maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kevät tuli, lukujumi, puro sanoo pulipuli

Kirjastoreissullani löysin ihastuttavia
 lukuvinkkejä, silmät auki siellä
hyllyjen välissä!
Tässä kuussa minuun iski lukujumi, takatalvi taisi tuoda sen tullessaan. Rämmin loskassa ja yritin väkisin kahlata läpi kirjoja ja pian koko homma alkoi maistua puulta. Luen siinä määrin ahkerasti että tuntuu oudolta, jopa hälyyttävältä, jos en illalla ennen nukkumaanmenoa halua tarttua kirjaan. Kun sivujen määrä tuntuu lähinnä lamaannuttavalta. Blogeja ahkerasti seuraavana tunnistan kyllä oireet ja osaan tehdä diagnoosin: lukujumi. Olen siksi antanut itselleni luvan jättää kesken kaikki ne kirjat, jotka eivät nyt kiinnosta (tämä on minulle aika iso juttu, jätän kirjoja kesken harvakseltaan) ja luen vain niitä joiden kohdalla lukemisen palo herää. Pahoittelut siis jo etukäteen, voi olla että huhtikuussa bloggaan aiempaa harvemmin mikäli jumitus ei ota laantuakseen. Sillä tärkeintähän tässä koko hommassa on ilo!

Maaliskuun luetut

Luin maaliskuussa 18 kirjaa, joista sarjakuvia oli kolme ja äänikirjoja kaksi. Luettuja sivuja kertyi 4820, poislukien edellämainitut kirjatyypit. Näin jälkikäteen katsoen lukukuukauteni on melko sekalaista sorttia, tosin dekkareita olen lukenut epätyypillisen vähän, juuri nyt historian siipien havina tuntuu kiinnostavan enemmän. Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiin kuuluvat ehdottomasti Elif Shafakin Kunnia, Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö ja Sue Monk Kiddin The Invention of Wings, maaliskuu oli selvästi naisten kuukausi! Kuukauden flopiksi nimeän Fiona Carnarvonin Lady Almina and the Real Downton Abbey -kirjan, jossa elämäkerran päähenkilö jäi kovin kaksiulotteiseksi.


Lukupiiritouhujen puitteissa luin myös uudellen ihanan Teemestarin kirjan. Teemestarin upea zen-tunnelma teki toisellakin lukukierroksella niin syvän vaikutuksen että päädyin ostamaan kirjan ihan omaan hyllyyn. My precious. Päädyin myös tyrkyttämään kirjaa työkaverille luettavaksi, jännää kuulla mikä hänen tuomionsa on!

Maaliskuun aikana jätin kesken parikin kirjaa, mikä on harvinaista minulle. Kesken jäivät Scott Turowin Identtiset joka vei nimipaljoudellaan lukuintoni heti kättelyssä sekä Jussi Adler-Olsenin Metsästäjät jota kahlasin puoliväliin saakka ennenkuin tajusin etten oikeastaan vain välitä siitä, mitä kirjan henkilöille tapahtuu -  huono merkki! Pienen tuskailun jälkeen päätin kiltisti kiikuttaa kirjan takaisin kirjastoon ja kaivaa lukukasasta jotain sellaista luettavaa jonka tiesin miellyttävän itseäni, palasin takaisin klassikoiden pariin.

Haasteiden tilanne

Haasteiden osalta olen edistynyt hiukan, kiitos The Idiot Abroadin, sain nimittäin valloitettu kaunokirjallisesti Perun. Sotahommissa olenkin sitten jo ihan vauhdissa, pisteitä napsahti 6 kappaletta kerralla. Riehuin kirjojeni kanssa mm. Korean sodassa, Boksarikapinassa, molemmissa maailmansodissa sekä eräässä siilossa tapahtuneessa nujakassa.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa tiedän jo lukevani muutaman klassikon ja luvassa on vähän naisasiaakin. Ja ehkä kevätaurinko tuo lukuintonikin takaisin? Pääsiäispyhinä kun olisi niin hyvää aikaa lukea...


lauantai 29. maaliskuuta 2014

Mahdoton menestys: Kasvun paikkana Nokia / Jorma Ollila, Harri Saukkomaa

Olen hiukan empiväinen tarttumaan liike-elämään sijoittuviin elämäkertoihin sillä monesti yritysmaailman kiemuroiden kiintoisuus ei tunnu siirtyvän tehokkaasti kirjan sivuille. Ollilan tarina kuitenkin kiinnosti, onhan Nokian tarina osa suomalaista historiaa.

Kirjan kuvaama Jorma Ollila on järkevä, omien sanojensa mukaan hieman kuivakkakin mies, joka mielellään pitää riman mahdollisimman korkealla, vaatien paljon itseltään ja muilta. Hän pelaa tennistä joka aamu kello 7 ja pyrkii olemaan kotona iltauutisiin mennessä. Hän on rohkea, eittämättä poikkeuksellisen lahjakas joka näyttää saavuttaneen kaiken mitä on halunnut.  Kirjan toisessa pääosassa on yhtiö Nokia, mutta sen tarinanhan me jo tunnemme.

Mahdoton menestys alkaa kiinnostavasti lauseella: "Kukaan ei ollut tyytyväinen kun minut valittiin Nokian toimitusjohtajaksi tammikuun 16. päivänä 1992 " ja pidinkin kovasti kirjassa pilkahtelevasta kuivahkosta huumorista. Kirja on toisaalta kattava ja melko mielenkiintoinen kuvaus Nokian taipaleesta, mutta siihen antaako se lukijalleen paljoakaan uutta tietoa, en osaa sanoa. Kurkistus Ollilan henkilökuvaan jää myös pintapuoliseksi, ilmeisesti miehen omasta toiveesta johtuen. Kirja onkin hyvin Nokia-keskeinen, Ollilan yksityiselämän verhoa nostetaan vain harvoin. Tässä kirja auttamatta häviääkin esimerkiksi Walter Isaacsonin hienolle Steve Jobs -elämäkerralle, joka onnistui piirtämään kiehtovan ja moniulotteisen kuvan Apple-gurusta.

Kirjan mielenkiintoisinta antia oli lukea Ollilan ajatuksia johtamisperiaatteista ja ihmisten motivaatiosta, muutamaa mietettä pyörittelin ajatuksissani pidempäänkin, fiksuja juttuja! Olisin kuitenkin kaivannut enemmän kommentteja Nokian viimeisimmistä vaiheista ja Ollilan tunnelmista niihin liittyen, mutta ehkä tapahtumista on vielä kulunut liian vähän aikaa jotta asiasta voisi puhua.
"Citibankissa opin, että johtaja ei johda laatikoita tai organisaatiota, vaan ihmisiä. Johtajan, myös isossa organisaatiossa, on oltava kiinnostunut ihmisistä, joiden kautta tulokset syntyvät. Hyvän johtajan on tunnettava ihmisensä. Hyvän johtajan on oltava myös valmis nostamaan yllättäviä ihmisiä yli organisaation, yli virallisten laatikoiden."
Otava, 2013
Sivuja: 480
Kirjasta lisää: Kulttuuri kukoistaa

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Seuraneiti / Kaari Utrio

Äh. Sorruin taas Bestseller-hyllyn lumoihin. Tarkoitukseni oli vain palauttaa muutama kirja ja sitten huomaankin että jalat vievät kohti Bestsellereiden kiusauksia. Mukaan lähti tällä kertaa Kaari Utrion Seuraneiti - siitäkin huolimatta että olin jo edellisen kirjan kohdalla hieman harmitellut sitä kuinka Utrion kirjat nykyisin toistavat toisiaan. Johdonmukainen ja päättäväinenkö - en minä ainakaan!

Seuraneidin keskushenkilö on suloinen Linda Melin, joka eittämättä on maailman kaunein nainen, mutta valitettavasti myös pelkkä varaton kappalaisentytär Kajaanin seuduilta. Nöyräksi, hyväsydämiseksi ja älykkääksi kuvatun Lindan mahdollisuudet oivalliseen avioliittoon kuitenkin paranevat kun hänen tielleen vaipuu tajuttomana kaksikin herraa, serkku ja tukkukauppias Claes Carlsson ja hengästyttävän komea ja korkeasäätyinen Victor Waldau.

Seuraneiti oli mielestäni taattua Utriota, takuuvarmaa tekstiä, nokkeluuksia, historiaa ja tietysti sitä rakkautta. Harmi vain että Utrion epookki-sarja tuntuu kovasti toistavan itseään, sankaritar tuntuu järjestäen olevan köyhä mutta järkevä kaunotar, jonka rakkausasiat menevät ensin pikkuisen solmuun - ehkä rakastutaan väärään mieheen. Eihän tässä sinänsä mitään vikaa ole, samoja teemoja tapaillaan esimerkiksi Ylpeydessä ja ennakkoluulossakin mutta Utrion kirjat kuitenkin muistuttavat toisiaan siinä määrin etten pysty niitä näin jälkeenpäin erottamaan toisistaan. Yhden tapahtumat sijoittuvat kenties Lappiin? Minun makuuni Linda oli ehkä hivenen tylsäkin sankaritar kaikessa nöyryydessä, taidan pitää sittenkin enemmän Utrion kipakoista sankarittarista. Kirja oli ihan miellyttävä lukukokemus, se tarjosi romanttista todellisuudenpakoa pieni pilke silmäkulmassaan mutta jäi kuitenkin kokonaisuutena keskinkertaiseksi.
(Utrio irroittelee hupaisasti kuvaillessaan ylhäisen herran rakkauden tunteita.)
"Rakkauden tunne hyrskyi Victorin mielessä niin valtaisana vuoksiaaltona, että häntä alkoi pyörryttää. Hän ajatteli itseään synkässä metsässä, yksin kivuissaan, ja Lindaa rientämässä apuun yli kivien ja risujen, kaatuvien puiden paukahdellessa polun molemmin puolin. Hän ei muistanut kokeneensa mitään sellaista, koska oli silloin tajuton, mutta mielikuva oli niin voimakas että hän purskahti itkuun."
Amanita, 2013
Sivuja: 464

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lady Almina and the Real Downton Abbey: The Lost Legacy of Highclere castle / Fiona Carnarvon

Lady Alminan tarina tarttui mukaani matkalta, alelaarista löytynyt pokkari vaikutti takakannen perusteella oivalliselta matkakaverilta Downton Abbeytä rakastavalle lukutoukalle joka on myös kiinnostunut muumioista (nimi Carnarvon on varmaan monille historiantunneilta!) mutta toisin kävi. Tarina tuntui väsyneestä matkalaisesta sittenkin turhan kuivalta - onneksi lentokoneissa voi katsella myös leffoja!

Vuonna 1895 Almina, nuori epämääräisen syntyperän omaava mutta onnekseen rikas nainen avioituu jalosukuisen Carnarvonin kreivin kanssa ja muuttaa Downton... eikun Highcleren linnaan. Seuraa edustamista, talouden pyörittämistä, matkoja, muutama lapsikin. Sodan aikana Almina löytää tarkoituksensa sairaanhoidosta. Siinäpä se pähkinänkuoressa.

Lady Alminan tarina on pohjimmiltaan kertomus tytöstä, jolle aika usein elämässä käy hyvin ja ehkä osittain siksi se ei oikein jaksa lumota kuulijaansa. Monestihan lukijaa kiinnostavat henkilöiden kokemat vaikeudet ja niiden voittaminen, erilaiset säröt täydellisyydessä jotka kenties johtavat kehittymiseen. Almina kuitenkin vaikuttaa olleen kaunis ja rikas nainen, joka sai avioliiton myötä myös arvonimen ja aseman ja jonka perhe-elämä vaikuttaa olleen kitkaton ja onnellinen. Tarttumapintaa täydellisyyteen jää vähänlaisesti.

Tai ehkä yksi syy onkin kirjoittajan, joka on nykyinen kreivitär Carnarvon ja ehkä siis jo perhetaustansakin takia siloittaa kuvaa miehensä sukulaisista. Kirjasta nimittäin löytyi myös mielenkiintoinen lausahdus jossa viides jaarli mainitsee ohimennen Alminan kärsineen hysteriasta, tätä on hoidettu kohdun poistolla. Mitään muuta viitettä ei kirjassa asiasta ole vaikka voisinkin kuvitella asian olleen ehkä suurikin alle 30-vuotiaalle Alminalle.

Kirjan rakenne onkin harmittavan epätasainen, lähes puolet kirjasta käsittelee ensimmäistä maailmansotaa ja siellä sotineita sukulaisia tai oman kartanon poikia, jättäen Alminan jokseenkin taustalle. Tarina päättyy vuoteen 1925, jättäen siten lähes puolet Alminan elämästä käsittelemättä. Muutama, lukijan uteliaisuutta kutkuttava asia mainitaan ohimennen, mutta näyttää siltä että kirjailijan näkökulmasta Almina on lakannut kiinnostamasta häntä tämän poistuttua Highclerestä. Sanoisinkin että kirja näin jälkikäteen tuntuukin ennenkaikkea Highcleren linnan mainokselta kuin aidosti aiheesta kiinnostuneelta elämäkerralta, kontrasti esim. hiljattain lukemani Tove Janssonin elämäkerran välillä ei juuri voisi olla suurempi. Harmillista.
"Almina was still only 22-years old and, as usual, her life seemed charmed. She had a beautiful, healthy baby boy - she was unassailable. Nothing looked too difficult for Almina. She has accomplished everything she'd put her mind to, had a good fortune to be pretty as well as rich, met a man whom she loved and who loved her, lived exactly as she pleased. She was a Countess, a wife and now a mother."

Luulenpa että nappaan kirjalla pisteen Ihminen sodassa-haasteesta, sillä noin puolet kirjasta on ensimmäisen maailmansodan ja Alminan Highclereen perustaman sotilassairaalan kuvausta. 

Hodder & Stoughton, 2011
Sivuja: 310

maanantai 24. maaliskuuta 2014

An Idiot Abroad / Karl Pilkington

Olen harmikseni missannut molemmat Suomessa esitetyt Ääliö ulkomailla -kaudet vaikka olinkin kuullut hehkutusta sarjasta kavereiltani - huono tuuri ja liian hitaat liikkeet! Jokunen kuukausi sitten pongasin kuitenkin sarjaan pohjautuvan kirjan ja päätin kokeilla josko saisin siitä helpotusta uteliaisuuteeni ja matkakuumeeseeni. Matkakuumeeni lienee krooninen mutta nyt tekisi kyllä kovasti nähdä tämä tv-sarja sillä aavistelen että se olisi hulvaton.

Ajatus Ääliö ulkomailla -kirjan/sarjan takana on nokkela. Hauskat miehet Ricky Gervais ja Stephen Merchant nimittäin keksivät lähettää tavis-kaverinsa Karl Pilkingtonin ulkomaille tutustumaan uusiin maihin ja kulttuureihin. Karl on matkaajana kokematon, hänen kokemuksensa rajoittuvat muutamaan etelän matkaan. Nyt Karl kokee maailman seitsemän ihmettä, omalla persoonallisella tavallaan.

Ihan alkuun tunnustan että minulla oli omat ennakkoepäilykseni Karlin suhteen, ehkä kirjan nimestä johtuen, mutta yllätyin iloisesti lukiessani. Karl nimittäin osoittautui ihan sympaattiseksi tapaukseksi, joka onnistui pitämään mielensä kohtuullisen avoimena seikkailuissaan siitäkin huolimatta että kotimaassa mukavasti elelevät Ricky ja Stephen järjestivät miehelle melkoisen tukun kokemuksia joista kaikki eivät todellakaan olleet mukavia. Yksi yllätyksistä muuten juuri on tuo sarjan nimi, Karl nimittäin lähti kuvaamaan sarjaa nimeltä Karl Pilkington's Wonders of the World mutta Ricky ja Stephen päätyivät siihen että Ääliö ulkomailla olisi myyvempi nimi. Kyllä minua niin harmitti Karlin puolesta...

Kirjassa matkataan mm. Israeliin, Peruun, Kiinaan ja Brasiliaan, eivätkä Karlin kokemukset luonnollisestikaan rajoitu vain nähtävyyksien katseluun vaan mies tapaa myös paikallisia ja jopa Jeesuksenkin! Ihan unohtumattomia elämyksiä kirja ei tarjonnut mutta myönnän että aika Karlin seurassa kului kyllä mukavasti. Kirjassa oli ehkä hiukan toistoa, luulen televisiosarjan toimineen visuaalisuutensa vuoksi paremmin. Veikkaisin muuten että Ääliö ulkomailla voisi olla hyvää matkalukemista!
(Karlin mietteitä Petran historiallisesta kaupungista.)"As impressive as the entrance was, it was still a cave. Yes, it has good 'kerb appeal' but once I stuck my head inside there really was nothing to it. If you add that to the fact that it was out of the way and you had to climb over 800 steps to get to it. It's fair to say that if it was on Locaction, location, location it wouldn't be on my shortlist."
Canongate,  2010
Sivut: 225
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Peru

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Talvi-iltain tarinoita 2 / Zacharias Topelius

Päätin viime vuonna tutustua satusetä Topeliukseen Talvi-iltain tarinoiden muodossa. Ensimmäinen kirja sekä
haukotutti että ihastutti, teoksen sisältämistä kahdesta teoksesta toinen ei oikein ollut kestänyt aikaa mutta se toinen, romanttinen kummitusjuttu, taas oli vallan hurmaava. Tästä rohkaistuneena päätin jatkaa seuraavankin kirjan kimppuun - ties millaisia helmiä se sisältäisi?!

Talvi-iltain tarinoita 2 sisälsi kertomukset Vinsentti Aallonhalkoja, Aulangon pastorinvaali ja Mirabeau-täti. Visentti Aallonhalkoja on vie lukijansa kesäiseen Helsinkiin, jossa nuorista ylioppilaista muodostuva ryhmä ilakoi. Nyt he ovat nuoria ja huolettomia, mutta pian kaikki muuttuu. Tarina oli sinällään herttainen ja pidin kovasti vanhan Helsingin kuvauksesta, mutta loppua kohden kokonaisuus hiukan lässähti. (Anteeksi Topelius, olen kasvanut Disneyn parissa ja siksi tottunut onnellisempiin loppuihin.)

Sen sijaan Aulangon pastorinvaali osoittautui tylsästä nimestä huolimattaan melkoisen kiinnostavaksi kertomuksen, jossa satusetä revittelee oikein kunnolla; tarinasta löytyy kummitustarinan elkeitä, sosiaalista kritiikkiä, rikostarinan hippusia ja toki uskontoakin. Enpä olisi koskaan koukuttuvani tarinaan joka kertoo pastorinvaaleista mutta kas vaan, niin pääsi nyt käymään. Aulangon pastorinvaalin päähenkilö on nuori maisteri Erland Stjernkors, joka saapuu Aulangolle sijaistamaan edesmennyttä pastoria. Meno kylässä on vauhdikas, pontikankeittobisnekset kukoistavat ja maisteri saa vastaansa sekä politikointia että kaikenlaisia outoa, mm. edesmenneen pastorin lapsien olemassaolo hämmentää ja taitaapa pappilassa kummitellakin! Tarina toki on hitusen mustavalkoinen ja vanhentunut, mutta kokonaisuutena jopa jännittäväkin.

Kirjan viimeinen kertomus, Mirabeau-täti, toi mieleeni L.M. Montgomeryn kirjat. Kirjan kertoja on nuori, sievä ja varakas Augusta-neiti, joka kirjeessään ystävälleen Constancelle kertoo perheen viimeisimmästä seikkailusta iäkkään Mirabeau-tädin luona. Tarina on hauska hupailu, jossa on hippunen romantiikkaakin ja olisin itseasiassa voinut kuvitella sen syntyneen ennemmin Vihervaaran Annan kynästä kuin Topeliuksen. Olenkin vaikuttunut kirjailijan monipuolisuudesta, hän näyttää kirjoittavan vaivattomasti melkein mistä vain!

Kokoelmana Talvi-iltain tarinat tuntuvat olevan hieman epätasaisia, tarinoista toiset eivät ole kestäneet ajan kulua mutta mukana on suoranaisia helmiäkin. Ihan salakavalasti alan myös pikkuisen fanittaa kirjailijaa, luulen että loputkin Talvi-iltain tarinoista on luettava. Niitä tosin ei harmikseni löydy Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista mutta ainahan on kirjasto!
"Me emme ajaneet, me ikäänkuin tanssimme äsken sataneella lumella. Sano, Constance, onko mitään riemuisampaa luomakunnassa kuin luisua eteenpäin mieli iloisena silkinpehmeillä, kimaltelevilla lumimatoilla kepeässä reessä nopealla hevosella viehättävän seudun halki odottavien omaisten luo? "
Ilmestyi ensimmäisen kerran WSOY:n kustantamana v.1910.
Sivuja: 340
Suomentanut ilmari Jäämaa ja Aatto S.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä / Jojo Moyes

Jojo Moyesin on jonkin aikaa häilynyt tajuntani rajamailla, nimen olen kaiketi napannut korvani taakse jostakin blogikirjoituksesta joka on uteliaisuuteni herättänyt. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä osui silmiini Elisa kirjan alessa ja tuumin että hyvään viihdekirjaan kannattanee sijoittaaa muutama euro. Harmaan päivän sattuessa on nimittäin hyvä jos puhelimesta löytyy mahdollisuus todellisuudenpakoon.

Moyesin kirjalla on kaksi sankaritarta ja kaksi rakkaustarinaa. Se kiehtovampi sijoittuu 1960-luvulle, jossa kaunis, rikas ja naimisissa oleva Jennifer Stirling herää muistamattomana auto-onnettomuuden jälkeen. Elämänsä palasia jäljittäessään Jennifer löytää hänelle osoitetun rakkauskirjeen, jonka on lähettänut  - on pakko selvittää kuka salarakas on ja vieläkö hänen tunteensa ovat ennallaan. Nykyhetkessä taas räytyy rakkaudesta varattuun mieheen. Arkistossa käydessään Ellie saa käsiinsä vanhan rakkauskirjeen 1960-luvulta...

