So American

Viime vuonna Kirjavasta kammarista laitettiin liikkeelle mainio Totally British -haaste, tänä vuonna olemmekin So American! Ajatuksena on lukea mahdollisimman monipuolisesti amerikkalaista kirjallisuutta. Omat lukemiseni esittelen sekä tällä sivulla ja ne löytää myös blogistani So American -tunnisteella varustettuna.
Haasteessa on suoritusaikaa vuoden 2012 loppuun. Haaste on kolmiosainen:
  1. Lasketaan yhteen kaikki vuonna 2012 luetut yhdysvaltalaiset kaunokirjalliset teokset.
  2. Kilpaillaan kategorioissa, so. kuka saa täyteen eniten kategorioita (kts. alla).
  3. Kilpaillaan osavaltioissa, so. kuka saa kerättyä listalleen eniten eri osavaltioita (kts. alla).



Kategoriat, joihin osallistun (31/31)
 
1. Slavery (3/3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista orjuudesta kertovaa kaunokirjallista teosta.

2. Post-World War II Classics (3/3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista klassikkoa, jotka on kirjoitettu/julkaistu toisen maailmansodan jälkeen. Klassikon määrittely jää haasteeseen osallistujan tehtäväksi, mutta haaste-emännällä on veto-oikeus. :)

3. Jewish-American Experience (3/3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaisten amerikanjuutalaisten kirjoittamaa tai erityisesti amerikanjuutalaisuutta käsittelevää kaunokirjallista teosta.

4. Black America (3/3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme afroamerikkalaisten kirjoittamaa tai erityisesti afroamerikkalaisuutta käsittelevää kaunokirjallista teosta.

5. Immigrant Background (3/3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme kaunokirjallista teosta, jotka ovat kirjoittaneet yhdysvaltalaiset maahanmuuttajat tai jotka käsittelevät erityisesti maahanmuuttajuutta Yhdysvalloissa.

6. Southern Fiction (3/3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme kaunokirjallista teosta, jotka on kirjoittanut Yhdysvaltojen etelävaltioista kotoisin oleva tai siellä asuva kirjailija, tai jotka sijoittuvat Yhdysvaltojen etelävaltioihin.

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista rikosromaania.

8. Modern Women Writers (5/5)

Tämä yleiskategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään viisi yhdysvaltalaisen naisen kirjoittamaa kaunokirjallista teosta 1950-luvulta tai myöhemmin (huom. hyvin monet yllä olevien kategorioiden esimerkeistä sopivat myös tähän listaan).

9. Modern Men Writers (5/5)

Tämä yleiskategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään viisi yhdysvaltalaisen miehen kirjoittamaa kaunokirjallista teosta 1950-luvulta tai myöhemmin (huom. hyvin monet yllä olevien kategorioiden esimerkeistä sopivat myös tähän listaan).

Alahaaste: osavaltiot (37/50)


Erikseen tai lisäksi voi osallistua vielä osavaltiohaasteeseen. Luemme paljon amerikkalaista kirjallisuutta, mutta kuinka laajalle maantieteelliselle alueelle lukemisemme  lopulta sijoittuvat? Alla on lista Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta, ja osan perään on listattu esimerkkikirjailija tai -kirjailjoita. Wikipediasta löytyy lisäksi American writers by state -lista, joka ei ole täysin kattava, ja jossa on mukana myös tietokirjailjoita, käsikirjoittajia jne. Parempaa lähdettä en osaa antaa, mutta varmasti lähes jokaisen yksittäisen kirjailijan syntymä- tai kotipaikan - tai kirjan tapahtumapaikan - voi tarkistaa netistä.

Tässä ei ole minimivaatimuksia, vaan omalle osavaltiolistalleen voi merkitä kaikki luetut yhdysvaltalaiset teokset. Tähänkin kelpaavat vain kaunokirjalliset teokset, mutta vaikka ylläolevissa kategorioissa ei ollut omaa lokeroa lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, sen edustajat voi laittaa tähän mukaan. Osavaltion voi valita kirjailijan syntymä- tai asuinpaikan, tai kirjan tapahtumapaikkojen mukaan. Olkaa omia tuomareitanne, jälleen kerran.

Alabama: Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Alaska: Emily Colin: The Memory Thief
Arizona: Barbara Kingsolver, Stephenie Meyer
Arkansas: John Grisham: Lakimiehet
Colorado: Hunter S. Thompson, Ken Kesey
Connecticut: Elizabeth Kostova: The Swan Thieves
Delaware:
Etelä-Carolina: Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Etelä-Dakota: Pete Dexter: The Paperboy
Florida: Julie Orringer: Näkymätön silta
Georgia: Karin Slaughter: Fallen
Havaiji: Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette
Idaho: Marilynne Robinson,
Illinois: Sidney Sheldon: Kuoleman enkeli
Indiana: Melanie Benjamin: The Aviator's wife
Iowa: Heather Gudenkauf: One Breath Away
Kalifornia: Jonathan Kellerman: Verkko, Amy Tan: The opposite of fate, Faye Kellerman: Blood games, Colby Buzzell: Minun sotani, Joy Fielding: Henkeäsalpaava
Kansas: Jenna Blum: Those who save us
KentuckyHarriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa
Louisiana: Walter Isaacson: Steve Jobs
Länsi-Virginia
Maine: Tess Gerritsen: Last to die
Maryland: Anne Tyler: Amerikan lapset
Massachusetts: Erin Morgenstern: Yösirkus, Alice Hoffman - Punainen puutarha
Michigan: Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Minnesota: F. Scott Fitzgerald, Siri Hustvedt, Anne Tyler
Mississippi: William Faulkner, Richard Ford, John Grisham, Donna Tartt, Thomas Harris
Missouri: Gillian Flynn - Gone girl
Montana:
Nebraska: Nicholas Sparks
Nevada: Harlan Coben - Viaton
New Hampshire: Jodi Picoult: Lone Wolf
New Jersey: George R.R Martin: Valtaistuinpeli, Joyce Carol Oates: My sister, my love
New Mexico: Ramona Ausubel: No one here except all of us
New York: Susan Cain: Hiljaiset - introverttien manifesti
Ohio: Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
Oklahoma: S.E. Hinton
Oregon: Ursula K. Le Guin - Lavinia
Pennsylvania: Susan Abulhawa: Jeninin aamut
Pohjois-Carolina: Charles Frazier: Päämääränä Cold mountain
Pohjois-Dakota:
Rhode Island: John Updike: Noidat
Tennessee: Julie Kibler: Kotimatkalla
Texas: Julie Powell: Julie & Julia, my year of cooking dangerously
Utah:
Vermont: Maria Augusta Trapp: Trappin perhe
Virginia: Lee Smith: The Christmas Letters
Washington: Claire Dederer: Elämäni asennot: mitä opin joogasta
Wisconsin: Craig Thompson: Blankets
Wyoming: C.J. Box, Annie Proulx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti