut kuvien äärellä, jonka jälkeen olen visusti tallettanut aarteeni turvalliseen paikkaan. My precious...

WSOY, 2012
Sivuja: 144
Alkuteos: The art of the Hobbit by J.R.R. Tolkien

Maus: Selviytyjän tarina / Art Spiegelman

Kiitos Blogistanin sattui Maus hyppysiini. En enää muista kuka kirjasta puhui, mutta ihanaa että löysin tämän! Lukemani kirja on Pulitzer-palkittu teos, jossa ovat yksien kansien sisällä molemmat Spiegelmanin Maus-kirjat; Selviytyjän tarina ja Ja täältä vaikeudet alkoivat.

Mausit perustuvat Spiegelmanin vanhempien omiin kokemuksiin toisen maailmansodan aikaisessa Puolassa. Juutalaisperheen kohtaloa tuskin tarvitsee tarkemmin kuvailla, kyseessä on se tavallinen, kamala tarina. Ensimmäinen kirja kertoo pariskunnan alkuvaiheista ja elämästä ghetossa, Ja täältä vaikeudet alkoivat keskittyy aikaan keskitysleireillä. Teoksen kertojana on Spiegelmanin isä, Vladek, nyt jo vanhus, jota poika haastattelee sarjakuvaa varten. Kirjan nykyhetkeä käsittelevät pätkät ovatkin melkein yhtä sydäntäsärkeviä kuin vainon kuvauksetkin, Spiegelman on pystynyt hienosti piirtämään uskottavan ja rehellisentuntuisen kuvan isästään, joka on sanalla sanoen vaikea ukko ja jotenkin niin rikki sisältä niin että melkein itketti.

Mausin piirrokset on yksinkertaisia, jopa karuja ja mustavalkoisia. Normaalisti en ehkä pitäisi hirveästi tämän tyyppisestä piirrosjäljestä, mutta tällä kertaa se tuntuu sopivan aiheeseensa täydellisesti. Osuvaa symboliikkaa on myös itse hahmoissa, joissa kansallisuudet on kuvattu eläiminä, juutalaiset hiirinä, puolalaiset sikoina ja natsit tietysti kissoina.

Kirjoissa on ikäänkuin tarina tarinan sisässä, Vladekin muistellessa omia kokemuksiaan, kertoo Art samalla omaa tarinaansa sodan jälkeen syntyneenä paljon kärsineen perheen poikana. Pikku-Art näkee painajaisia holokaustista ja kilpailee suosiosta kuolleen veljensä kanssa. Myös kirjan teksti tuntuu sopivalta, esimerkiksi Vladek puhuu hiukan huonoa "suomea" kuten maahanmuuttajalle sopiikin.

Maus oli lukukokemuksena sekä mieleenpainuva että haastava. Haastava siksi, että sen teemat ovat raskaita eivätkä päästä lukijaansa helpolla, kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua. Maus otti minut otteeseen vahvasti, olin jopa ajaa bussipysäkkini ohi koska olin niin uppoutunut tarinaan ja kävelymatkan ajankin mustavalkoiset hiiret ja maailman mielettömyys pyörivät vahvasti mielessäni. Tämä on suorastaan itkettävän hyvä kirja.

WSOY, 2003
Sivuja: 159, 135
Alkuteos: My father bleeds history, And here my troubles began
Kirjasta lisää: Ilselä, Sallan lukupäiväkirja, Oota mä luen eka tän loppuun, Kujerruksia, Villasukka kirjahyllyssä

Paikka vapaana / J.K. Rowling

Suhtauduin pelokkaan odottavasti J.K. Rowlingin uuteen kirjaan, en, muun maailman ohella, tiennyt mitä odottaa kirjailijalta, joka loi Harry Potterin. Pähkäilin aikani lukisinko kirjan vai en, kunnes kohtalo ratkaisu puolestani synttärilahjan muodossa.

Rowlingin teksti on tutun sujuvaa enkä oikein ymmärrä keskusteluissa noussutta möykkää teemojen shokeeraavuudesta ja synkkyydestä. Kirjahan on tyypitetty, mielestäni aivan oikein, tyypitetty mustaksi komediaksi eikä Rowling kai ole ennenkään kirjoittanut yltiöpositiivisista ja kepeistä teemoista - Harryhän oli poloinen orpopoika, jonka kasvattiperheen käytös lähenteli vähintäänkin lapsen heitteillejättöä ja sitten oli tietysti se yksi tyyppi, joka sitkeästi yritti poikaa tappaa. Ja rasismia ja muuta mukavaa. Lastenkirjaksi aika synkkää ja raskasta sanoisin, joten ihmettelen hiukan mitä Rowlingilta oikein odotettiin.

Kirja sijoittuu pieneen Pagfordin kylään, jota on pitkään hiertänyt lähikaupunki Yarvilin kasvu. Pagfordilaiset näkevät itsensä hieman parempana väkenä ja siksi kaupungistuneen Yarvilin päihdeklinikat ja sosiaalitapaukset saavat väen nyrpistämään neniään. Erityisesti piikkinä lihassa pagfordilaisilta huijattu Fieldsin-alue, jolla ei niin onnekkaat kansanosat ovat päässet soluttautumaan Pagfordin onnelaan. Kylän tasapaino rikkuu kun kaupunkivaltuutettu Barry kuolee ja kilpailu vapaasta valtuustopaikasta alkaa.

Kirjassa on melkoisesti henkilöitä ja osoittautui työlääksi yrittää muistaa kuka kukin on. Tietyt ydinperheet toki jäivät mieleeni elävinä mutta muut jäivät pakostakin taka-alalle. Kirjan runsaus tuntuikin olevan sen vahvuus ja heikkous, toisaalta se muistutti ilahduttavalla moniäänisyydellään elämää toisaalta taas tällainen pätkissä lukija oli välillä vaikeuksissa yrittäessään muistaa kuka olikaan kenen vaimo/poika/naapuri/kummin kaima... Paikka vapaana taitaakin olla niitä kirjoja, jotka olisivat ehkä kuitenkin hyötyneet karsimisesta, sillä teos on todella runsas ja varsinkin henkilöiden määrä saattaa lannistaa lukijansa. Kenties kirjailija on halunnut antaa äänen koko kylälle, mutta toteutus on kuitenkin lukijan kannalta jäänyt hivenen raskaaksi lukea.

Kirjan kansi on herättänyt keskustelua, joten heitänpä lusikkani soppaan minäkin, sillä muiden kommentoijien tavoin en oikein ymmärrä kannen ideaa, joka antaa mielestäni ihan turhan iloisen ja nostalgisen viban.

Parhaimmillaan Rowling on kirjoittaessaan kirjan nuorista, joiden parista löysin myös omat suosikkihenkilöni, perheen pieksejä isän alistamana kasvaneen Andrew'n joka rakastuu ja sisuuntuu ja narkkariäidin kaltoin kohdellun tyttären Krystalin, joka on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian varhain. Kirjailija sivaltaa keskiluokkaista kaksinaismoralismia ja nimbyilyä ja onkin selvää kenen puolella Rowling on tarinassaan on. Kokonaisuutena kirja ei yllä kiehtovuudessa pottereiden tasolle mutta on silti ihan kelpo romaani. Luen siis jatkossakin mielelläni Rowlingia.

"Krystal ajatteli Mr Fairbrotheria, joka oli aina sanonut häntä Krysiksi. Kukaan muu ei käyttänyt sitä nimeä. Krystal oli pitänyt nimestä. Mr Fairbrother oli ollut kiva. Krystalia itketti.
Fats mietti, kuinka hän voisi muokata tästä hauskan jutun Andrew'lle, tarinan pössyttelystä ja Krystalin panemisesta ja vainoharhasta, että heitä katseltiin, ja siitä kuinka he olivat melkein kompastuneet Barry Fairbrotherin hautaan. Mutta se ei tuntunut hauskalta, ei vielä."

Otava, 2012
Sivuja: 543
Alkuteos: The casual vacancy

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 6 / (Harmaata valoa / Ruta Sepetys)

Olin ajatellut julkaisevani itsenäisyyspäivänä suomalaisen kirjan, viime itsenäisyyspäivänänä fiilistelin Kjell Westön Missä kuljimme kerran -kirjan tunnelmissa. Mutta luettuani Ruta Sepetyksen Harmaata valoa tiesin että tämä on minun itsenäisyyspäiväkirjani.  Havahduin Sepetyksen parista myöhään yöllä ja mielessäni pyöri kokonainen tunteiden kirjo - surusta aina kiitollisuuteen saakka. Siispä minun joulukalenterin luukkuni on siis sävyiltään tumma mutta pimeyden keskellä on lämmintä, toiveikasta valoakin.

Harmaata valoa kertoo liettualaisen Linan ja hänen perheensä tarinan. Eletään kesäkuuta 1941, Lina on 15-vuotias ja Neuvostoliitto on miehittänyt Liettuan. Eräänä iltana Neuvostoliiton salainen poliisi tulee noutamaan perhettä, he saavat vain 20 minuuttia aikaa pakata. Pian Lina äitinsä ja pikkuveljensä Jonasin sullotaan junan karjavaunuun muiden huono-onnisten kanssa ja matka kohti tuntematonta alkaa.

Ruta Sepetyksen esikoisteos perustuu kirjailijan oman isoisän kokemuksiin toisen maailmansodan aikana.  Kirja toi mieleeni etäisesti Anne Frankin päiväkirjan, onhan kyseessä nuoren tytön selviämistarina sodan pyörteissä. Harmaasta valosta välittyy hienosti sodan mielettömyys ja armottomuus. Linalta perheineen riistetään ihmisarvo. He raatavat kuin orjat pakkotyössä, heidät lähes näännytetään nälkään - kuolema ei tunnu olevan koskaan kaukana, pelko taas on läsnä aina. Silti varsinkin Linan äiti, Jelena, yrittää suojella lapsiaan ja pitää koko pienen vankiyhteisön mielialaa yllä. Tämä kirja onkin ennen kaikkea vahvojen naisten tarina, sillä Jelenan hiljainen voima ja Linan suorasukainen, rohkea uhmakuus painajaismaisessa tilanteessa koskettivat.

Kirjan suomennoksen nimi tuntuu nyt hyvin osuvalta, Siperian tundrat ja kovat olot täyttävät sivun harmaudella, kylmällä, nälällä ja pelolla mutta pieniä valopilkkujakin, ystäviä ja rakkauksiakin löytyy. On hienoa että kirjailija on löytänyt tekstiinsä myös positiivisiakin elementtejä, etenkin kun kyseessä on nuorille suunnattu teos.

Toisesta maailmansodasta puhuttaessa ensimmäiseksi mieleen nousevat Saksa ja natsit, juutalaisvainojen kauhut. Historian todella kirjoittavat voittajat, sillä esimerkiksi Baltian miehitys ja neuvostovallan aika ovat saaneet elokuvissa ja kirjoissa huomattavasti vähemmän huomiota. Silti tätä lukiessani en voinut välttyä miettimästä Suomea ja sitä olisiko Linan tarina voinut olla meidänkin kohtalomme ilman suomalaista sisua.

Näin itsenäisyyspäivän alla kirja kosketti entistä vahvemmin, jäin itsekin miettimään omia isovanhempiani. Isoisistäni toinen taisteli talvisodassa Suomen ilmavoimissa, toinen siunasi kaatuneita. Olisiko heidän kohtalonsa ollut Siperia ja kuinka olisi käynyt lapsien, millaiseen maailmaan olisin itse syntynyt ja olisinko ylipäätään täällä tänään? Harmaata valoa sai minut mietteliääksi ja vähän surulliseksikin. Ajattelin paljon menneitä sukupolvia ja sitä kuinka onnekas olen. Itsenäisyyden puolesta tehdyt uhraukset olivat suurilta mutta näin historian valossa tiedän että valinta oli oikea. Kiitos teille isoisät ja -äidit itsenäisestä Suomesta!

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Suomalaisia. Olin unohtanut Suomen. Muistin sen illan, kun tohtori Seltzer oli tullut meille tapaamaan isää. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen.
"Se on vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Leningradista, Jelena", tohtori Seltzer oli sanonut äidille. "Stalin haluaa suojautua länttä vastaan."
"Ryhtyvätkö suomalaiset neuvotteluihin?" äiti kysyi.
"Suomalaiset ovat vahvaa kansaa. He taistelevat", tohtori Seltzer sanoi.

PS. Seitsemännen päivän kalenteriluukku aukeaa Ilselässä!!