Hankalan suomenkielisen nimen omaava Ole niin kiltti, älä rakasta häntä osoittautui näppäräksi viihderomaaniksi. Aika kului sen parissa mainiosti, teksti oli sujuvaa, 1960-luvun Lontoon miljöö viehättävä ja muutaman kivan koukunkin oli kirjailija tarinaansa kehittänyt - ei siis mitään valittamista. Elämää suurempien rakkaustarinoiden kastiin tarina ei toki putoa, mutta hintansa arvoinen se kyllä oli. Pientä ennalta-arvattavuutta tarinassa toki oli, mutta se taitaa kuulua genreen.

Erityisen kiinnostaviksi osoittautuivat lukujen väliin sijoitetut katkelmat rakkauskirjeistä, jotka, yhtä Jenniferille kirjoitettua lukuunottamatta, olivat käsittääkseni aitoja. Suuret tunteet ja tarinat niiden takana jäivät kiinnostamaan ja vähän haikailemaan menneitä aikoja. Rakkaustekstiviesteissä ei taida olla ihan samanlaista paloa - vai olisiko sittenkin? Ehkä ihmiset ja viestivälineet muuttuvat mutta tunteet pysyvät?
(Miehen kirjeestä naiselle)
"Minulle ainoa selviytymiskeino on olla paikassa, jossa en näe sinua koskaan, jossa minun ei tarvitse koskaan pelätä näkeväni sinua hänen kanssaan. Minun täytyy olla jossain, missä saan sinut väistämättä häädettyä ajatuksistani minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Se ei onnistu täällä.
Aion ottaa sen työn vastaan. Olen Paddingtonin laiturilla 4 perjantai-iltana kello 19.15, eikä mikään maailmassa tekisi minua onnellisemmaksi kuin se, että rohkenisit lähteä mukaani."
Gummerus, 2014
Sivuja: 388
Alkuteos: The Last Letter From Your Lover
Suomentanut Heli Naski

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Irlantilainen tyttö / Susan Fletcher

Ostin Irlantilaisen tytön itselleni tammikuun kirja-alesta, huikeaan 5,90 euron hintaan. Ostoperusteina olivat puhtaasti alehysteria ja kirjailija - olin aiemmin lukenut Susan Fletcheriltä Noidan ripin joka oli jäänyt mieleeni vaikuttavana ja kauniina teoksena. Vähänpä tiesin millaisen helmen olin koriini onnistunut laittamaan!

Kun Eve Green on seitsemän hänen äitinsä kuolee kesken kylvyn ja Eve aloittaa uudenlaisen elämän isovanhempiensa hoivissa, pienessä walesilaisessa kylässä. Tarina vuorottelee Even lapsuudenmuistojen ja nykyisyyden, ajan jossa Eve on viimeisillään raskaana, kanssa. Aikuisen Even ajatukset palaavat kesään jolloin Rosie katosi ja Eve yritti selvittää kuka K on.

En tiedä mitä voisin kirjoittaa Irlantilaisesta tytöstä, sillä tuntuu että jokainen sanani on kömpelö tämän kirjan rinnalla. Irlantilainen tyttö oli upea lukukokemus, vaivaton ja lumoava, koukuttava ja nautittava. Pienessä kirjassa on jälleen kerran paljon sisältöä, Fletcher nimittäin kertoo samoilla riveillä Even kaipuusta äitiään kohtaan, eräästä rakkaustarinasta joka oli hetken ja toisesta joka kypsyi pitkään, katoamisesta ja Walesista. Ja kaikki tuo muodostaa silti yhden, saumattoman kokonaisuuden. Upeaa.

Fletcherin esikoisteos on kaunis ylistyslaulu Walesille, lapsuudelle ja erilaisille rakkauksille. Kuten elämäkin, se sisältää valon pilkkuja ja varjoja, haaveita ja salaisuuksia. Olen pahoillani, mutta tällä kertaa tekstini taitaa mennä hehkutuseksi, tämä kirja vain sattui viemään jalat altani. Haluan myös hattua Jonna Joskittin hienolle käännökselle.

Olen kuullut paljon kehuja Meriharakoista ja luulen että minun on ihan pakko lukea se pian. Pelkään ainoastaan, että odotukseni Meriharakoiden suhteen nousevat kohtuuttoman korkeiksi - ehkä olisi sittenkin parempi antaa ajan kulua ja tuntemusten tasaantua ennen lukemista?
"Suudelmat avaavat ovia, olen huomannut. Yksi ainoa ele voi avata salaisuuksien lukot ja tunteiden padot. Sitä ei voi estää - sellaisia suudelmat ovat. Niin ne toimivat. Ne murtautuvat kellareihin, joista ei ole tiennyt itse mitään."
Like, 2010
Sivuja: 267
Alkuteos: Eve Green
Suomentanut Jonna Joskitt

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Siilo / Hugh Howey

Tällä kertaa kävi näin: ostin (ahnehdin) syksyn Elisa Kirjan messualesta Siilon viime vuonna ja unohdin koko kirjan aivan täysin. Onneksi e-kirjojen ahnehtiminen ei kuormita kirjahyllyä!

Siilon väki elää kerroksittain toistensa päällä, ulkomaailmaan meno on kuolemantuomio myrkkyjen takia. Kirjan tarina alkaakin kuolemasta, sillä pitkään palvellut sheriffi Holston on päättänyt seurata vaimoaan Allisonia kuolemaan. Holstonin kuolema jättää sheriffin paikan vapaaksi ja ehdolle nousee yllätysnimi - konesalissa työskentelevä hankala ja omapäinen Juliette.

Siilo alkoi tehokkaasti, kiinnostukseni sen kuvaamaan maailmaa kohtaan heräsi heti. Howey on luonut eheän ja loogisen maailman, joka oli samaan aikaan riittävän helppo ymmärtää jättäen silti ilmaan sopivan paljon kysymyksiä koukuttaakseen lukijan. Kirjaan mahtuu myös aimo annos mielenkiintoisia henkilöitä - muitakin kuin keskushenkilö Juliette, joka kieltämättä on mukavan reipas ja reteä, suorastaan virkistävä tapaus. Sanoisinkin mahtavan henkilögallerian olevan ehdottomasti yksi kirjan vahvuuksista, näitä ihmisiä haluaakin kannustaa ja heidän kohtaloitaan seurata! Kirjan keskivaiheilla intoni Siiloa kohtaan alkoi kuitenkin hiipua, minun makuuni kirjassa alkoi olla liikaa tappelua ja rakentelua ja olisin halunnut päästä juonessa jo eteenpäinkin. Olen malttamaton, tiedän sen...

Olen kuullut Siilosta paljon kehuja ja kirja osoittautuikin ihan kelpo lukukokemukseksi. Sukat eivät pyörineet jaloissani eikä Siilon tarina jäänyt takaraivooni kummittelemaan, mutta aika kirjan parissa kului mukavasti ja saatan myös tarttua muihin Howeyn teoksiin. Googletteluni mukaan Siilo onkin moniosainen kirjasarja, jonka muut osat julkaistaan suomennettuna syksyllä 2014. Nyt vain odottelemaan!

"Mikä on velvollisuutesi siilossa?
Pitää yllä järjestystä.
Mitä suojelet ennen kaikkea?
Elämää ja isien perintöä.
Mitä se vaatii?
Uhrauksia."
Like, 2013
Sivuja: 509
Alkuteos: Wool
Suomentanut Einari Aaltonen

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Thérèse Raquin / Emile Zola

Luin taannoin Emile Zolan viehättävän Naisten paratiisin ja päätin että jatkaisin tarkkanäköisen kirjailijan tuotantoon tutustumista. Audiblessa silmiini osui kirjailijan teos Thérèse Raquin itsensä Kate Winsletin lukemana. Miellyttävä-ääninen lukija, kiinnostava kirjailija - tätä ei tarvinnut kauaa pohtia!

Thérèse Raquin on pohjimmiltaan tarina melko epämiellyttävistä ihmisistä. Thérèse on nuori nainen, joka olosuhteiden pakosta joutuu naimaan sairaalloisen serkkunsa Camillen. Pikkuperhe Camillen äiti mukaan muuttaa pian Pariisiin synkkään ja kosteaan pikkutaloon, jossa Thérèsen ankeasta elämästä tulee vieläkin harmaampaa. Nuori nainen alistuu kohtaloonsa kunnes eräänä iltana Camille tuo illallisvieraaksi vanhan ystävänsä Laurentin johon Thérèse ihastuu ensinäkemältä.

Thérèse Raquin on varsin perinteinen pieni kolmiodraama, samaa aihetta on tahkottu kirjallisuudessa varsin ahkerasti, jollain tapaa tarina muistuttaa minua mm. Anna Kareninasta, vaikka Zolan versio tragediasta onkin reippaasti värikkäämpi. En osaa sanoa onko kirjan tyylilaji psykologinen trilleri vai onko kenties kyseessä mustaakin mustempi tragikomedia, ehkä vähän kumpaakin. Yksi kuitenkin on varmaa, Zola ei säästele henkilöitään vaan runtelee heitä tekstissään aivan armotta. Tästä muodostuikin minulle yksi tekstin ongelmista - en kyennyt samaistumaan yhteenkään henkilöistä ja lukukokemukseni jäi siksi melko laimeaksi. Aivan erityisesti säälin Camillen äidin kohtaloa - lukekaa niin ymmärrätte!

Haluan kiitellä Kate Winsletin lukemista, näyttelijä tekee oivallista työtä herättäen tarinan henkilöhahmot upeasti eloon ja kuunnellessani tuntuikin siltä kuin Winslet olisi lukenut omaa lempikirjaansa, niin mainiosti hän heittäytyi henkilöidensä sekaan. Toistaiseksi Audiblen "julkkislukijat" ovat osoittautuneet oivallisiksi, kenetköhän seuraavaksi nappaisin luureihin?

Audible, 2012
Kesto: 7h 56min
Alkuteos: Thérèse Raquin
Lukijana Kate Winslet

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Koti / Toni Morrison

Hiphei, kirjastosta löytyi uposen uutta Toni Morrisonia! Aikaisemmat Morrison-kokemukseni ovat olleet
hienoja ja jättivät nälän nobelistin kirjoihin. Pieni kirja tuntui kevyltä käsissäni mutta sen sisältö oli kaikkea muuta kuin heppoinen!

1950-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuvan Kodin päähenkilöinä ovat Moneyn sisarukset Frank ja Cee. Frank palaa sodasta näennäisesti yhtenä kappaleena mutta sodan tapahtumat ja syyllisyys vaivaavat miehen mieltä. Hän saa viestin jossa kerrotaan Cee-siskon olevan kuolemanvaarassa ja lähtee tekemään matkaa kohti kotia ja Ceetä.

Koti osoittautui pieneksi ja väkevätunnelmaiseksi kirjaksi tummine sävyineen. Aikaisemmin olen lukenut Morrisonilta orjuutta käsitteleviä teoksia ja tämän kirjan modernimmat, erilaiset teemat hieman yllättivät. Kodin punaisena lankana taitaa olla - ihan kuten otsikossa sanotaankin - koti, perhesiteet, itsensä etsiminen, sotatraumat ja syyllisyys. Siinä sitä onkin, suuria asioita näin pienessä paketissa! Koti onkin kiihkeä kirja ja on hyvä että se on näin lyhyt, pidempänä se ehkä jo pakahduttaisi.

Koti ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin Minun kansani, minun rakkaani joka veti ihon kananlihalle eikä mennyt iholleni samalla tavalla kuin Mercy - huikeita lukukokemuksia molemmat. Ehkä tästä syystä olen hitusen pettynyt lukemaani, odotan kaiketi Morrisonin vetävän maton jalkojeni alta jokaisella kirjallaan eikä se ehkä oikeasti ole kuitenkaaan mahdollista.
"Mikset pitänyt kiirettä? Jos olisit rientänyt paikalle ripeämmin, olisit voinut auttaa sitä ukkoa. Olisit voinut kiskoa hänet takaisin kukkulan taakse, kuten kiskoit Mikenkin. Ja entä kaikki ne tappotyösi jälkeenpäin? Kun naiset juoksivat lapsiaan retuuttaen. Ja se vanha jalkapuoli mies, joka hyppeli kainalosauvalla tiensyrjällä ollakseen hidastamatta toisia, vikkelämpiä? Sinä posautit hänen kallonsa puhki, koska uskoit sen hyvittävän Miken housujen jäätyneen virtsan ja kostavan hänen äitiä sopertavat huulensa. Kävikö niin? Tepsikö se?"
Tammi, 2014
Sivuja: 133
Alkuteos Home
Suomentanut Seppo Loponen

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Monuments men: historian suurin taideryöstö / Robert M. Edsel, Bret Witter

Kävimme herra Norkun kanssa jokunen viikko sitten katsomassa tositapahtumiin perustuvan Monuments Men -elokuvan joka herätti mielenkiintoni myös elokuvan rinnalla ilmestyneen kirjan lukemiseen. Olin alkuun epäileväinen jaksaisiko kirja kiinnostaa, natsien pahoista teoista kun on kirjoitettu melkoisesti.

Monuments men kertoo toisen maailmansodan aikana perustetusta armeijan ryhmittymästä, jonka tehtävä oli huolehtia siitä että mahdollisimman suuri osa taide-esineistä ja historiallisista rakennuksista säästyisi sodan tuholta ja palautettaisiin oikeille omistajilleen. Tehtävä vaikutti toivottomalta, natsit olivat vieneet mukanaan lähes kaikki Euroopan merkittävät taideteokset ja Monuments Men -ryhmä itsessään koostui vain kourallisesta miehiä, joille armeija ei juurikaan voinut nimetä resursseja. Pelastustyön mittakaavaksi voisi antaa vaikkapa erääseen kaivokseen kätketyn saaliin, jossa oli mm. 6577 maalausta, 181 laatikollista kirjoja, 137 veistosta ja 79 korillista esineitä - haarniskojen, arkistopapereiden ja muun lisäksi.

Monuments men oli kirjana tehokkaan tietopitoinen mutta silti viihdyttävä. Kirjaan on raakojen faktojen lisäksi liitetty mm. monumenttimiesten kirjeitä rintamalta, jotka minulle olivat ehkä jopa kirjan parasta antia. Voin niiden kautta ehkä aavistaa hiukan paremmin miltä tuntuu olla rintamalla, kaukana rakkaista ihmisistä. Kirjassa ei luoda kovin selkeitä henkilökuvia, parhaiten esiin nousevat Stout, Rorimer ja nuori Ettlinger, muiden miesten jäädessä taustalle. Tämä jonkin verran häiritsi lukukokemustani vaikka kyse tietokirjasta onkin.

