sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

American born chinese / Gene Luen Yang

 Seikkailin jälleen kerran kirjaston sarjakuvahyllyllä kun American born chinese osui hyppysiini. Kirjan pirteä ja lapsekas kansi yhdessä kirjan nimen kanssa muodostivat niin kiinnostavan oloisen paketin että pakkohan kirja oli kotiin saakka kantaa...

Kirja koostuu kolmesta tarinasta, joita kirjalija kuljettaa toistensa lomassa eteenpäin, toistaen kuitenkin samantyyppistä teemaa. Ensimmäinen tarina on kiinalainen legenda apinakuninkaasta, joka ei pääse osallistumaan muiden jumalien kekkereihin koska on... noh, apina.  Toisen tarinan päähenkilönä on nuori amerikankiinalainen Jin Wang, jonka tarinaa seurataan ala-asteikäisestä nuoreen mieheen saakka. Kolmannessa tarinassa rasittava kiinalainen serkku Chin-Kee tulee sotkemaan amerikkalaisen Dannyn elämän.

Kirjan kantavana teemana on erilaisuus. Jokainen päähenkilöistä haluaa ennen kaikkea kuulua joukkoon, olla samanlainen kuin muut. Olipa kyse jumalasta tai rakkaudenkipeästä teinipojasta, tarve on silti sama. Mutta minkälaisen hinnan sopeutuja joutuu maksamaan ja onko se sen arvoista? Kuinka rakentaa oma identiteetti kahden kulttuurin puristuksessa?

Yangin mukaan Jinin hahmo pohjautuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa, Chin-Kee on taas hahmo, jota hän on kehitellyt jo lapsuudessaan. Chin-Kee onkin selkeästi kiinalaisen henkilön karikatyyri, sellainen, jollaisena kiinalaiset on esitetty vaikkapa Lucky Luke -sarjakuvissa. Ehkä hänessä kiteytyykin parhaiten nuoren pojan ristiriita kahden kulttuurin välillä? Nautin kovasti kirjan värikkyydestä ja sen tarjoamista näköaloista maahanmuuttajan elämään. Teos oli raikas ja viaton, lempeäkin, silti ajatuksia herättävä. Myös kirjan rakenne on kiinnostava ja vähän erilainen!

Teos on voittanut vuonna 2007 Michael L.Printzin palkinnon sekä Eisner palkinnon parhaasta graafisesta romaanista. Kiinnostaako? Gene Yangin kotisivuilla voi lukea yhden kirjan tarinoista, klik!


First Second, 2006
Sivuja: 233
Kirjasta lisää: Gene Yangin kotisivut


2 kommenttia:

  1. Hauska ja houkutteleva kansi kyllä jo tässä!

    Minua on alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän mm. maahanmuuttajien arkeen perustuvat sarjikset tai sitten ihan toisenlaiseen kulttuuriin/miljööseen, missä itse elää, sijoittuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kirjan kannesta kirkkaine väreineen tuli ensin melkein mieleen lastenkirja! Ja onhan tuo kuvituskin vähän saman tyyppinen, selkeää ja värikästä. Piristävää vaihtelua.

      Tämä oli aika kiva kirjatuttavuus juuri tuon maahanmuuttaja-aspektin takia, annoin itseni myös ymmärtää kirjan tekijän blogista että hän on hyödyntänyt omia kokemuksiaan paljon kirjan teossa. Ja aika aidolta tuntuivat teinipojan ulkonäköpaineet...

      Poista