WSOY, 2011
Sivuja: 354
Alkuteos: Between Shades of Gray
Kirjasta lisää: Kirjan www-sivut, Leena Lumi
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Liettua
So American: Osavaltio Michigan

Lola's Secret / Monica McInerney

Lola's Secret oli Helmetin e-kirjaston löytöjä. Olen huono etsimään kirjoja tuosta kirjastosta, koska monet kirjailijoista ja teoksista ovat täysin tuntemattomia minulle. Kansikuvan ja takakansitekstin perusteella voi tietysti yrittää tehdä arvauksia, mutta loppujen lopuksi moni valinta on silkkaa tuuria. Tällä kertaa käteeni osui ihan miellyttävä, vahvasti Maeve Binchyn kirjojen henkinen kirja erään perheen joulusta Australiassa.

Lola on 84-vuotias tehopakkaus, joka pyörittää poikansa ja tämän lasten kanssa motellia Australian ?? Valleyssä. Jonkinlainen muutos on ilmassa, Jim-poika vaimoineen on kovin vaisu. Lapsenlapset Bett ja Carol ovat toistensa kurkuissa ja kaukana Hongkongissa lapsenlapsenlapsi Ellen kaipaa kuollutta äitiään. Joulu lähestyy ja Lola päättää repäistä. Hän kutsuu joukon satunnaisia henkilöitä motelliin viettämään joulua ilmaiseksi

Lola's Secret muistuttaa hengeltään Maeve Binchyn kirjoja. Niissä on samanlaista lämmintä kerrontaa tavallisista ihmisistä ja kuten Binchykin, myös McInerney kertoo monta pienempää tarinaa suuremman kehyksen sisällä. Lola's Secret  on jatko-osa The Alphabet Sistersille, jota en, kuten minulle on tavallista, ole lukenut. Vaikka Lolan matkaan pääsikin helposti ilman ensimmäisen teoksen lukemista, mutta kirja kuitenkin spoilasi melko paljon The Alphabet Sistersin tapahtumia, joten mikäli aihe kiinnostaa, älä tee kuten allekirjoittanut vaan aloita alusta.

Kertomuksen ehdoton tähti on teräsmummo Lola, jota myös Really-Great-Granmaksi kutsuttiin. Lola murtaa mukavasti vanhenemisen myyttejä, hän mm. osoittautuu näppäräksi tekniikan hyödyntäjäksi - Lola lähettelee sähköpostia ja tekstailee lapsenlapsenlapsensa Ellenin kanssa sujuvasti. Ikä on tuonut mm. viisautta, mutta se ei myöskään estä rouvaa pukeutumasta värikkäästi, sabotoimasta jouluseimeä tai juonimasta nuoren lemmen tähden. Aivan mainio rouva siis!

Binchyn tavoin McInerney käsittelee tavanomaisten ihmisten elämää ja arjen ongelmia, kirjan tuntuukin muistuttavan siitä, ettei kukaan voi päältäpäin nähdä millaista taakkaa toinen mukanaan kantaa. Lola's Secretissä puhutaan paljon menettämisen tuskasta ja surusta, äitiyden paineista, kateudesta, ylpeydestä ja yksinäisyydestä, kiinnostavia teemoja. Aiheita toki käsitellään melko perinteisesti eikä kirja tarjoakaan lukijalleen suuria yllätyksiä, minulla se putosi kategoriaan ihan mukava kirja. Se ei tarjonnut unohtumattomia lukekokemuksia mutta viihdytti ja välillä jopa pisti hymyilemäänkin hyväntuulisuudellaan.

"Why?" he'd asked. "What makes Christmas better than any other time?"
She hadn't had any answer for that. He'd said good-bye then, telling her there was someone at the door. There might have been. A take-out delivery, probably. He wasn't eating a lot these days, but what he did eat arrived at the house in plastic containers, ordered online. He lived most of his life online. What was the point in going outside when he could do everything from here? This way he was the one in control. He could decide who he spoke to and who spoke to him. If he didn't like what he was reading, or hearing, he just had to change websites or blogs or press Delete. It was ... What? Better? No, safer, that was the word. He'd tried life out there, tried it and didn't like it. It was much easier in here.

 Ballantine Books, 2012

Darth Vader ja poika / Jeffrey Brown

 Täällä ei ole pitkään aikaan ollut esillä sarjakuvia ja asia alkoi oikein jo ärsyttää minua. Outoa miten johonkin kirjatyyppiin osaakin kiintyä. Minulle sarjakuvat ovat jollain lailla kevyempää ajanvietettä kuin kirjat ja kevyemmällä tarkoitan enemmänkin nopealukuisempaa kuin aihepiiriltään helppoa. Oma viehätyksensä on myös kuvituksella, joka päästää uteliaan lukijan kurkistamaan syvemmälle taiteilijan ajatuksiin.