Kirja herätti minut pohtimaan niin yksilön rohkeutta kuin taiteen merkitystä ihmisille. Jäin miettimään sitä kannattaako taiteen puolesta kuolla, onko yksittäisen ihmisen henki arvokkaampi kuin taideteos joka on ehkä innostanut monia? Sota tuntui lukemisen jälkeen entistäkin mielettömämmältä, ajattelin menetettyjä henkiä, tuhottuja taideaarteita, historian palasia jotka ovat korvaamattomia. Sydämeni vuosi verta ajatellessani kuinka natsit olivat polttaneet jälkeen jättämiään teoksia jottei kukaan muukaan saisi niitä. Ja ajatuskin kirjarovioista on tuskallinen...

Elokuva noudatti melko mukavasti kirjan tapahtumia vaikka luonnollisestikin joita kohtauksia oli dramatisoitu tai karsittu liittämällä yhteen useampia tapaus ja onpa monumenttimiesten nimetkin muutettu. Leffan näyttelijäkaarti on komea (ihan kirjaimellisestikin, alan vihdoinkin ymmärtää miksi Clooneytä niin kehutaan...) ja onnistuu tuomaan tarinaan myös huumorin pilkahduksia, joista itse pilkahduksia. Minun luku- ja katselukokemuksessani molemmat teokset putoavat kategoriaan Ihan kiva, sillä ne eivät tarjoa mitään ikimuistoista mutta ovat sinällään ihan kelpo ajanvietettävä ja herättävät ajatuksiakin.
"Koko toistaiseksi vapautetulta alueelta Bretagnen rannikolta Saksan rajoille kaikki arvokkaimmat taideteokset olivat tyystin kadonneet. Kaikki suurten taiteilijoiden - Michelangelon, Rafaelin, Rembrandtin, Vermeerin - teokset loistivat poissaolollaan. Mutta jossakin niiden oli oltava.

Kadoksissa oli myös uskonnollisia pyhäinjäännöksiä, toorakääröjä, kirkonkelloja, lasimaalausikkunoita, koruja, arkistoja, gobeliineja, historiallisia esineitä ja kirjoja. Liikkeellä oli jopa sellaisia huhuja, että Amsterdamin kaupungin raitiovaunut olisi varastettu."
Minerva, 2014
Sivuja: 544
Alkuteos: The Monuments Men. Allied Heroes, Nazi Thieves and the Greatest Treasure Hunt in History.
Suomentanut Jutta Jarvansalo, Antti Posti
Kirjasta lisää: The Monuments Men

maanantai 10. maaliskuuta 2014

The Invention of Wings / Sue Monk Kidd

Kuvan lähde: http://suemonkkidd.com
The Invention of Wings tuli tietoisuuteeni taannoisella New Yorkin matkallani, kirjaa nimittäin mainostettiin näkyvästi monessa paikassa ja se oli valittu itsensä Oprahin kirjakerhoon. Kiinnostus heräsi ja kirja klikattiin kuunneltavaksi Audiblesta heti kuin se oli mahdollista.

Kirja kertoo kahden naisen, Sarah Grimken ja orjatyttö Handfulin tarinan. 11-vuotispäivänään Charlestonin eliittiin kuuluva Sarah saa äidiltään lahjaksi purppuranväriseen nauhaan kiedotun Handfulin sillä perheessä tapana kun on antaa jokaiselle lapsista oma orja aikuistumisen kynnyksellä. Sarah kokee orjuuden lapsesta saakka vääryydeksi mutta voiko nuori naimaton nainen 1800-luvulla todella vaikuttaa asioihin?

Kyllä voi. The Invention of Wings pohjautuu osittain tositarinaan, sillä Sarah ja hänen sisarensa Angelina olivat ensimmäisiä naispuolisia orjuuden vastustajia ja naisasian edistäjiä. Sarah kirjoitti aiheesta useita teoksia, hänen kirjansa "The Slavery in America As It Is" vaikutti mm. myöhemmin Harriet Beecher Stowen teokseen Setä Tuomon tupa. Kirjan Sarah onkin hämmentävä yhdistelmä ujoa rohkeutta ja hänen kasvutarinansa lämmitti mieltäni.

Kirjan naisista suosikikseni kuitenkin nousi sitkeä Handful, orja ehkä ruumiiltaan mutta sielultaan vapaa. Kirjailijan loppusanojen mukaan Handful oli suurimmaksi osaksi hänen mielikuvituksensa tuotetta, vaikka Sarahin palveluksessa tiedetäänkin olleen saman niminen nuori nainen. Vakavista teemoistaan huolimatta juuri Handfulin tekemiset ja sanomiset hymyilyttivät ja koskettivat eniten ja hänen suustaan löytyvät monet kirjan parhaista tokaisuista. On mielenkiintoista huomata että henkilöistä kuvitteellisempi osoittautui minusta elävämmäksi, kenties todellisesta historian henkilöstä kirjoittaminen sitoi jollain tapaa kirjailijan luovuutta?

Äänikirjan lukijat olivat jälleen kerran mainiot, tosin vei hetken tottua Handfulin aksenttiin. Kertojat vuorottelevat mikä tuntuu toimivalta ratkaisulta, tarina etenee mukavasti ja tuo hyvin esiin naisten tarinoiden eroavaisuudet ja yhtäläisyydet, sillä omalla tavallaan myös etuoikeutettu Sarah on yhteiskunnan asenteiden vanki.  The Invention of Wings oli kiintoisa kokonaisuus kuunneltavaksi ja plussaan annan myös kirjan tärkeistä aiheista. Millainen maailmamme olisikaan ilman Sarahin kaltaisia uskaltajia?!
"To remain silent in the face of evil is itself a form of evil."
Headline Digital, 2014
Kesto: 13h 42min
Lukijana: Jenna Lamia, Adepero Oduye

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Princesses behaving badly: Real Stories from History Without the Fairy-Tale Endings / Linda Rodriguez McRobbie

Juuri sopivasti naistenpäiväksi osui hyppysiini hassuttele tietokirja huonosti käyttäytyvistä prinsessoista. Pinkin söpöstelyn vastapainoksi Rodriguez McRobbie nimittäin marssittaa lukijoidensa eteen joukon vauraita, kauniita naisia, jotka eivät kaihtaneet keinoja. Kirjaan mahtuu naisia, jotka ovat koonneet armeijoita, murhanneet, bailanneet tai olleet muuten erikoisia persoonoita. Ja saadaanpa kirjassa nähdä vähän suomalaisväriäkin kun ylhäinen Alfhild päättääkin hylätä kosijansa ja purjehtia Suomeen ryhtyen merirosvoksi! Go Alfhild!

Kirjan idea on sinällään kiinnostava, esipuheessaan Linda Rodriguez McRobbie nimittäin kertoo kirjoittaneensa teoksen vastapainoksi Disneyn luomalle prinsessatrendille, jossa kaunis ja hyvä prinsessa saa aina prinssinsä ja onnellisen loppunsa. Ajatuksena on siis tuoda esiin ettei tosielämässä ole aina näin, vaan prinsessakin voi olla murhanhimoinen pirulainen. Tai höpsähtänyt seikkailija. Tai omituinen tyyppi. Ihan niinkuin kuka tahansa meistä muistakin.

