maanantai 31. tammikuuta 2011

Kymmenes sinfonia / Joseph Gelinek

Kymmenes sinfonia tuntui etukäteen minusta "Da Vinci -koodi" -kirjalta. Siis sellaiselta, jossa on rikos ja actionia sekä joku historiallinen henkilö tai tapahtuma, jonka ympärillä kaikki mystisesti pyörii. Eikä noissa tuon tyyppisissä kirjoissa mitään vikaa ole, päinvastoin, ajoittain niitä on oikein mukava ahmia. Tarinat soljuvat aina vauhdikkaasti eteenpäin ja samalla voi viihdyttää itseään historiallisilla herkkupaloilla.

Tällä kertaa tarinan keskiössä on musiikkitiede ja erityisesti Beethoven. Kirjassa siis rymistellään etsimässä kadonnutta Beethovenin kymmenettä sinfoniaa ja samalla selvitetään murhaa. Tai kahta. En juurikaan tiedä musiikkitieteestä tai Beethovenista mitään ja ehkä siksikin osa kirjan detaljeista meni täysin ohi. En myöskään kokenut mitään erikoisen kiehtovaa paljastuneen historiasta kirjan myötä, mikä oli pettymys. Tarina itsessään oli mielestäni vähän kaukaa haettu ja mikä ärsyttävintä, kuitenkin ennalta-arvattava. Murhaajan henkilöllisyys selvisi kirjan puolivälin paikkeilla eikä motiiviakaan ollut kovin vaikea arvata. Henkilöhahmotkin jäivät melko kaksiuloitteisiksi, joten loppujen lopuksi Beethoven romansseineen kannatteli koko tarinaa.

Kenelle: Musiikin ystävälle?

perjantai 28. tammikuuta 2011

Haudankaivajan tytär / Joyce Carol Oates

Haudankaivajan tytär on pakolaisperheen tarina. Tällä kertaa tarinan tapahtumapaikka on USA, pakolaiset Hitleriä Saksasta pakeneva perhe. Tarinan päähenkilö, Rebekka-tytär syntyy pakolaislaivassa New Yorkin satamassa amerikkalaiseksi. Perheen isä saa työtä pikkukaupungista haudankaivajana ja perhe muuttaa pieneen tönöön hautausmaalla. Uuden elämän aloittaminen ei ole helppoa, mutta vanhastakaan ei saa puhua, entinen kotikielikin on unohdettava. Erilaisuus painaa, etenkin pikkukaupungissa. Vuosien mittaan isä-Jacob täyttyy vihalla, äiti-Annan pelko musertaa. Veljet pakenevat perheestä ja Rebekka jää yksin selviytymään.

Haudankaivajan tytär oli raskas kirja luettavaksi. Maailma, joka eteeni maalattiin, oli kovin harmaan sävyinen. Sotaa, kuolemaa, köyhyyttä, kurjutta, surua. En oikeastaan edes kovinkaan paljon pitänyt Haudankaivajan tyttärestä mutta jostain syystä kuitenkin huomasin tarttuvani siihen kovinkin hanakasti. Halusin tietää selviääkö Rebekka. Aikuistuttuaan Rebekan hahmokin kasvoi ja muuttui moniulotteisemmaksi. Oatesin tarinassa Rebekka, tietämättään, toistaa vanhempiensa kaavaa, mutta murtaa sen lopuksi.

Haudankaivajan tytär on selviytymistarina. Ehkä mieleenpainuvinta on Rebekan muuntautuminen Hazeliksi, kuinka Rebekka tietoisesti luo itselleen persoonan joka on kuin kiiltokuva, raikashymyinen amerikkalaistyttö.

tiistai 25. tammikuuta 2011

The Amazing Adventures of the Dietgirl / Shauna Reid

Dieettityttö tuli minua vastaan Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä, kirjan nimi (ja hinta) olivat niin puoleensa vetävät että kaupathan siitä tuli! Eikä kaduta. Shaunan tarina oli hauska, koskettavakin ja näppäili minullekin tuttuja sointuja, etenkin juuri joulun herkuttelujen jälkeen luettuna.