Pahimpaan sarjishimooni löysin lopulta Jeffrey Brownin Tähtien sota -sarjakuvan Darth Vader ja poika. Tunnustan jo tässä kohtaa etten kuulu suuriin Tähtien sota -faneihin, itseasiassa en ole nähnyt sarjan uusia elokuvia lainkaan. Kirjan kaikki piirrokset eivät tästä syystä oikein auenneet minulle, innokkaammat fanittajat varmasti saisivat kirjasta minua enemmän irti.

Kirjassa lordi Vader joutuu ottamaan taukoa imperiumin valloituksesta vahtiakseen nelivuotiasta Lukea. Perheen elämä on mukavan arkista menoa, tietysti mukavalla twistillä. Lordi tasapainoilee työn ja isyyden välillä, yrittää pitää yllä kuria villille vekaralleen ja kokee hienoja hetkiä.

Tästäkin huolimatta kirjan idea on minusta ihana. Pelottava pimeyden ruhtinas yksinhuoltaja isänä vahtimassa vilkasta pikku-Skywalkeria - mahtavaa! Kirja onkin paitsi Tähtien sota ilottelua mutta myös isyyden lempeää ylistystä. Olipa Darth Vader kuinka mahtava hyvänsä, pienen poikansa edessä hänkin tuntuu olevan voimaton! Parhaimillaan kirja onnistuukin liikuttamaan kun armoton lordi näyttää pehmeämmän puolensa pienen poikansa edessä.

Atena, 2012
Sivuja: 62

Bad Hair Day / Carrie Harris

Kuten olen tainnut jo ennenkin tilittää, on Helmetin Overdrive-kirjasto samanaikaisesti ihana ja turhauttava paikka. Ihana valikoimansa puolesta ja turhauttava siksi että moni kirjailijoista on minulle umpiouto ja hyvien valintojen tekeminen on siksi vaikeaa. Overdrivessä vieraileminen onkin muodostunut päässäni jonkin sortin aarteenetsinnäksi - koskaan en tiedä tuleeko vastaan oikeaa vai kissankultaa. Tällä kertaa hyppysiin osui Carrie Harrisin nuortenkirja Bad Hair Day, joka kyllä vahvasti kallistuu aarteen puolelle.

Hulluksi tiedemieheksi itsensä julistavan Harrisin kirjasarjan päähenkilö on kerrassaan mainio lukiolaistyttö Kate Grable. Harrisin tapaan myös Kate on tiedenörtti, joka haaveilee lääketieteelliseen pääsystä ja leikkauksien tekemisestä. Tarina alkaakin lukion harjoitteluohjelmasta, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan työelämään sairaalassa ja saavat lääkärit mentoreikseen. Kate ei harmikseen saa mentorikseen kirurgia vaan patologin, joka tosin pian pidetetään murhasta epäiltynä. Outoja kuolemantapauksia alkaa esiintyä enemmänkin - kuka tai mikä on yliluonnolisen vahvalta vaikuttava murhaaja?! Ja aivan kuin murhat eivät olisi jo riittävästi, myös Elle Dickensheet yrittää viedä sankarittaren poikaystävän. Mur.

"Finding him is going to be the hard part. You don't have any idea where he could be hiding, do you?"
"No clue. Why don't I call him?"
I hadn't even thought to try calling him. Apparentely, I was one of those genius savants who can calculate square roots in their head but can't function in the real world. It explained a lot.

Bad Hair Day ei ollut tajunnanräjäyttävä lukukokemus ja kriittisemmillä hetkilläni vähän kurtistelin kulmiani muutamille epäuskottavuuksille. Tokihan Kate oli fiksu lukiolainen, mutta että paikallinen poliisikin pyytäisi häneltä apua rikospaikan tutkinnassa?! Mutta kyseessä on nuorten kirja, vieläpä kaikin puolin viihdyttävä sellainen, joten on helppoa katsoa näitä puutteita sormien välistä.

Nautin kovasti Kate Grablen seurasta, oli mukavaa törmätä kerrankin nörttisankarittareen pystyy sekä hurmaamaan jalkapallojoukkueen kapteenin ja tappelemaan pahisten kanssa. Go Kate! Monien hienojen ominaisuuksiensa lisäksi Kate ei ole ärsyttävän täydellinen ja hänen ajatuksensa täyttyvät mukavan mustalla huumorilla ja kuivalla ironialla, minun tyyppiseni tyttö siis. Plussaa annan myös siitä, että Katelle on kirjoitettu myös ns. oikeita ongelmia, sillä hauskasti nimetty Elle Dickensheet todella roikkuu Katen poikaystävässä kuin takiainen...