Kirja siis esittelee joukon huonostikäyttäytyviä naisia ja sen kattaus on laaja niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin. Joukossa on poikkeuksellisia naisia niin hyvässä kuin pahassakin (no okei, ehkä painotus on enemmän pahan puolella). Onnelliset loput ovat harvassa, mutta se ei varsinaisesti yllätä. Kirjailija kuitenkin kuljettaa tarinoita eteenpäin mukavan ironisella otteella joten lukiessa ei todellakaan pääse tulemaan tylsää, päinvastoin - tyrskähtelin Rodriguz McRobbien tekstille useaan otteeseen.

Parhaiten mieleeni jäivät tarinat niistä prinsessoista, jotka olivat jo entuudestaan minulle tuttuja, kuten vaikkapa huijari-prinsessa Franziska, joka uskoi olevan suuriruhtinatar Anastasia, tai Ranskan Isabella, jota kutsuttiin myös nimellä "She-Wolf" ja Lucretia Borgia, paavin pikku pahis. Vaikka kirja tietopitoinen onkin, veikkaan kirjailijan kuitenkin painottaneen pahattariensa tarinoissa kirjan kannaltava sopivia osuuksia ja ehkä jättäneen jotakin sanomatta. Esimerkiksi keisarinna Sissin kohdalla keskitytään painotetaan voimakkaasti sitä, kuinka tärkeä oma ulkonäkö oli hänelle, jättäen samalla monia näkökulmia pois. Suosittelen siis muidenkin lähdeteosten käyttämistä tämän kirjan kanssa.
"Once upon a time, there lived a beautiful princess who wasn't afraid to cheat, deceive, seduce, or murder anyone who got in her way..."
Quirk Books, 2013
Sivuja: 303

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Le Monde diplomatique: 100 sivua poliittista sarjakuvaa / useita eri tekijöitä

Eräällä kirjastoreissullani alkoi tuntua siltä etten ole aikoihin lukenut sarjakuvia, oli suorastaan sarjakuvanälkä. Hyllystä löytyi Le Monde Diplomatique ja tuumin että voisinkin vähän kokeilla omia rajojani - ehkäpä poliittinen sarjakuva iskisi?! Kiinnostavaa kirjassa oli paitsi ajankohtaisten aiheiden käsittely sarjakuvan keinoin, myös se että kirjassa esitellään 14 eri sarjakuvataiteilijan teoksia.

Kirjan esipuheesta selvisi että kirja on muodostunut Le Monde Diplomatique -lehden uudistuksen myötä. Lehden toimituskunta kun oli saanut sellaista palautetta että vaikka lehdestä pidettiinkin, ei lukijoilla tuntunut olevan enää aikaa lukea sen artikkeleita - moni silmäili enää vain otsikot. Siispä toimitus päätti ennakkoluulottomasti kokeilla uudenlaista, nopeampilukuista formaattia - sarjakuvaa. Mitä luulette, toimisiko kokeilu muissakin lehdissä? Lukisitko vaikkapa sarjis-Hesaria?

Ison piirtäjäjoukon ansioista kansien väliin mahtuu monenlaista sarjakuvaa, osa tarinoista oli minun makuuni ehkä liiankin haastavia, ne mm. käsittelivät henkilöitä tai tapahtumia joita en tuntenut entuudestaan. Muutamat tarinoista olisivatkin saattaneet iskeä paremmin kotoisten henkilöiden ja tapahtumien kautta. Samaistuttavammat tarinat olivat kuitenkin parhaimmillaan ajankohtaisia, järkyttäviä ja ajatuksiaherättäviä, useampaa niistä pohdiskelin pidempäänkin lukemisen jälkeen. Itselleni parhaiten mieleen jäivät Victor Guerreyn ironinen seikkailu lentokentällä (IATA toivottaa sinut tervetulleeksi), Joanna Hellgrenin kuvitettu kertomus avustusjärjestön yrityksestä toimittaa tarvikkeita Gazan palestiinalaisille (Gazan avustuslaivalla) sekä Joe Dogin tarina, jossa pohditaan rasismia pienen lehtiuutisen tapahtumien kautta (Tunnistuskuva).

Le Monde Diplomatique oli mielenkiintoinen kokeilu, ei ehkä napakymppi mutta hyvä mieli kuitenkin jäi. Saattaisin lukea näitä lisääkin!

Le Monde diplomatique, 2012
Sivuja: 100
Alkuteos: Le Monde diplomatique en bande dessinée - 100 pages de bandes dessinées politique
Suomennos Kirsi Kinnunen

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kunnia / Elif Shafak

Elif Shafakin Kunnia oli eräänlainen vahingossa laukaistu napakymppi. Olin aiemmin lukenut Rakkauden aikakirjan (joka oli osittain gourmet ateria, osittain maksalaatikkoa) ja Kirotun Istanbulin (joka rönsyili ihanasti ja raivostuttavasti) ja tullut siihen tulokseen että Shafak kuuluu niihin kirjailijoihin, joiden tuotoksia en osaa rakastaa vaikka ehkä haluaisinkin. Olin katsellut Kunniaa jo muutaman viikon ajan Bestseller-hyllyssä tullen siihen tulokseen että kirja luultavasti saisi samanlaisen ristiriitaisen vastaanoton minulta kuin edeltäjänsä. Lopulta uteliaisuus kuitenkin voitti ja hyvä niin, sillä osoittautui että Kunnia on minun Shafakini.

Eufrat-joen rannalla olevaan pieneen kylään syntyvät vuonna 1945 kaksoistytöt Pembe ja Jamila, Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis. Lempeällä Jamilalla ei ole haaveita, mutta Pembe haluaa nähdä maailmaa. Avioliitto Ademin kanssa viekin Pemben lopulta likaiseen ja hämmentävään Lontooseen saakka, jossa perhe kasvattaa lapsensa: nyrkkeilijä-Alexin, tulisieluisen Esman sekä lempeän pikku-Yunuksen. Onneton avioliitto ja perinteet kuitenkin repivät perheen lopulta hajalle.

Koukutuin Elif Shafakin tekstistä niin että minun oli pakko lukea kirja heti. Kahdessa päivässä se onnistui, töistä ja normaalista elämästä huolimatta. Kyllä, tingin yöunistani ja lähdin kuntoilemaan vain väkisin. Lounastauon voi käyttää lukien ja siivoamista voi lykätä. (Ja kynnetkin olin lakannut kanteen sopivin sävyin, vahingossa tosin!) Kunnia on sukutarina mutta sen keskiössä on Pembe, äiti, vaimo, sisar - kodin sydän. Pembe, jonka melkein näin silmieni edessä ujona ja kauniina, hauraana mutta vahvana.