Yksinkertaisimmillaan Shaunan voisi kiteyttää näin: nainen pudottaa paljon painoa. Prosessissa Shauna oppii pitämään itsestään ja ulkomuodostaan, pikkuhiljaa. On mukavaa kokea Shaunan kanssa se ilo, jonka saa, kun kokoa tai paria pienemmät farkut mahtuvatkin jalkaan. Minusta Shaunan tarina oli kannustava. Painonpudotus ei käynyt helposti eikä nopeasti, takapakkeja tuli ja prosessikin taisi kestää monta vuotta, mutta loppuun päästiin. Tärkeintä on se, että Shauna oppii muuttamaan suhtautumistaan ruokaan, sen sijaan että napostelee purkin Nutellaa, voikin syödä patukan todella hyvää suklaata ja varata aikaa siitä kunnolla nautiskelemiseen. Eikä haittaa jos joskus nautiskelee, kunhan muistaa muulloin pitää itsensä kurissa.

Plussaa Shaunalle myös Suomen visiitistä, josta hän kirjassaan kertoo. Suomesta tosin muistuvat lähinnä mieleen suklaat "Who know that finns are that good with chocolate?!" Totta turiset Shauna, Geisha ON hyvää!

Mielensäpahoittaja / Tuomas Kyrö

Tämähän piti napata ihan jo siksikin kirjastosta mukaan, koska Mielensäpahoittajasta on ollut niin paljon juttua. Pitää seurata aikaansa, nääs. Luin ensimmäisen luvun, lumenluonnista, ja tirskuin. Ilahduin, tässähän olikin hauskaa luettavaa. Luin eteenpäin ja löysin tasoja. Ei pelkkää hauskaa, mutta asiaa kuitenkin. Vanhenemisesta. tuttujen aikojen ja asioiden muuttumisesta. Siitä kuinka elämä vanhuutta kohden on tavallaan luopumista - ajokortista, ystävistä, vaimosta. Lapsista, jotka ovat niin kiireisiä että eivät oikein ehdi antaa aikaansa. Ei ihme että sitä joskus mielensä pahoittaa.

Eniten koskettivat viittaukset sairastuneeseen puolisoon hoitokodissa. Ne kivistivät sydäntä. Elämän kiertokulun tajuaminen, se, että yhdessä hetkessä ollaan nuoria, rakennetaan elämää ja kasvatetaan lapsia. Sitten eräänä päivänä ollaankin vanhoja toinen alkaa taantua lapsen tasolle. Kuinka se vahvuus sieltä vielä sairaudenkin takaa löytyy kun tarpeeksi katsoo silmiin.

Tärkein anti: "Ei elämästä mitään jää eikä siitä saa mitään mukaansa. Kun sen tajuaa, tälläisen tavallisenkin minuutin arvo nousee aika kuulkaa paljon."

perjantai 21. tammikuuta 2011

Smile or Die / Barbara Ehrenreich

Barbara Ehrenreichiin tutustuin jokunen vuosi sitten kun käsiini osui Nälkäpalkalla -kirja, jossa Barbara yritti elää vuoden minimipalkalla työskentelevän ihmisen elämää USA:ssa. Elämä oli aika karua, mutta pisteet Barbaralle siitä että oikeasti heittäytyi kokeilemaan aihetta josta kirjoitti.

Tässä kirjassaan Barbara tutkii amerikkalaisten positiivisuutta. Voisi tietysti kysyä että onko positiivisuus nyt niin paha asia, mutta ehkäpä se on, kun asioissa mennään liiallisuuksiin. Optimistien kotimaa, Amerikka, kun on vetänyt koko homman jo ehkä turhankin pitkälle ja unohtanut sen että realismi ja varautuminen ovat nekin tärkeitä asioita. Tuleepa pieni Suomikin mainittua muutaman kerran, tutkimusten mukaan amerikkalaiset ovat onnettomampia kuin jopa meikäläiset!

Mielenkiintoisinta osiota minulle olivat kirjan alkupuolella olevat Barbaran omat kokemukset rintasyöpään sairastumisen jälkeen. Kulttuurierot nousevat tässä myös esiin, en osaa kuvitella suomalaisnaisia ylistämässä rintasyöpäfoorumeilla "syövän olevan elämänsä paras asia". Jäin miettimään sitäkin, että vaikka usein sanotaankin asenteella olevan merkitystä taudeista paranemiseen, mutta eikö toisaalta ole paha tukahduttaa omat tunteensa ja esittää onnellista ja iloista?