Bad Hair Day on Harrisin Kate Grable -sarjan toinen osa ja olisin halunnut kirjan luettuani tutustua myös sarjan ensimmäiseen teokseen, Bad Taste in Boys, mutta harmikseni sitä ei Overdrivestä löydy. Kirjan teemoihin kuitenkin pääsee mukavasti kiinni vaikkei Kate olisikaan entuudestaan tuttu.

"She was freakishly, annoyingly cute, and she seemed to think everyone in the world was interested in seeing her cleavage. Every time she moved, she led with her boobs. She thrust those things out so far that she'd throw her back out if she wasn't careful. I would have warned her, but her breasts were primarily aimed at my boyfriend, so she deserved a slipped disk or two. Or seven."

2012, Random House Children's Books
Kirjasta lisää: Carrie Harrisin kotisivut

Kirottujen kirjojen kauppias / Marcello Simoni

Kirottujen kirjojen kauppias kiinnosti jo nimensä puolesta, kuinka kirjatoukka voisikaan vastustaa tarinaa kirjakauppiaasta?! Ja kun soppaa heitetään keskiaikaa ja mystiikkaa niin pakkohan tämä oli lukea...

Vuonna 1205 isä Vivïen Narbonnelainen pakenee henkensä edestä. Hänen halussaan vanhaa ja voimallista salatiedettä sisältävä kirja, Uter Ventorum, jota Saint-Vehmen salaseura himoitsee. Vuosia myöhemmin Vivïenin vanha ystävä, Ignacio Toledolainen saa tehtäväkseen etsiä kirjan. Matkasta tulee unohtumaton, mutta myös hengenvaarallinen, sillä Saint-Vehmen palkkasoturti jahtavaat nyt Ignaciota.

Kirjan aihe on historiasta ja keskiajasta pitävälle lukijalle mieluisa, joskin asetelma on melko perinteinen, sillä taas etsitään mystistä aarretta ja seurataan kimurantteja johtolankoja murhamiesten jahdatessa. Keskiajalle on toki aina kiehtovaa palata kirjallisesti, mutta tällä kertaa huomasin vähän harmikseni vertaavani Simonin kirjaa Indrek Harglan mainioon Apteekkari Melchior-sarjaan, jonka tuoreimman teoksen luin vasta kuukausi sitten. Vaikka Simonin teos kyllä tavoittaa oikean hengen, se kalpenee silti Harglan todella yksityiskohtaisille kuvauksile.

Kirja sisältää sekä keskiaikaisten arvoitusten ratkomista että miekkojen kalinaa ja tiukkoja takaa-ajoja. Harmikseni osa kirjan käänteistä oli melko ennalta-arvattavia, mutta onneksi sain kokea muutaman yllätyksenkin. Kirottujen kirjojen kauppiaaseen, Ignacioon, en myöskään oikein saanut otetta, hänen henkilöhahmonsa jäi ehkä liiaksi salaisuuksien selvittelyn varjoon. Kirjan kiinnostavin henkilö olikin minusta yksi tarinan konnista, nimittäin böömiläinen salamurhaaja Slawnik. Tuntuu ehkä oudolta kiinnostua tarinan sivuroolista olevasta henkilöstä, kaiken kukkuraksi pahiksesta, mutta minusta Slawnik oli kirjan moniulotteisin hahmo, jossa oli ainesta enempäänkin kuin miekan heiluttamiseen ja murhaamiseen.

"Niin hän oli vannonut vakuuttuneena siitä, että hänestä tulisi Kaarle Suuren ritarien veroinen, jalo ja oikeamielinen. Mutta mitä salaseuran jäsenyydestä olikaan seurannut? Murhia, myrkytyksiä, kidutusta ja valheita? Siinäkö hänelle luvattu kunnia? Siinäkö hinta, joka hänen oli maksettava herransa kunnian tähden? Miten hän voisi milloinkaan hyvittää itsensä ja perheensä ylle langenneen häpeän?"

Moreeni, 2012
Sivuja: 391
Alkuteos: Il mercante di libri maledetti
Saatu arvostelukappaleena