Kunnia on kertomus rakkaudesta, pettymyksistä, eri kulttuureista, vihasta, rasismista, perheestä - Elif Shafak on mahduttanut taitavasti monta tarinaa eri tasoineen samojen kansien väliin.  Kirjailija kuvaa hienosti rankkaa aihetta tuoden samalla esiin myös aikakauden murroksen mm. kirjassa esiintyvien punkkareiden kautta. Kirja liikkuu kahdella aikatasolla kuvaten sekä perheen aiempia vaiheita että nykyisyyttä, jossa perheen lapset ovat jo aikuisia, ratkaisu toimii ja kirjailija onnistuu koukuttamaan lukijansa vähäeleisen vaikuttavasti, pieni vihje siellä, toinen täällä. Samalla tilannetta tarkastellaan moniulotteisesti, eri näkökulmista - ei ole absoluuttista hyvää tai pahaa, on vain loukkaantuneita ihmisiä ja virheitä, epäreiluja uskomuksia joista ei päästä eroon.
(Kyläpäällikkö kertoo Ademille kuinka miehen rakkaus heijastaa hänen luonnettaan.)"Jos mies on riidanhaluinen, hänen rakkautensa on täynnä riitoja. Jos hän on tyyni ja lempeä, hänen rakkautensa on balsamia. Jos hän säälii itseään kaiken aikaa, hänen rakkautensa murenee tomuksi. Jos hän on hilpeä veikko, hänen rakkautensa pursuaa iloa. Ennen kuin menetät sydämesi naiselle, sinun on kysyttävä itseltäsi, millaista rakkautta voit hänelle antaa."
Gummerus, 2013
Sivuja: 523
Alkuteos: Honour
Suomentanut Maria Erämaja

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kuudes mies / John Boyne

Päädyin lainaamaan John Boynen Kuudennen miehen oikeastaan puhtaasti haastepisteiden toivossa. Vaikka olenkin pitänyt toistaiseksi kaikista lukemista John Boynen teoksista, olin arkaillut tähän kirjaan tarttumista sen sotaisen aiheen takia. Miesten ystävystyminen taisteluiden lomassa ja sotaan liittyvät moraaliset dilemmat toki ovat kiinnostavia mutta myös aika raskaan tuntuisia aiheita. Olisi kuitenkin pitänyt arvata että John Boyne osaa keittää näistäkin aineksista aika hyvän sopan...

Tarina alkaa syyskuusta 1919. Sota on päättynyt ja siitä hengissä selvinnyt Tristan matkaa Norwichiin palauttamaan menehtyneen aseveljensä Willin kirjeitä tämän sisarelle. Takaumien kautta seurataan Willin ja Tristanin ystävystymistä, kouluttautumista sotilaaksi sekä aikaa juoksuhaudoissa. Kovin paljon en kirjan juonesta voi sanoa paljastamatta muutamia tärkeimmistä käänteistä mutta ihan tyypillisimmästä sotatarinasta ei ole kyse. (Ja varoituksena kiinnostuneille, kirjan takaliepeen teksti sisältää ainakin allekirjoittaneen mielestä jo spoilereita. Mur.)

Kuudes mies osoittautui yllättävänkin vetäväksi luettavaksi, sen rankoista aiheista huolimatta. Kirjan tunnelma on alakuloinen, pinnan alla piilee paljon. Boyne tuo tehokkaasti esiin sodan ankean arjen: loiset, rotat, mudan, kauhuihin tottumisen. Tristanin persoona oli kiehtova ja taidolla luotu, hänen iholleen oli helppo päästä. Kirjan realistisuuden myötä tulin myös heittäytyneeksi mukaan sen moraalisten kysymysten pohdintaan. Mietin aseistakieltäytymistä ja Williä, sitä olisiko minulla rohkeutta todella seistä vakaumukseni - olipa se kuinka epäsuosittu tahansa - takana. Ehkä ei, ei tuossa tilanteessa. Mietin sitä kuinka nuoria monia sotilaista oli ollut ja kuinka he olivat lähteneet sotaan kuin retkelle, seikkailemaan. Mietin suruviestejä, selviytymisen tuskaa ja sitä, kuinka turha juttu sota oikeastaan on. Ehkä Will oli sittenkin oikeassa.

Jäin pohtimaan myös käännöksessä esiintyvää termiä taisteluhauta joka minun korviini kuulostaa kovin vieraalta - juoksuhauta on minulle tutumpi termi. En tunne sotatermistöä kovin hyvin joten en tiedä onko taistelu- ja juoksuhaudalla jokin ero, pienen googletuksen perusteella tulkitsin että kyse on kenties on samasta asiasta.

Hieno kirja. Hyvä että se tuli luettua.
"Kaksikymmentä poikaa. Ja meitä palasi vain kaksi. Eräs joka tuli hulluksi ja minä. Se ei tarkoita että hän ja minä olisimme selviytyneet. Minä en usko selviytyneeni. Minua ei ehkä ole haudattu ranskalaiselle pellolle, mutta siellä minä viipyilen. Henkeni ainakin viipyilee. Minä ajattelen että hengitän ja siinä kaikki. Ja hengittämisen ja elossa olemisen välillä on vissi ero."
Bazar, 2011
Sivuja: 334
Alkuteos: The Absolutist
Suomentanut Laura Beck

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Boxers, Saints / Gene Luen Yang

Tutustuin pari vuotta sitten Gene Luen Yangin sarjakuviin ja tykästyin niin että tulin lukeneeksi herran tuotantoa useammankin kirjan verran. Omaelämäkerrallista meininkiä oli tarjolla American Born Chinesessä sekä Level Upissa, mutta kiinnostavaa menoa nähtiin myös The Eternal Smilessä. Kun huomasin Mari A:n kirjablogista uusien sarjisten ilmestyneen kirjaston kokoelmiin, oli pakko pistää heti varaus vetämään. Sarjakuva Boksari-kapinasta ja suklaata - näistä on hyvä lauantai tehty!

Boxers kertoo tarinan Baon, nuoren maalaispojan näkökulmasta. Ulkomaiset paholaiset ovat tuoneet mukaan opiumin ja kristinuskon, jonka avulla kyläläisiä sorretaan ja pakotetaan luopumaan vanhoista rakkaista jumalista. Tyytymättömyys kasvaa vääryyksien myötä ja lopulta nuoret tarttuvat aseisiin ja päättävät marssia Pekingiin. Bao haluaa ajaa Kiinan yhtenäisyyttä uhkaavat ulkomaiset pois ja tehdä valtakunnasta jälleen vahvan ja yhtenäisen.

Saintsissa ääneen pääsee Boxers-tarinassa vilahtanut Vibiana, tyttö, joka omassa perheessään on alistettu, siinä määrin ettei tytölle ole edes annettu oikeaa nimeä. Nimen Vibiana, Neljäs Tyttö, saa vasta löytäessään kristinuskon. Halveksitulle Vibianalle kristinusko edustaa hyväksyntää. Baon tavoin Vibianakin toivoo Kiinalle hyvää, vain eri tavoin.

Kirjan piirrosjälki miellytti jälleen kerran silmääni ja pidin siitä kuinka Yang oli liittänyt tarinoihin myyttisiä elementtejä niin Kiinan kulttuurista kuin kristinuskostakin korostamaan uskon antamaa voimaa tavalliselle ihmiselle. Myös kirjakaksikon idea on hieno - tuoda esiin kapinan molemmat puolet ja se kuinka kansa pohjimmiltaan tahtoi samaa, parempia oloja ja maan yhtenäisyyttä, se vain tarkoitti heille eri asioita. Luin muutama kuukausi takaperin leskikeisarinna Cixin hieman hämmentävän elämäkerran, jossa tätäkin kapinaa sivuttiin ja nämä kirjat täydensivät tuota kokonaisuutta selkeällä ja silti kevyellä otteellaan.

Boxers
First, Second, 2013
Sivuja: 325

Saints
First, Second, 2013
Sivuja: 170