Oikeastaan Barbaran kirjan sanomasta tulee mieleen satu kolmesta pienestä porsaasta, kaksi ensimmäistä rakensivat kevyet talot, positiivisia kun olivat ja  keskittyivät hauskanpitoon, kolmas possu (suomalainen pessimisti!?) puursi ja rakensi tiilitalon. Ja kuinkas sitten kävikään?

Madcook / Tuomas Milonoff ja Riku Rantala

Kun lainasin Madcookin kirjastosta, ajattelin sen sisältävän Rikun ja Tunnan hulvattomia matkakertomuksia oudoilla resepteillä höystettyinä. No joo, onhan siellä noitakin aineksia, mutta paljon muutakin. Yllätyin oikein siitä että aluksi keittokirjaksi mieltämäni teos onkin itseasiassa yllättävän monitasoinen ja oikeasti suosittelemisen arvoinen. Kirja muistaakseni valittiin vuoden matkakirjaksi, miksei se tosiaan sovi siihenkin kategoriaan. Mutta ainakin minulle kaikkein kiinnostavin ja tärkein sisältö liittyi ruoan laatuun ja eettisyyteen, ilmasto-ja terveysnäkökulmiin.

Kirjassa liikutaan samoissa aihepiireissä kuin Petos lautasella (Mats-Erik Nilsson) ja Pikaruokakansa (Eric Schlosser), kuitenkin Rikun ja Tunnan jäljittelemättömällä tyylillä. Vaikka asia onkin vakava, niin välillä nämä keskustelun muotoon kirjoitetut artikkelit saivat hymyilemään. Täytyy sanoa että vakuutuin. Ja päätin tarkkailla enemmän tuoteselosteita, vältellä enemmän prosessoituja ruokia vaikka se nykymaailmassa vaikeaa onkin. Joten kaiketi voisi sanoa että Madcook teki tehtävänsä.

Oli Madcookissa muutakin kuin valistusta. Löytyi hulvattomia matkakertomuksia, hulluja reseptejä ja ihan normaalejakin sellaisia. Kiva ja silmät avaava lukukokemus, viihdyttävä ja avartava samaan aikaan. Suosittelen!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Puhdistus / Sofi Oksanen

Päätinpä minäkin lukea Puhdistuksen, kun sitä on niin kovin kehuttu ja kohuttu. Jäi vähän kaksijakoiset tunnelmat. Toisaalta Puhdistus tempasi mukaansa ja oli pakko ahmia tarina loppuun eräänä iltana vaikka uni jo painoikin. Viron historiaan ei ole juuri tullut perehdyttyä, ehkä pitäisi kun kuitenkin naapurista on kyse. Voin kuvitella että surullisia tarinoita varmaan piisaa. Elämän karuus riipaisi, Aliide-mummo kärpäsineen, Zaran kohtalo...

Mutta sitten. Uteliaisuus jää taas vähän kiusaamaan. Ingelin ja Lindan vaiheet jäivät vähän pimentoon, ehkä siksi kun en tuota historian vaihetta tunne, enkä ehkä osaa kuvitella oikein mitään. Koska kerran uteloitti, niin googlettelin vähäsen ja selvisi Aliiden tyttären, Talvin, tarina, samoin kuin Lindan, on kerrottu kirjassa Stalinin lehmät. Eli seuraavaksi täytyy siis lukea se, täydentää palapeliä.

Kaksijakoisuus ulotttuu henkilöhahmoihinkin, en osaa oikein päättää onko Aliide mukava hahmo vai ei. Ehkä kallistuisin näiden kahden välimaastoon ja sanoisin että draaginen hahmo. Sellainen, joka koki kovia ja teki asioita, koska oli pakko. Ja tavallaan maksoi siitä hinnankin, yksinäisyydellä ja rakkaudella, johon ei vastattu.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Halkovaras / Liza Marklund

Täytyypä sanoa että oli pienoinen pettymys huomata että kirjastosta tilaamani ja hartaasti odottamani uusi "Bengtzon" olikin pieni, alle 50-sivun kirjanen. Oma vika tietysti, mutta kuitenkin. Halkovaras on Marklundin kirjoittama pieni joulutarina, jossa seikkailee aiemmista kirjoista tuttu Annika Bengtzon, ajallisesti tarina taitaa sijoittua Studio Sexin jälkeiseen aikaan. Annika on viettämässä joulua mummonsa luona ja törmää samalla halkovarkauksiin joilla kiusataan vanhaa Gustavia.

Yritin Halkovarkaan kohdalla muistuttaa itselleni, että se on joulutarina. Se ei kylläkään ollut mielestäni erikoisen jouluinen, ehkä Marklundin kirjojen maailmaan on vaikeaa sijoittaa joulun tunnelmaa? Eikä se ollut myöskään nokkela, kuten novellilta ehkä odottaisin. Ehkä tarinan pituus rajoitti kirjailijaa, koska jotenkin tuntui siltä kuin kaikki osaset olisi sidottu yhteen aivan liian nopeasti ja ratkaisut löytyivät aivan liian kätevästi ja helposti.

Tämä olikin vähän pienempi suupala..

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Etelän lait / John Grisham

Kyseessä on John Grishamin seitsemän lyhyen kertomuksen kokoelma. Pakko tunnustaa, että en ole oikein novellien tai lyhyiden juttujen ystävä. Jotenkin vain ärsyttää se kun kivanoloinen tarina loppuu niin nopeaan. Kirjojen suhteen en halua napostella vaan syödä kunnon aterian. Sama fiilis tuli tästäkin kirjasta, muutamaan kiinnostavimmista henkilöistä olisin halunnut tutustua paremminkin, esimerkkinä Rauhan sataman päähenkilö. Tuntui että monta kysymystä jäi vastaamatta ja se vaivasi.

Kokoelmana tämä oli minusta epätasainen, mukana oli selkeästi menevämpiä kertomuksia, joista olisi ehkä voinut kasvaa jopa kirja sekä heikompia tekeleitä. Taustatiedoista en tiedä, mutta tuntui siltä että tarinat olivat pidemmältä ajalta pöytälaatikoihin kertyneitä.

Suosikkejani olivat ilman muuta Raymondia hakemassa ja Rauhan satama. Jälkimmäinen varsinkin on aika ajankohtainenkin kannanotto terveydenhuollon tilaan. Näppärä tarina, olisin lukenut tästä hahmosta enemmänkin.

Metsästäjän sydän / Raija Oranen

Tässä kirjassa kohtaavat Mannerheim ja Hjalmar Linder,  kaksi niin samanlaista ja kuitenkin erilaista miestä. Gustav on kurinalainen, sotilas kun on, Hjalmar tuhlaileva riskinottaja, joka elää ylenpalttisesti. Silti heitä yhdistää sekä ystävyys että kunnia ja rakkaus kotimaata kohtaan. Ja miksei kohtalokin, tiettyyn pisteeseen saakka.

Kuvittelin alunperin että olisin ollut kiinnostuneempi Gustavin tarinasta, onhan Mannerheim kuitenkin kansallissankari. Yllättäen kuitenkin Hjalmarin persoona ja tarina veti kuitenkin enemmän puoleensa, ehkä siksi että Hjalmar on jollain tapaa Aku Ankka-mainen hahmo. Kaikkine virheineen inhimillinen ja hauska, herkkäkin. Isänmaan ja ihmisarvojen puolustuksessa rohkea ja uhrautuva.

Pidin kirjan historiallisuudesta, tuntui siltä että taas oppi vähän jotakin. Samoin rakenne, jossa kerrotaan kummankin miehen tarinaa rinnakkain, miellytti. Jollakin lailla rinnastus toimi ja yhtäläisyyksiä löytyi, vaikka ensimietinnältä näissä kahdessa miehessä ei paljon yhteistä olisikaan.

Naisten roolit olivat pieniä, vaikka takaliepeen perusteella ehkä ajattelin suurempaakin osaa. Kirjan luettuani ymmärrän miksi, näiden miesten kanssa ei olisi varmasti ollut helppoa elää...